Iskelmäradio ällöttää

Iskelmäradiota en kuuntele, kuin pelkästään pakosta välillä.Järkyttäviä yksiä ja samoja artisteja päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen jne...Kappaleet eivät edes vaihdu, kuin kerran kaksi vuodessa. Kuka siellä oikein valitsee nää artistit ja kipaleet joita sitten kuuntelijat äänestää. Miksi sinne ei voi kuuntelijat ehdottaa artisteja. Tuo mitä soittavat siellä on kaukana oikeasta iskelmästä. Iskelmässä on kunnon tempo ja saundi. Laulajalla täytyy olla äänivaraa nostaa ja laskea kappaleita oli ne sitten mollissa tai duurissa.
32223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Elastinen vuoden viihdyttäjä iskelmällä :)

Äänestä

Iskelmän ohjelmajohtaja on laajentanut muutama vuosi sitten kanavansa osalta sanan "iskelmä" tarkoittamaan iskusäveltä eli hittiä. Melkeinpä mikä tahansa suosittu kappale voi siis tuon määritelmän perusteella soida kanavalla. Niin Elastinen, Cheek kuin Haloo Helsinki kuuluvat kaikki tuohon määritelmään.

Muutenhan tuossa ei ole mitään hassua, mutta kun kanava oli vuosia iskelmäkanava sen kansanomaisessa merkityksessä Riki Sorsineen, Laura Voutilaisineen ja Eija Kantoloineen,

Äänestä
  • Näin ne ohjelmajohtajat päättävät mitä sanat tarkoittavat ..... eli uudistus voi tarkoittaa vaikka että mitään ei uudisteta.

    Äänestä

  • Haloo Helsinki, oksennus tulee. Nainen laulaa kuin mielisairas:(

    Äänestä

  • Äkkiä pöntölle!

    Äänestä

Miksi Iskelmäradiossa ei ole vereksiä laulajia, kuten esim.Harri Kuokkanen. Moniko edes tietää kyseistä nuoresta laulajapoitsusta.Kuultuani eka kerran Harrin laulamana " Valkean ruusun" olin menettänyt sydämmeni tälle ihanalle äänelle. Levyn ostin ja se oli täynnä mitä hienonpia biisejä. Soisin monen muunkin kuulevan häntä ja Iskemäradio voisi tehdä hänet tunnetuksi tuomalla hänet ihmisten tietoon soittamalla tätä hyvää todellista iskelmää.

Äänestä
  • Kuka vi*************** se on?

    Äänestä

Iskelmäradio soittaa vain sellaisten artistien musiikkia, joilla on julkisuusarvoa. Ei siellä tuntemattomat soi.

Äänestä
  • Niin ja Iskelmäradio ei soitakkaan oikeaa iskelmää vaan ihan jotain muuta. Olisikohan jotain popahtavaa. Iskelmäradio on väärä nimi tälle kanavalle ja katekorialle.

    Äänestä

  • HJ-TJ kirjoitti:

    Niin ja Iskelmäradio ei soitakkaan oikeaa iskelmää vaan ihan jotain muuta. Olisikohan jotain popahtavaa. Iskelmäradio on väärä nimi tälle kanavalle ja katekorialle.

    Brändien nimiä harvoin muutetaan. Ja kuka määrittelisi ensin iskelmämusiikin?

    Äänestä

  • Ensiksi nimi tarkoitti oikeasti iskelmä-musiikkia, sitten kun se ei enää toiminut niin seliteltiin ja määriteltiin nimen tarkoittavan jotain ihan muuta. Halpuutimme Iskelmää.

    Äänestä

  • HermanHermits kirjoitti:

    Ensiksi nimi tarkoitti oikeasti iskelmä-musiikkia, sitten kun se ei enää toiminut niin seliteltiin ja määriteltiin nimen tarkoittavan jotain ihan muuta. Halpuutimme Iskelmää.

    Kerro, miten iskelmämusiikki määritellään? Artistit, yhtyeet, sävellajit, kohdeyleisöt, kaikki.

    Äänestä

Eikös se iskelmän määrittelyn ongelma tuon kanavan osalta ole tuossa ylempänä kattilan_ viestissä kiteytetty. Onhan se aika koomista, että ensin iskelmä soittaa Paula Koivuniemeä, Kari Tapiota ja Arja Korisevaa ja hetken kuluttua siellä soikin Cheek, Elastinen ja Haloo Helsinki.

Äänestä
  • Ei se iskelmä ainakaan ole tasapaksua alusta loppuun samalla viiveellä menevää sävelmää, jossa laulajalta ei vaadita muuta kuin huokailua ja jonnin joutavaa pihinää. Puhumattakaan räpistä, sillä iskelmää lauletaan äänivaralla, joka pystyy nousemaan ja laskemaan riippuen kappaleesta, eli iskemä ei ole puhumista.

