Kani-herramme aloitti aivastelun viikonlopun aikana ja käytimme sitä lääkärissä. Lääkkeet saatiin, mutta muutama kysymys jäi vaille vastausta lääkärin kiireen vuoksi (asemalle tuotiin verinen koira, joka piti saada kiireellisesti hoitoon). Askarruttamaan jäivät:
Miten vakavaa vilustuminen on kanille?
Helpoin keino saada kani ottamaan suun kautta annettava antibiootti?
Pitääkö juoksentelua lattialla vähentää, jotta kani ei saisi vetoa? Nyt kani on pari päivää häkkilevossa, mutta normaalisti saa juoksennella nelisen tuntia päivässä.
Häkki on sijoitettu 20 cm:n korkeudelle lattiasta, joten siihen ei pitäisi kohdistua vetoa. Nyt tosin olemme siirtäneet senkin väliaikaisesti asuntomme lämpimimpään paikkaan.
Jos jollakulla on jotain muuta mitä tulisi ottaa huomioon kun kani on vilustunut, luen erittäin mielelläni!
Kani nuhassa
13
6122
Vastaukset
- marla
Jos kanin nuha on paksua ja keltaista, niin silloin sillä on vakavampi tulehdus. Jos se on kirkasta nestettä, niin silloin sillä voi olla myös esimerkiksi allergiastakin aiheutuvaa nuhaa.
Vilustuminen on aina vakavaa, koska se saattaa aiheuttaa esimerkiksi hengitysteihin tulehduksia.
Vaikka kanilla ei olisikaan allergista nuhaa, niin kannattaa silti vaihtaa purut vähemmän pölisevämpään eli mörtti-röpöön, pellexiin tai vastaavaan. Kutterin puruista tulee aina pölyä, joka saattaa haitata ja ärsyttää hengitysteitä.
Nuhaa ja hengitysteitä voi aukaista ja auttaa antamalla kanille höyryhengitystä. Keitä kamomilla teetä ja laita kani häkkiin. Laita tee häkin viereen astiaan, ja sitten häkin ja teen päälle pyyhe, niin kani saa hengitellä rauhassa. Pitää vain muistaa terkistaa, että se saa tarpeeksi ilmaa häkkiin ja ettei sille tule liian kuuma.
Suun kautta annettevan vestemäisen lääkkeen saa ehdottamasti parhaiten suuhun ruiskulla. Voi myös yrittää piillottaa antibioottia (myös nestemäistä) banaaniin. Siinä on aika voimakas hajukin estämässä antibiootin tuoksua kanin nenään.
Kannattaa tarkkailla kanin syömisiä. Jos ruokahalu vähenee ja kani lakkaa syömästä, voi olla, että sille on kehittynyt jokain tulehdus ja se tarvitsee vahvemmat lääkkeet tai muita hoitotoimenpiteitä. Kannattaa puhdistaa kanin tassut ja naama räästä, jotta se ei hankaa bakteereja muualle esimerkiksi silmiin.
Pajun oksat ovat erityisen terveellisiä kipeille kaneille, koska pajussa sanotaan olevan kipualievittäviä ominaisuuksi.
Pikaista paranemista nuhasta! - kanifani1+jyrsijät
on aina vakava asia! Minulta on yksi kani kuollut pasteurella-bakteerin aiheuttamaan nuhaan ja hengitystieinfektioon!
Kanin antibiootista: kani ei siedä penisilliiniä suun kautta otettuna, vain piikkinä nahan alle annettuna!! Eli siis antibiootin täytyy olla jotain muuta sorttia!
Nestemäisen antibiootin saa parhaiten annettua ruiskulla ( ilman neulaa!!!) suoraan kanin suuhun, jolloin se saa varmasti oikean annoksen.
Jos antibiootti on tabletteina, pitäisi tabletti työntää syvälle kanin kurkkuun, että se varmasti syö sen! Vähän vaikeaa!!!
Omat kanini ovat saaneet aina lääkkeet joko pistoksena tai nestenäisenä!!! - reija
mun kani kuoli nuhaan.samana iltana ku vietiin sen eläinlääkäriin. se on todella vaarallinen!!!!!!!suun kautta annettava on aina parempi ku ruisku.anna sen höyryhengittää.älä stressaa sitä yhtään tai pelästytä
- Leijonanharja
Meidän kani onpi vapaana suunnilleen aina kun olen kotona, yöllä häkissä. Mutta kun kanin lempipaikka on asunnon vetoisin paikka. Kerrostalossa parvekkeen oven vieressä makaa. Se on varmasti siitä kiva että näkee selkäseinää vasten kuka missäkin kulkee, mutt kyllä siitä ovesta vetää. Pitäiskö tätä nyt yrittää estää pötköttämästä siellä? Kun olen vain lukenut että kani ei siedä vetoa.
- Milli
Itse olen eristänyt kanin nyt ainakin muutamaksi viikoksi asuntomme vedottomimpaan paikkaan eikä se vapaana ollessaankaan pääse ovien ja ikkuinen lähelle. Onhan se kurja kun on vähemmän tilaa juosta, mutta mielestäni on tärkeämpää, että kani saadaan nopeasti terveeksi.
