Kelkkakisat

Kuntalaisten.puolesta

Olen jo monena vuotena ihmetellyt tätä kelkkakisa touhua, kun olisi kiva mennä lasten kanssa seuraamaan kisoja. Mutta ilmeisesti samoin kuin aikaisempina vuosina yleisö ei ole tervetullut kisoihin kun sitä ei ole huomioitu taaskaan mitenkään. tänä vuonna sentään on julkaistu lähtöaika kisoihin ja postimerkin kokoinen kartta missä reitti menee. olisiko vaikka parin vuoden päästä järjestettäviin kisoihin mahdollista järjestää keskustan tuntumaan joku yleisö ek jossa pääsisi kisoja seuraamaan. kun on sääli kun näinkin iso tapahtuma täällä järjestetään mutta paikkakuntalaisille ei jää mitää iloa tapahtumasta. muistan vuosia sitten kun reitti kulki suojan pihan läpi jossa oli mahtava seurata kisoja kun siihen oli pien hyppyrikin tehty. ymmärrän toki että keskustan teiden sulkeminen on nykyään lähes mahdottomuus mutta onhan täällä paljon muita paikkoja tarjolla kuin vain järjestäisi :) vetäisi reitin vaikka päällimen rannan kautta niin voisi seurata siitä kuuluisasta jäähallin porstuasta kisoja..

22

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaamieltä

      Samaa olen miettinyt itsekkin että miks pittää kelkkakisojakin lähteä katsomaan naapuri paikkakunnille kun täällä ei saa katsoa..

      • observerit

        Voittehan mennä wanhoihin wehkeisiin kuitenkin tanssimaan dj-jamon tahdittamana.

        Onkohan hongankolistajille ja puuhamiehille oma vip-aitio kilpareitin varrella, sponsorina hongan kelohirsistä tehty aitio?


      • tossuperäläinen

        Huhuja on kuulunut, että areenan porstua siirrettäisiin kilpailijen ajaksi reitille.


      • hokkari
        tossuperäläinen kirjoitti:

        Huhuja on kuulunut, että areenan porstua siirrettäisiin kilpailijen ajaksi reitille.

        Ei ainuttakaan keskustelua, etteikö areenaa jotenkin mollattaisi, ihme porukkaa!


    • näin

      "Ei ainuttakaan keskustelua, etteikö areenaa jotenkin mollattaisi, ihme porukkaa!"

      -Sinä ymmärrät tuota "ihmeporukkaa" sitten, kun rupeat veroja maksamaan..

      Kunta pisti suoraan tuohon huru-ukko areenaan lähes 700 tuhatta ja nyt ostaa 70% vuoroista, eli kuntalaiset maksaa käytti eli ei.

      Karstulan veroprosentti oli 18.5, mutta viiden vuoden päästä se on 24.

      • Nautinelämästä.o

        Veronmaksajana maksan myös kirjastosta jossa en ole käynyt pariin kymmeneen vuoteen. Katuvaloistakin maksan vaikka autossani on valot. Uimarantojen kunnossapidosta maksan myös vaikken osaa uida. Hiihtolatujen kunnossapidosta maksan myös vaikken ylipainon takia pysty hiihtämään heikoilla jäillä. Terveyskeskuksen palveluista maksan myös vaikka en edes muista milloin olen käynyt siellä. Jäähallista maksan myös vaikken varmasti luistele koskaan. Mutta minusta on onnellista että täällä pitäjässä on jotain ja vielä uutta rakennetaan. Minulla on kaikki hyvin vaikka Karstulassa asunkin ja töitä teen.


      • Subventio

        Karstulassa kakki hankkeet halutaan nähdä "yrittäjävetoisina", vaikka ovat kuntavetoisia. Esim. jäähalli, Hongan halli, Linnunlaulun asunnot.
        Olisi reilua tunnustaa, että mistään merkittävästä ei paikkakunnalla tule yhtään mitään ilman veronmaksajien reilua panostusta. "Luodaan" ihmeellisiä peitetarinoita.
        Toivottavasti Metecon mahdollisessa jatkossa kaikki on toisin?