    Äänestä

  • Räppikö kirjoitti:

    Ei se iskelmä ainakaan ole tasapaksua alusta loppuun samalla viiveellä menevää sävelmää, jossa laulajalta ei vaadita muuta kuin huokailua ja jonnin joutavaa pihinää. Puhumattakaan räpistä, sillä iskelmää lauletaan äänivaralla, joka pystyy nousemaan ja laskemaan riippuen kappaleesta, eli iskemä ei ole puhumista.

    Martti Huuhaa Innanen: Urjalan taikayö
    Irwin Goodman: Reteesti vaan
    Riki Sorsa: Reggae OK

    Äänestä

  • Varis: KRAA KRAA
    Korppi: KRÖ KRÖ
    Hiiri: KWIIIIIK KWIIK

    Äänestä

  • Olisiko huono idea, jos Iskelmäradiossa olisi 2 vaihtoehtokanavaa :) Nykyaikojen nuorten- Iskelmäradio ja Entisaikojen nuorten Iskelmäradio ?

    Äänestä

  • HJ-TJ kirjoitti:

    Olisiko huono idea, jos Iskelmäradiossa olisi 2 vaihtoehtokanavaa :) Nykyaikojen nuorten- Iskelmäradio ja Entisaikojen nuorten Iskelmäradio ?

    Jälkimmäinenhän on vähän kuin Radio Nostalgia.

    Äänestä

  • Niinpä ja Nostalgiassa onkin todella hyvää ja nautittavaa musaa. Nostalgiassa soiva iskelmä on juuri sitä ns.oikeaa iskelmää. Ehkä joidenkin mielestä voisi olla vastaavanlainen kanava, jossa kuitenkin soitettaisiin pääasiallisesti Suomen kielisiä kappaleita :)

    Äänestä

Lopetin iskemäradion kuuntelemisen,kun sieltä ei tule muuta kuin iljettävän sillanpään hehkutusta ja ähkivän aaronin ininää.

Äänestä
  • Kansan valinnat, tollo!

    Äänestä

  • Eihän siellä kansa voi tehdä ehdotuksia, kun ovat itse niitä typeriä kappaleita valinnut, joista muka kansa sitten voi valita.

    Äänestä

Novan ex-möreä-ääninen kanavaspiikkeri kuulostaa olevan nykyisin Iskelmällä mainosäänenä. Ei hyvä, sillä tätähän on saanut kuunnella jo Maikkarilla ihan riittämiin ohjelmamainosten yhteydessä!

Äänestä

Höpöhöpö. Parhaimpia kanavia nykyään! Aina vain on parantunut.

Äänestä

Makuasia mistä tykkää. Itse en tykkää niistä kappaleista joita Iskelmäradiossa soitetaan ja vielä jatkuvalla syötöllä sama veisu vuorokaudessa.

Äänestä
  • Vaihda Radio Musaan. Aito paikallisradio myös Helsingissä!

    Äänestä


Finkkujen Jukka lammelakin totesi aamu tv.ssä, etteivät enää tiedä mitä musiikkia heidän biisinsä ovat. Oli mielenkiintoinen haastattelu.

Äänestä
  • Kuka on Jukka Lammela?

    Äänestä

  • No voi mahoton. Tottahan toki tarkoitin Jussia. Et sitten tainnut kuunnella hänen haastatteluaan telkussa. Sory, kun nimen sanoin väärin :)

    Äänestä

Mamba, Yö ja Anna Eriksson? Minä kuuntelin mieluummin musiikkia, mutta sitä tämä kanava ei tarjoa, vain loppuunsoitettuja jollotuksia.

Äänestä

Yritin tässä eräänä päivänä kuunnella iskelmää. Minuutti riitti ja kanava vaihtui. Paska kanava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielipiteeni kirjoitti:

Iskelmäradiota en kuuntele, kuin pelkästään pakosta välillä.Järkyttäviä yksiä ja samoja artisteja päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen jne...Kappaleet eivät edes vaihdu, kuin kerran kaksi vuodessa. Kuka siellä oikein valitsee nää artistit ja kipaleet joita sitten kuuntelijat äänestää. Miksi sinne ei voi kuuntelijat ehdottaa artisteja. Tuo mitä soittavat siellä on kaukana oikeasta iskelmästä. Iskelmässä on kunnon tempo ja saundi. Laulajalla täytyy olla äänivaraa nostaa ja laskea kappaleita oli ne sitten mollissa tai duurissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu