Kuinka monet teistä on pakotettu menemään opiskelemaan peruskoulun jälkeen johonkin kouluun, mihin ette itse halua?
Pakotettu opiskelemaan??
2
70
Vastaukset
- lateksijannu
Omat porukat eivät pakottamalla pakottaneet lukioon, mutta kuitenkin viesti tuntui olevan hyvin yksiselkoinen: "lukiohan on sinulle ehdoton!!". No, itsekin satuin pitämään lukiota sopivimpana, mutta jos vähänkin väläytin keskusteluissa amista, niin äänen sävy muuttui vakavaksi. Minua ei voinut (eikä voi) olla ärsyttämättä se, että porukat arvostivat ja arvostavat edelleen huomattavasti vähemmän amispohjaista koulutusta.
Tervehdys
Jonkinlaisen ammattitutkinnon suorittaminen on tärkeää. Koululle ei kannata näyttää punaista valoa heti alussa voihan olla, että heti alussa ei koulunkäynti maistukaan, mutta ajan kuluessa saattaa homma tuntuakin ihan mukavalta. Mutta ihan ei kannata jäädä tyhjään kotiinkaan roikkumaan.
Ja onhan sinulla mahdollista samalla miettiä, että hakeutuu johonkin muuhun kouluun mikä kiinnostaa enemmän.
Neuvoisin olemaan asian kanssa rauhallinen ja miettimään mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Esimerkiksi oppilaitoksesi OPO:n tai kuraattorin kanssa voi miettiä mihin suuntautuu jos homma ei jostain syystä kuitenkaan tunnu maistuvan.
Terveisin Nettisaapas päivystäjä Jari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1482717Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1082168Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.411793Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi411634Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n601526Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311274Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe131201Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan601168Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.641134Kastaa ja upottaa on eri sanat
Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan172859