Olin kellarissa, joka paikassa oli kalloja ja kuivunutta verta. Kuuntelin radiota joka pauhasi viereisessä huoneessa, tai kammiossa niin kuin ne näitä loukkoja nimittivät. Minulla oli kädessä kello joka ei enää näyttänyt muuta aikaa kuin kello yhdentoista. Eli siis olin myöhässä kaikilla tavoilla joita ajatella saattoi, se oli sen kellon kohtalo. Olisin tallannut sen jalkojeni alle jos olisin uskaltanut päästää pihahduksenkin. Minulla alkoi olla jo kylmä, mutta en tehnyt elettäkään lähteäkseni. Mitä muuta olisin voinut tehdä kuin kyykkiä siinä laatikoiden takana, jos joku tietää, nostakoon kurjan kätensä ylös ja kertokoon sen tai vaietkoon iäksi. Hiljaisuus. Siis jatkoin kyykkimistä. Portailta kuului naksahdus, yhtäkkiä valot olivat päällä. Koska en saisi olla täällä, hätkähdin ja käperryin vielä pienemmälle kerälle. Joku kjäveli portaat alas, oli kohta minun kohdallani. Pelottavaa, todella kammottavaa. Mutta mitä sitten, minähän olin halunnut tätä...
jatkuu...
jatkuu...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.