Leijonanharjalle ehdottaisin jonkun laatikon tai vastaavan laittamista lattialle siten, ettei kani pääse aivan vetoisimpaan kohtaan. Kani ei missään nimessä saisi kölliä sellaisessa paikassa. Siitä se nuha meilläkin sai alkunsa, kun piti parvekkeen oven edessä istuskella ja katsella maailman menoa. - Milli
Parvekkeen oven eteen ehdottomasti jokin laatikko tms., joka estää kanin köllimisen niin vetoisassa paikassa. Siitä se nuha meilläkin sai alkunsa, kun piti oven edessä istuskella ja katsella maailman menoa.
- leijonanharja
Milli kirjoitti:
Itse olen eristänyt kanin nyt ainakin muutamaksi viikoksi asuntomme vedottomimpaan paikkaan eikä se vapaana ollessaankaan pääse ovien ja ikkuinen lähelle. Onhan se kurja kun on vähemmän tilaa juosta, mutta mielestäni on tärkeämpää, että kani saadaan nopeasti terveeksi.
Leijonanharjalle ehdottaisin jonkun laatikon tai vastaavan laittamista lattialle siten, ettei kani pääse aivan vetoisimpaan kohtaan. Kani ei missään nimessä saisi kölliä sellaisessa paikassa. Siitä se nuha meilläkin sai alkunsa, kun piti parvekkeen oven edessä istuskella ja katsella maailman menoa.No täähän otti laatikosta kiinni ja veti sen pois.
No saishan sen ´kiilattua niin ettei lähde, mutta onko kani niin tonttu että vetoisessa paikassa viihtyy niin että nuha tulee? Tuleeko nuha vedosta? Tuleehan ihmisillekin nuha joskus vaikka ei ole vedossa, tai vaikka on vedossa niin eitule nuhaa. Eikö nuhakin ole joku bakteeri tai virus?
En halua väittää kun en tiedä, mutta tietääkö joku oikeasti? - Milla
leijonanharja kirjoitti:
No täähän otti laatikosta kiinni ja veti sen pois.
No saishan sen ´kiilattua niin ettei lähde, mutta onko kani niin tonttu että vetoisessa paikassa viihtyy niin että nuha tulee? Tuleeko nuha vedosta? Tuleehan ihmisillekin nuha joskus vaikka ei ole vedossa, tai vaikka on vedossa niin eitule nuhaa. Eikö nuhakin ole joku bakteeri tai virus?
En halua väittää kun en tiedä, mutta tietääkö joku oikeasti?Nuha tulee nimenomaan vedosta! Kanit kestävät kyllä kylmää, mutta eivät vetoa! Antibiootit antanut lääkärikin käski siirtää häkin välittömästi paikkaan, jossa ei ole vetoa (yritä nyt sitten löytää vuokra-kaksiosta sellainen soppi... no onneksi löytyi, kun vähän järjesteltiin...) ja määräsi kaverin vielä ehdottomaan matkustuskieltoon.
Laita laatikon painoksi jotain, ettei kani pääse siirtämään sitä. Ja jos kani alkaa pärskimään tai tuhisemaan tai silmissä on rähmää niin heti lääkäriin!!! Onhan kanisi häkki sijoitettu sen suositellut 15-20 cm lattianrajasta? - *Smile-girl*
Milla kirjoitti:
Nuha tulee nimenomaan vedosta! Kanit kestävät kyllä kylmää, mutta eivät vetoa! Antibiootit antanut lääkärikin käski siirtää häkin välittömästi paikkaan, jossa ei ole vetoa (yritä nyt sitten löytää vuokra-kaksiosta sellainen soppi... no onneksi löytyi, kun vähän järjesteltiin...) ja määräsi kaverin vielä ehdottomaan matkustuskieltoon.
Laita laatikon painoksi jotain, ettei kani pääse siirtämään sitä. Ja jos kani alkaa pärskimään tai tuhisemaan tai silmissä on rähmää niin heti lääkäriin!!! Onhan kanisi häkki sijoitettu sen suositellut 15-20 cm lattianrajasta?Niin...ensiksiki kerron että minulla on kaksi aika pulskaa kania....niiden asuinpaikka on ulkorakennus...aika pieni sellainen.
Siellä on tietysti myös lämmitys ja PAALJO heiniä!
(Eläinlääkäri sanoi että ei kanit palellu vaikka ei ois edes lämmitystä mökissä) No, kuitenkin oon sitä lämmitystä pitäny!
Toisella kaneista (pulskemmalla) tässä pari päivää törisi sillain jännästi hengitys...flunssaa ilmeisesti! Lisäsin mökkiin lämpöä ja heiniä enemmän...nyt ei ole hengitys enään törissyt niin voiko olla että sillä on se nuha nyt häippässy kokonaan pois?
Kiitos niille jotka vastaa tähän ja niillekki jotka vaivautu ees lukeen tän!!!!
- Tarvin apuu!!!!!
Mun kani on aivastelee, kyyhöttää vaan apaattisena paikallaan, ei kuule vaikka laitan toisille ruokaa (Vaikka se on AINA ennen kuullut se rapinan ja tullut ekaksi paikalle) yms... Kuitenkin se asuu ulkona, sillä on siellä kaksi leijonanharjaa kaverina sekä styroksikoppi täynnä olkia. Mikä on voinut mennä vikaan? Kyseinen kani on vasta 2 vuotias.
- mietteliäs minä
jos kanin suupielet ja nenän ympärys ovat märät onko sillä silloin nuha
- leijonaharjas06
Mun kani karkas ulos se joutuu olee yön ulkona. Pitäskö viiä se lääkäriin kun se saahaan sisälle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1053674Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171950Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471747- 1031645
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4351592Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21520Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321456Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431220MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3641060