    • näin

      Kyllä, kirjaston voi lakkauttaa minunkin puolestani.Katuvalot ei pala silloin, kun minä tarvitsisin, kun töihin kävelen.Saa sammuttaa kokonaan.
      Uimarantojen kunnossapidosta ei oikein kannata puhua, kun niitä on ainoastaan lossilla ja sieltäkin saa kerätä tölkkejä ja pulloja kassikaupalla joka viikoloppu.

      Hiihtoladut hoidetaan TRAKTORILLA, eli vähän ne raiteet haittaa, mutta hoituuhan se noinkin..

      Sinä puhut terveyskeskuksesta, minä taas arvauskeskuksesta, jossa lääkäriä ei ole.

      Hammashoito on ulkoistettu ryssäläisille puoskareille, joille kukaan ei mene ja Saarijärvi ei ota potilaita Karstulasta jos ei ole särkytapaus, joten pakko mennä yksityiselle..

      Onhan onneksi jäähalli, joten tästäkin saadaan muuttovoittokunta tämän kaiken kurjuuden keskelle.

      Viisaat päättäjät vielä antoi 5 miljoonaa hongalle ja 6 miljoonaa kuuskaistalle..

      Hyvä me ja tervetuloa..

      • Niinpäs

        Näin on. Hammaslääkärit Latviasta. mieslääkäri tekee ihan mitä sattuu. Konsultoinnista veloitetaan 6.6€ ja joka kerralta suun suppea tarkastus 6.6€ vaikka itse ei näitä ole edes pyytänyt. Näihin hammashoitolan hinnoitteluihin pitää saada joku roti, etteivät veloita mitä sattuun. Maksulapunkin lähettävät postissa, ettei tulisi valituksia niin paljon.

        Tuo 5 miljoonaa Hoingalle oli niin virhesijoitus kuin olla voi. Karstulalaiset laitettiin tehtaalta työttömiksi ja Alajärven suunnalta jopa Lappajärveltä asti tulivat Karstulaan sitten töihin.
        Tällä saadaan Karstulan talous kuntoon.


      • Torapiikitsuussa

        Olen käynyt tuolla mieslääkärillä monta kertaa ja saanut asiantuntevaa ja hyvää palvelua, puudutuskin annetaan rukoilematta paikkausta varten. Kai ymmärrät, että taksat perustuvat lakiin. Rahaa hammashoitolat eivät ole käsitelleet moneen vuoteen ja kyllä postissa tulevasta laskustakin voi valittaa, jos on aiheeton.


      • tossuperäläinen
        Niinpäs kirjoitti:

        Näin on. Hammaslääkärit Latviasta. mieslääkäri tekee ihan mitä sattuu. Konsultoinnista veloitetaan 6.6€ ja joka kerralta suun suppea tarkastus 6.6€ vaikka itse ei näitä ole edes pyytänyt. Näihin hammashoitolan hinnoitteluihin pitää saada joku roti, etteivät veloita mitä sattuun. Maksulapunkin lähettävät postissa, ettei tulisi valituksia niin paljon.

        Tuo 5 miljoonaa Hoingalle oli niin virhesijoitus kuin olla voi. Karstulalaiset laitettiin tehtaalta työttömiksi ja Alajärven suunnalta jopa Lappajärveltä asti tulivat Karstulaan sitten töihin.
        Tällä saadaan Karstulan talous kuntoon.

        Mitä siellä Karstulassa hammaslääkärillä tehää, eihän siellä ole kellään hampaitakaan.


      • juova2

        Samaa mieltä, kyllä hammaslääkäripalveluihin ei kannattaisi sijoittaa yhtään, vaan tuonne alkon osakkeisiin, niissä on paremmat prosentitki.


