Yksinäisyys yks hankalimpia tunteita...

Kaipuu sosiaalisiin tilanteihin, vaikka viihtyy yksin nii niihin haluis hakeutua, mutta sitten ei ole rohkeutta lähtee vaan tonne kaupungille ja alkaa kylmiltään vaan sosialisoimaan ihmisten kanssa. Sit miettis sitä toisaalta et sosialisois vaan niin siinä kehittyis ja tutustuis kaikenlaisiin ihmisiin. Vaatii kyl paljon ponnisteluja ja mut sit tulee se ettei keksi mitään juteltavaa,ku on yksin suurimmaks osaks viikosta ja tavallaan ei oo aktivoittanu aivojaan pitkään aikaan ja yks kaks pitäis jutella jostain jonkunkaa.

Lyökö muilla pää tyhjää liian pitkän ittekseen olon jälkeen ihmisten kanssa,ku keskustelua pitäis vääntää? Suomessa muutenki tuntuu et kaikki erilaisuus ja yltiö sosiaalisuus on myrkkyä ja katkeroittavia tekijöitä sillä kaikkien tyylii tulis olla samasta kastista ja kopioita toisistaan. Ei niin pitäis olla vaan kaikkien kantsii olla omia itsejänsä,harmi ku itseensä ei hirveesti esille tuoda sitä omaa persoonaansa. Täällä tuomitaan liian jyrkästi..