Meillä kummittelee

Hei nimäni en kerro, mutta olen tulossa hulluksi ! Muutimme taannoin Taivassalon Pyssytielle ja täällä tapahtuu kummia. Ennen kuin ostimme talon välittäjä kertoi että edesmennyt omistaja kuoli traagisesti vuosia sitten mutta ei kertonut mihin tai millä tavalla. Emme kyselleet sen enempää emmekä miettineet sillä oli kiire muttaa pois vanhasta talosta mikä purettiin homevaurioiden takia. Minä ja aviopuolisoni olemme tunteneet henkien läsnäolon koko talossa! Luulimme että olimme vain vainoharhaisia koska aluksi se alkoi pienillä kuiskailuilla ja kosketuksilla plus pieniä puhalluksia niskassa. Otimme mieheni ja koiramme kanssa kuva meistä ja talostamme, huomasimme kun saimme kuvat ifolorilta että jokin henkilö oli talomme kuistilla. Parin viikon kuluttua tapahtuneesta olimme nukkumassa ja koiramme nukkui kanssamme kunnes se lähti uutisten pois huoneesta, loppu yön koiramme vain tuijotti huoneen nurkkaa eikä tullut enää huoneeseen sinä yönä. Aamulla herättyämme mieheni meni suihkuun ja hetken päästä hän huusi kylpyhuoneessa kovaan ääneen, riensin katsomaan ja kauhistuin nähdessäni että miehelläni oli kuristusjälkiä ranteissaan ja kaulassaan. Onko teillä kokemuksia/vinkkejä henkien kartoittamiseen, emme ole vielä kokeilleet talon siunaamista tai muita tällaisia koska tämä on aivan uutta meille koska emme ole uskossa emmekä ole ennen uskoneet kaltaiseen!
17242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ensimmäisenä tulee mieleen Ultra- lehti. Sillä on sekä kotisivut että facebook - sivut, missä voit tutustua siihen. Lehti korostaa henkisiä elämänvaihtoehtoja, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Sen piiristä uskoakseni löytyy henkilöitä, joilla on valmius tutkia asioita ja näin myös kokemusta vastaavista ilmiöistä.

Äänestä

Vain Jeesuksen nimessä ne voidaan karkoittaa ja Jeesuksen pitää olla karkoittajan omassa sydämessä. Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja se on Jumalan voima, joka karkoittaa myös pahan. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen

Äänestä
  • Ilmiön luonteesta ja syystä, saatika keinoista ilmiön hillitsemiseksi ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä. Asiaan täytyy perehtyä jonkun, jolla on aiempaa kokemusta vastaavasta tapauksesta ollakseen tiedehakuinen, ennakkoluuloton ja perehtynyt vastaavankaltaisten ilmiöiden historiaan.

    Äänestä

Mitä eikääää:OOOO

Äänestä

SUOLAA NURKKIIN, SIITÄ SE TOKENEE

Äänestä
  • TOTTA TURISET ! JEESUKSIA EI SIINÄ HOMMASSA TARVITA !
    ALLAH VOIS PAREMMINKIN AUTTAA ! SUOLA ON KUITENKIN YKKÖNEN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!11

    Äänestä

Olen ollut itse rukoilemassa kun asunnossa kummitteli. Teidän itsenne tulisi antaa elämä Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. Henkimaailma on todellinen ja viimeistään tämän elämän jälkeen ihminen joutuu kasvotusten Jumalan kanssa. Ilman Jeesusta ei henkivallat väisty talosta.

Äänestä

Hei!

Kuulostaa mielenkiintoiselta tapaukselta. Olisiko mahdollista saada nähdä talonne kuistilta ottamastanne, jossa näkyy jokin hahmo?

Voitte ottaa yhteyttä luottamuksella sähköpostiini, [email protected]

Äänestä

Siunatkaan koti, nurkkia myöden. Keskustelkaa hengen kanssa kehoittaen häntä poistumaan kohti valoa. Ilmloittakaa että hän on kuollut.
Kaikki eivät sitä tiedä, etenkin kun on onnetomuuden kautta poistunut.
Tuota merisuolaa olen myös kauan sitten kokeillut ja hyväksi havainnut. Se pitää poistaa lakaisemalla, sillä helposti ruostuttaa pölärin.
Ette sa pelätä.

Äänestä

Ota yhteyttä noper1(at)hotmail.com , pystyn auttamaan tässä asiassa.

Äänestä
  • Joo, puhunko rivoja?

    Äänestä

Kotisi on sinun reviiri, eli joko kummitus maksaa osan asumiskuluista, tai voi poistua.

Äänestä

Meillä kyseisessä kylässä kesämökki.. onneks ei kummittele. Toisaalta, tiedän mitä sellainen on!
Etsin paikan, kun tulen kesällä mökkeilemään..

Äänestä

Kumma juttu, karttapaikka ei tunne pyssytietä taivassalossa???

Äänestä

Joskus läimäytän ison penikseni pöydälle ja kummitukset kaikkoaa.

Äänestä

En ole koskaan ymmärtänyt miksi aikuiset ihmiset kusettavat toisiaan näillä kummitusjutuilla. Oon jollakin tavalla aina halunnut uskoa näihin, mutta valitettavasti ei ole mitään pitävää todistetta siitä, että yksikään näistä kummittelutapauksista olisi totta.

Suorastaan surullista, miten kaikki mielenkiintoinen ja mystinen lopulta paljastuu valheeksi tai niille löytyy joku luonnollinen selitys; tässäkin tapauksessa kyse voi olla kahdesta aikuisesta, jotka uskottelevat toisilleen asioita ja ovat jonkin psykoosin vallassa. En tiedä onko näin, mutta ihan esimerkkinä toin ton näkemyksen esille.

Äänestä

Taivassalo on vaarallisen lähellä Pöytyää....

Paetkaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pyssytientapahtumat kirjoitti:

Hei nimäni en kerro, mutta olen tulossa hulluksi ! Muutimme taannoin Taivassalon Pyssytielle ja täällä tapahtuu kummia. Ennen kuin ostimme talon välittäjä kertoi että edesmennyt omistaja kuoli traagisesti vuosia sitten mutta ei kertonut mihin tai millä tavalla. Emme kyselleet sen enempää emmekä miettineet sillä oli kiire muttaa pois vanhasta talosta mikä purettiin homevaurioiden takia. Minä ja aviopuolisoni olemme tunteneet henkien läsnäolon koko talossa! Luulimme että olimme vain vainoharhaisia koska aluksi se alkoi pienillä kuiskailuilla ja kosketuksilla plus pieniä puhalluksia niskassa. Otimme mieheni ja koiramme kanssa kuva meistä ja talostamme, huomasimme kun saimme kuvat ifolorilta että jokin henkilö oli talomme kuistilla. Parin viikon kuluttua tapahtuneesta olimme nukkumassa ja koiramme nukkui kanssamme kunnes se lähti uutisten pois huoneesta, loppu yön koiramme vain tuijotti huoneen nurkkaa eikä tullut enää huoneeseen sinä yönä. Aamulla herättyämme mieheni meni suihkuun ja hetken päästä hän huusi kylpyhuoneessa kovaan ääneen, riensin katsomaan ja kauhistuin nähdessäni että miehelläni oli kuristusjälkiä ranteissaan ja kaulassaan. Onko teillä kokemuksia/vinkkejä henkien kartoittamiseen, emme ole vielä kokeilleet talon siunaamista tai muita tällaisia koska tämä on aivan uutta meille koska emme ole uskossa emmekä ole ennen uskoneet kaltaiseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu