Ensin täytyy todeta, etten ole äitipuoli itse. Olen 40 vuotias lapseton (vapaaehtoisesti) nainen, ja minulla on lapseton mies.
Olen ollut tuossa roolissa hetken, äitipuolen roolissa, vaikka en siksi itseäni kokenutkaan. Seurustelin aiemmin miehen kanssa (n. 10 v sitten), jolla oli kaksi lasta, silloin alakouluikäisiä. Käsin tilanteesta suunnattoman paljon. Lapset oli ihan tavallisia, joskin erilaisia kuin omani. Jokainenhan on toki yksilö. Missään en voinut oikein vaikeista tunteistani puhua. aloin mielessäni vihaamaan lasten äitiä, mummia ja pian sitten lapsiakin. Tuntui, että minua käytetään hyväksi lastenhoitajana, vaikka en halunnut sellainen ollakaan. En voinut sietää lasten tulemista, minua alkoi ällöttämään, jos he tulivat vaikka makuuhuoneeseemme jne. Todella primitiivisiä tunteita. Todella inhottavia. Yritin taistella tunteitani vastaan, mutta niille en voinut mitään. Käyttäytymiseni lapsia kohtaan oli kuitenkin koko ajan ystävällisen asiallista, kuin päiväkodin väsyneellä tädillä.
Tilanne kärjistyi siihen, että ilmoitin miesystävälleni, että jos minun kanssani haluaa jatkaa, ei lapset saa meille tulla enää. Mies suostui. Mies tapasi lapsiaan satunnaisesti muualla kuin kotonamme. Mutta ei parisuhteemme ollut enää ennallaan. Tiesin, että mies koki syyllisyyttä. Minäkin koin. Asia aiheutti riittaa. Miehen suku vihasi minua.
Eräänä päivänä, kun mies oli lähdössä työmatkalle, etsin itselleni asunnon ja muutin pois yhteisestä kodistamme ilmoittamatta mitään. Valtava taakka putosi harteiltani. Olin vapaa! Päätin, etten KOSKAAN ota miestä, jolla on lapsia. Onneksi lapsettomia miehiäkin on. Oma mieheni vielä siitä hyvä, että ollut toistakymmentä vuotta aiemmin naimisissa naisen kanssa, jolla oli edellisestä suhteestaan lapsia. Eli hän on myös tottunut vastuun kantamiseen.
Se, mitä haluan tarinallani kertoa on, että nämä kaumalan vaikeat tunteet, joita uusperheeseen usein liittyy (suku, äitipuolen rooli, tunteet...) voivat olla ihan normaaleja. Neuvon kuitenkin, oman mielenterveytenne takia, jos joku kokee häiritseviä, ikäviä tunteita miehensä lapsia kohtaan, on parempi vapauttaa itsensä ja etsiä mies, jolla ei lapsia ole. Turhaa kuluu energiaa inhoon ja vihaan!
Olen ollut tuossa roolissa hetken, äitipuolen roolissa, vaikka en siksi itseäni kokenutkaan. Seurustelin aiemmin miehen kanssa (n. 10 v sitten), jolla oli kaksi lasta, silloin alakouluikäisiä. Käsin tilanteesta suunnattoman paljon. Lapset oli ihan tavallisia, joskin erilaisia kuin omani. Jokainenhan on toki yksilö. Missään en voinut oikein vaikeista tunteistani puhua. aloin mielessäni vihaamaan lasten äitiä, mummia ja pian sitten lapsiakin. Tuntui, että minua käytetään hyväksi lastenhoitajana, vaikka en halunnut sellainen ollakaan. En voinut sietää lasten tulemista, minua alkoi ällöttämään, jos he tulivat vaikka makuuhuoneeseemme jne. Todella primitiivisiä tunteita. Todella inhottavia. Yritin taistella tunteitani vastaan, mutta niille en voinut mitään. Käyttäytymiseni lapsia kohtaan oli kuitenkin koko ajan ystävällisen asiallista, kuin päiväkodin väsyneellä tädillä.
Tilanne kärjistyi siihen, että ilmoitin miesystävälleni, että jos minun kanssani haluaa jatkaa, ei lapset saa meille tulla enää. Mies suostui. Mies tapasi lapsiaan satunnaisesti muualla kuin kotonamme. Mutta ei parisuhteemme ollut enää ennallaan. Tiesin, että mies koki syyllisyyttä. Minäkin koin. Asia aiheutti riittaa. Miehen suku vihasi minua.
Eräänä päivänä, kun mies oli lähdössä työmatkalle, etsin itselleni asunnon ja muutin pois yhteisestä kodistamme ilmoittamatta mitään. Valtava taakka putosi harteiltani. Olin vapaa! Päätin, etten KOSKAAN ota miestä, jolla on lapsia. Onneksi lapsettomia miehiäkin on. Oma mieheni vielä siitä hyvä, että ollut toistakymmentä vuotta aiemmin naimisissa naisen kanssa, jolla oli edellisestä suhteestaan lapsia. Eli hän on myös tottunut vastuun kantamiseen.
Se, mitä haluan tarinallani kertoa on, että nämä kaumalan vaikeat tunteet, joita uusperheeseen usein liittyy (suku, äitipuolen rooli, tunteet...) voivat olla ihan normaaleja. Neuvon kuitenkin, oman mielenterveytenne takia, jos joku kokee häiritseviä, ikäviä tunteita miehensä lapsia kohtaan, on parempi vapauttaa itsensä ja etsiä mies, jolla ei lapsia ole. Turhaa kuluu energiaa inhoon ja vihaan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
sanot, että olet lapseton ja sitten tekstissäsi lukee.."Lapset oli ihan tavallisia, joskin erilaisia kuin omani".. siis onko sinulla lapsia vai ei??
Niinpä. Aloittajalla on lapsia mutta sitten taas ei ole. Eli esiintyy hekilönä joka ei todellisuudessa ole. Luulee taas tietävänsä mutta ei tiedä mitään. Kirjoittelee tänne katkuudessaan ja keksii tarinoita.
Lissu taas sekoilee, huono provo.
Siis kirjoitit " lapset olivat tavallisia, joskin erilaisia kuin omani..." omasi...??? ja sitten kirjoitit, että olet vapaaehtoisesti lapseton? Kumpaa siis olet: lapseton vain, että sinulla on omia lapsia...muutenkin juttu oli sen verran vastenmielinen, että ellei kykene ihmissuhteisiin, on parempi pysyä ihan sinkkuna. Ja miksi aloittaja nyt parisuhdetta haluaa, kun ei halua perhettä ja lapsia...tai sitten kannattaa nyt vielä kaventaa niitä markkinoita ja kysellä miestä, jolla ei ole lapsia ja joka ei aio hankkia lapsia.
En ole käynyt palstalla vuotee, kyllästyin noihin lissun juttuihin ja se ob täällä edelleen. Apua, kuka hullu noihin kommentoi.