      • varmatieto
        Niinpäs kirjoitti:

        Näin on. Hammaslääkärit Latviasta. mieslääkäri tekee ihan mitä sattuu. Konsultoinnista veloitetaan 6.6€ ja joka kerralta suun suppea tarkastus 6.6€ vaikka itse ei näitä ole edes pyytänyt. Näihin hammashoitolan hinnoitteluihin pitää saada joku roti, etteivät veloita mitä sattuun. Maksulapunkin lähettävät postissa, ettei tulisi valituksia niin paljon.

        Tuo 5 miljoonaa Hoingalle oli niin virhesijoitus kuin olla voi. Karstulalaiset laitettiin tehtaalta työttömiksi ja Alajärven suunnalta jopa Lappajärveltä asti tulivat Karstulaan sitten töihin.
        Tällä saadaan Karstulan talous kuntoon.

        Kuulemma Karstulaan tulossa uusi gynegeologi pitämään vastaanottoa.
        Sekin on Latviasta ja nimeltään Vilautas Tissis.


    • Kulkurikurja

      Nimimerkki näin kirjoitti asiaa,tuo pitää monistaa ja viedä ns. viisaille seuraavaan kokoukseen kehystettynä.

    • karies888

      Itse kyllä menen ennemmin tälle ulkomaalaiselle hampilääkärille. Paikkakuntalainen paikkasi 4 kertaa ja ei onnistunu ja tää "puoskari" onnistu kerralla :) olisko ennakkoluuloissa vikaa joillakin ??

    • Maunoveeti

      Mitä sille Winterfestille tapahtu? Eikö siellä ollu kelkkakisatkin joskus? Sai kahtoa kisoja jos pääs parkkipaikalta jäältä hengissä ilman että joku ajoi päälle. Ja lähiseutujen kovimmat karjut tuhannen päissään pilkkimässä niinku viimistä päivää!

    • vaihtamallaparanee

      Hammaslääkäri ajan saa vaihdettua saarijärvelle tai kannonkoskelle jos ei halua karstulaan mennä!

    • eiryssille

      "Olen käynyt tuolla mieslääkärillä monta kertaa ja saanut asiantuntevaa ja hyvää palvelua, puudutuskin annetaan rukoilematta paikkausta varten."

      Myös minun tuttuni sai "asiantuntevaa" juurihoitoa tuolta puoskarilta.

      Kaula turposi, kuin jalkapallo ja karmeat mustelmat pari viikkoa..
      Särkypäivystyksessä (jonne oli pakko mennä) Viitasaarella lekuri sanoi selvällä suomenkielellä, että mitä vittua tälle on tehty.

      Sanoi vielä, että sokea Reettakin näkee, että hammas on poistettava, tässä ei juurihoidot auta.

    • näin

      piipaa autolla jykylään paikallisen hampilääkärin jäljiltä mutta puoskarin jäljiltä ei vielä kertaakaan. virheitä sattuu kaikille mut varmasti on pätevä tää nykynen..

      • yksityiselle

        On se vaa hyvä että karstulassa on näitä jotka pitävät nykysiä hammaslääkäreitä pätevinä :D Voi voi, pätevyys on kaukana näitten touhuista.


      • veronmaksaja45

        Itsekkin käynyt yksityisellä välillä mutta itse hoidossa ei mielestäni mitään eroa. Nätimmin hymyillään yksityisellä ja kauniimpi tervehditään mutta sillä ei mielestäni merkitystä koska kunnallinen verovaroin tuotettu palvelu. Ja niin onnellinen saa olla että Karstulassa on hammaslääkäri ettei tarvi töistä koko päivää olla pois jos pitäs Jyväskylään lähtee yksityiselle. Toista se on näille hyvätuloisille joilla palkka juoksee vaikka onkin Jyväskylässä hammaslääkärissä työpäivän aikana..


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1167
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      53
      758
    Aihe