Huolissani

Tämä aihe ei varmastikaan tänne kuulu,mutta kun en tiennyt mihin muuallekkaan sen laittaisin.
Olen eronnut avopuolisostani ja meillä on pieni 2v lapsi. Eron syynä oli uskottomuus avopuolisoni puolelta. Nyt hän on uudessa suhteessa ja mielestäni tämä uusi isäpuoli vaikuttaa loistavalta mieheltä,joka oikeasti välittää lapsestamme ja huolehtii tästä hyvin. Nyt kumminkin tuohon onnen satamaan on laskeutunut sadepilviä uskottomuuden merkeissä. Valitettavasti olin oikeassa siinä että avopuolisoni on ns ikuisesti uskotonta tyyppiä eli hän on pettänyt uutta puolisoaankin. Asiahan ei oikeastaan minulle kuulu sikäli että hänen yksityiselämänsähän kuuluu hänelle,MUTTA meidän yhteisen lapsen onni taasen kuulu minun huolehdittavaksi. Nyt pelkään että lapseni kiintyy tähän uuteen isäpuoleen ,joka todellakin on harvinaisen hieno mies ja jonkun ajan kuluttua kun ex-avopuolisoni jää kiinni pettämisestä niin tämä uusioperhe luultavasti hajoaa. Sitten lapsemme joutuu taas kokemaan eron yhdestä elämänsä tärkeästä ihmisestä. Mietin vain sitä että pitäisikö minun kehottaa exääni kertomaan asiasta uudelle puolisolleen (exäni kertoi asiasta minulle ja kehotin alunperin olla kertomatta)ennenkuin lapsemme ehtii liikaa kiintyä uuteen isähahmoon vai annanko asian olla niinkuin se on ja toivon että uusia lipsahduksia ei satu ja lapsemme saa elää turvallista päivittäistä rutiiniaan kuten aina ennenkin. Minä olen ihan sataprosenttisen varma että lapsemme äiti ei pysty olemaan uskollinen ja hän tulee ihan varmasti jäämään kiinni,sillä niinhän kaikille ennenpitkää käy. Meidänkin suhteessa hän petti,sitä aiemmassa hän petti. Itseasiassa hänellä ei ole ollut ainuttakaan suhdetta jossa hän ei olisi pettänyt. Siksi olen ihan varma että tämmöinen käyttäytyminen ei lopu. Mitähän tässä nyt olisi viisainta tehdä?
5618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet oikeassa ollessasi huolissasi, miten lapsi toipuisi uudesta erosta.

Mitäpä jos keskustelisit exäsi kanssa? Sain käsityksen, että olette hyvissä väleissä. Kerro exällesi, että hän tekee väärin lasta kohtaan altistaessaan tämän jatkuvasti uusille menetyksille.
Kyllähän lapset sopeutuu, joopa joo, kyllä varmasti, kun kerran on pakko, mutta ennenpitkää ainainen eroaminen jättää jälkensä.
JA se tietää ongelmia.

Itse kävin vastaavan keskustelun kerran exäni kanssa, jolla oli ikävä tapa tutustuttaa jokainen tapaamansa nainen uutena äitinä lapsiin.
Siis ihan jokainen, eikä herralla ollut aikomustakaan asettua aloilleen, oli vaan niin mukavaa kerätä irtopisteitä ja sympatiaa lapsilla.
Sitten hän tapasi naisen, jonka kanssa juttu kantoikin yhteenmuuttoon asti. Seurustelua reilu kuukausi, hynttyyt yhteen, kaikki tapaamiset lapsemme viettivät uuden avokin kanssa keskenään exän liehuessa ties missä, ja ero koitti vajaan kolmen kuukauden avoliiton jälkeen.
Ja kuka koetti pärjätä lasten eroahdistuksen kanssa ja lievittää epäluottamusta? