Miten lopettaa itkeminen?

itkupillinäolovituttaa

Olen 16-vuotias tyttö, joka itkee ihan liikaa. No ok, välillä menee hiukan paremmin, mutta nyt olen taas pillahdellut turhiin itkuihin mitä mielikuvituksellisemmista syistä. Koulussa olen vetänyt letkeätä linjaa ja koittanut olla hauska ja niin edelleen, mutta turha ulina pilaa kaiken.

Itku ei ratkaise mitään, joten haluan lopettaa sen. Muut ihmiset vain vaivaantuvat. Olen yrittänyt käskeä itseäni rauhoittumaan, ajatella muuta ja lopuksi haukkunut itseäni idiootiksi, mutta ei oikein auta. Kerran yritin kiristää narulla rannettani, mutten itsekään tajua, mitä järkeä siinä oli.

Tämä ei oikeastaan kuulu tälle palstalle, mutten oikein tiedä, mikä muukaan sopisi. Kaipa minulla on huono itsetuntokin, mutten usko, että se vaikuttaisi noin paljoa asiaan. Tämän viikon ajan minusta on lisäksi tuntunut, ettei juuri kukaan kuule mitä puhun, saatika vaivautuisi vastaamaan.

Siis; Miten te lopetatte/vältätte itkemisen?

26

3575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 38u64irherh34y

      lopeta vaan se itkeminen helketti

      • itkupillinäolovituttaa

        Kun ei onnistu.


    • jutqq

      muista että oot ihana, upee ja sussa ei oo mikään vikana :]

    • kionkki5677

      Tuu munkanssa puhuu kikkiin nii loppuu itkeminen :D

      • 4644

        vitun runkkari:DDD


      • itkupillinäolovituttaa

        Sori, mutten omista kikk(el)iä.


    • veio

      Moni vaivaantuu itkustasi, koska he kokevat pitävänsä paljon itkua sisällään mutta eivät saa sitä ulos tai pelkäävät sitä.
      Tärkeintä on nyt löytää oikea syy itkullesi. Se voi olla opittu tapa tai todellinen aihe, aihe joka on piilossa. Kuulostele rauhassa mitä tunteita itkun myötä nousee, äläkä eksy terapeuttien selityksiin, niin saatat löytää syyn kaikkeen.

      • itkupillinäolovituttaa

        Ensimmäinen hyvä vastaus!

        Kun yritin googlailla apua, löysin enimmäkseen jotain kulttuurellisia juttuja. Länsimaissa itkeminen on paljon pahempi asia kuin muualla, joten vaivaantuminen voi johtua siitäkin.

        Hmm. Vois kokeilla. Terapeuteille en mene, vitut semmosta syöpää että... Elikkäs lisää googlailua.

        Kiitos hei.


      • veio
        itkupillinäolovituttaa kirjoitti:

        Ensimmäinen hyvä vastaus!

        Kun yritin googlailla apua, löysin enimmäkseen jotain kulttuurellisia juttuja. Länsimaissa itkeminen on paljon pahempi asia kuin muualla, joten vaivaantuminen voi johtua siitäkin.

        Hmm. Vois kokeilla. Terapeuteille en mene, vitut semmosta syöpää että... Elikkäs lisää googlailua.

        Kiitos hei.

        Googlaa
        Kärsimyksen mielekkyys. Stettbacher
        tai kysy kirjastosta.


      • itkupillinäolovituttaa
        veio kirjoitti:

        Googlaa
        Kärsimyksen mielekkyys. Stettbacher
        tai kysy kirjastosta.

        Kuulostaa joltain Buddha-hommalta...

        Voisihan sitä sivistyä ja lukea jotain älykästäkin.

        Kiitos.


    • veio

      Moni vaivaantuu itkustasi, koska he kokevat pitävänsä paljon itkua sisällään mutta eivät saa sitä ulos tai pelkäävät sitä.
      Tärkeintä on nyt löytää oikea syy itkullesi. Se voi olla opittu tapa tai todellinen aihe, aihe joka on piilossa. Kuulostele rauhassa mitä tunteita itkun myötä nousee, äläkä eksy terapeuttien selityksiin, niin saatat löytää syyn kaikkeen. Olet lähempänä kuin moni muu.

    • kokemuspuhui

      Tytsy hei, mul on ollu toi ihan sama ongelma! Tiietkös mikä mulla autto? Itkin niin pitkään ettei enää ollut mitään itkettävää jäljellä. Siihen tosin meni monta tuntia, mutta kyllä se sitten auttoi ainakin himpun verran. Kun vain itkee itkemistään ja antaa kyynelten valua ihan antaumuksella, antaa itselleen luvan itkeä kaikki sisään kertyneet turhautumiset ulos.

      Ja jos kukaan ei ole huomaavinaan sinua koulussa niin nykäise hihasta, järjestä kohtaus, puhu asiat selviksi kyseisten kavereiden kanssa. Koskaan ei ole hyvä pitää itseään piilossa.

      • itkupillinäolovituttaa

        Tankke.

        Tästä tuli aivan mahtava lomasuunnitelma. :D Tosin aikaa pitää varata jonkun verran, sillä ainakin yöulinoissa on saattanut mennä parikin tuntia.

        Ongelma onkin siinä, että ihmiset reagoivat. Olen aina pyrkinyt olemaan poissa toisten tieltä ja herättämään vähän huomiota (mutta läppää heitän kyl silloin tällöin)


    • Hei itkupillinäolovituttaa!

      On hyvä, että osaat näyttää tunteitasi. Silloin ne eivät pääse patoutumaan. Liian monet ihmiset ehkä pitävät tunteensa sisällään, vaikka itkeminen voisi olla heillekin hyväksi. Muista, että ihmiset käsittelevät tunteitaan eri tavalla, ja kaltaisiasi herkemmin itkeviä ihmisiä on monia muitakin. Useimmilla naisilla itkuherkkyys voi myös vaihdella kuukautiskierron mukaan.

      Itkemisen lopettaminen voi olla vaikeaa, koska se on ihmiselle normaalia. Jos itkeminen näyttää vaivaavan muita, voihan aina poistua vaikka vessaan hetkeksi.

      Jos tuntuu, että itkuisuus on alkanut vasta murrosiässä, se voi ehkä mennä ohi itsekseen, kun elimistö tottuu vaihteleviin hormonitasoihin. Toisaalta se voi olla pysyvä piirre, jonka kanssa on vain opittava elämään. Muista kuitenkin, että sinussa ei ole mitään vikaa.

      Terveisin
      Ella ja Linda NettiSaappaasta

      • itkupillinäolovituttaa

        Menkat vaikuttaa kyllä ----> onneksi eivät ole aivan 24/7.

        Olen kuullut jostain ala-asteelta asti tuota "Herkemmät itkee enemmän" hommaa, mutta kuitenkin yks ope otti mut puhutteluun liian itkemisen takia... Haluaisin oppia jonkin rakentavamman tavan käsitellä tunteitani tai sitten vain yksinkertaisesti lopettamaan itkemisen. Tai sitten siirtämään sitä.

        Itken kaikenlisäksi täysin turhille asioille välillä. Se vituttaa. Ja hankaloittaa taatusti aikuisenkin, kuka haluaisi ottaa töihin ihmisen, joka pillittää typeristä asioista tai juoksee vessaan aina puoleksi tunniksi? Niin, en minäkään.

        Minussa on paljon vikaa, mutta yritän tehdä asioille jotakin ja mieluiten terveellistä reittiä. Ideahan olisi tiedostaa viat ja opetella niistä pois tai juurikin oppia elämään niiden kanssa, mutta kukaan ei voi ajatella, että ei olisi mitään vikaa. Tietenkin liiallisuuksiin meneminen (minä seiskaluokalla) ei ole hyväksi.

        Minun vikojani ovat mm. univelka ja liika itkeminen. Jos lopetan itkemisen, nukunkin varmaan paremmin ja toivottavasti olen yleisestikin hiukan positiivisempi, enkä vain itke.

        Kiitoksia kuitenkin.


      • veio
        itkupillinäolovituttaa kirjoitti:

        Menkat vaikuttaa kyllä ----> onneksi eivät ole aivan 24/7.

        Olen kuullut jostain ala-asteelta asti tuota "Herkemmät itkee enemmän" hommaa, mutta kuitenkin yks ope otti mut puhutteluun liian itkemisen takia... Haluaisin oppia jonkin rakentavamman tavan käsitellä tunteitani tai sitten vain yksinkertaisesti lopettamaan itkemisen. Tai sitten siirtämään sitä.

        Itken kaikenlisäksi täysin turhille asioille välillä. Se vituttaa. Ja hankaloittaa taatusti aikuisenkin, kuka haluaisi ottaa töihin ihmisen, joka pillittää typeristä asioista tai juoksee vessaan aina puoleksi tunniksi? Niin, en minäkään.

        Minussa on paljon vikaa, mutta yritän tehdä asioille jotakin ja mieluiten terveellistä reittiä. Ideahan olisi tiedostaa viat ja opetella niistä pois tai juurikin oppia elämään niiden kanssa, mutta kukaan ei voi ajatella, että ei olisi mitään vikaa. Tietenkin liiallisuuksiin meneminen (minä seiskaluokalla) ei ole hyväksi.

        Minun vikojani ovat mm. univelka ja liika itkeminen. Jos lopetan itkemisen, nukunkin varmaan paremmin ja toivottavasti olen yleisestikin hiukan positiivisempi, enkä vain itke.

        Kiitoksia kuitenkin.

        Tsekkasitko Kärsimyksen mielekkyyden.? Ei ole mitään buddhaa ei kä muutakaan vastaavaa


      • Anonyymi
        veio kirjoitti:

        Tsekkasitko Kärsimyksen mielekkyyden.? Ei ole mitään buddhaa ei kä muutakaan vastaavaa

        Buddha nauraa


    • itkenmyösjoskus

      en tiedä. en ole koskaan pahemmin itkenyt paljon. kai minulla on kosteat silmät ja hyvä ruokavalio aina ollut. kuin ihminen tuntee paljon surua ja iloa yhtä aikaa.

    • Surutyttö

      Mulla on sama ongelma, itken ja itken ja itken. Välillä itken tunteja kaiken surun pois, mutta viikon päästä surua on kertynyt jo tunteja lisää. En jaksa tätä enää. Mulla on huono itsetunto, ja mua syrjitään. Kukaan ei kuuntele eikä ketään kiinnosta. Saatan kärsiä masennuksestakin, mutta ei ole ketään joka välittäisi tarpeeksi auttaakseen minua.

    • 244544

      Kysymys: miksi itkette? :,,, (

      • Surutyttö

        Koska perhe-elämä huonoa, ei melkein ollenkaan kavereita, kukaan ei välitä, yksinäinen, huonot muistot, tehnyt kaikkea tyhmää.


    • parempaakin

      Itku on myös kätevä ja terveelinen tapa käsitellä ongelmia. Monilla on paljon typerämpiä tapoja käsitellä ongelmiaan. Joskus itku ihan oikeasti auttaa. Itku loppuu kun/jos itkun syy (heikko itsetunto tms) poistuu.

      • Väsyttää

        Mikäs siinä muuten, tulee vaan aina helvetillinen päänsärky... -.-


      • parempaakin
        Väsyttää kirjoitti:

        Mikäs siinä muuten, tulee vaan aina helvetillinen päänsärky... -.-

        En usko, että päänsärky tulee itkusta. Pikemminkin itku ja päänsärky saattavat tulla samasta asiasta. Käy lääkärissä selvittämässä asiaa.


    • itkettäävieläkin

      Minä olen jo aikuinen nainen ikää 49. Ja itkettää. Vaikeat tilanteet, esim. Lääkärin luona olen saanut kohtauksia. Riitojen yhteydessä en aina pysty hallitsemaan itseäni ja itkuksi menee. Ex-mieheni vielä ivasi tätä ominaisuutta. En pysty hillitsemään itkua vaikka haluaisin. Olenkin ajatellut että se on ominaisuus joka minulla vain on. Mitä sillä oikeastaan on merkitystä mitä muut ajattelee? Joskus tietysti puhuminen kärsii eikä asiaa saa tolkullisesti sanottua mutta ei voi mitään.

      • 244544

        Tuskin olet 49, kun olet vieläkin nuorten palstoilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      257
      15231
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10156
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9371
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7109
    5. 182
      6547
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6228
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4806
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1806
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1707
    Aihe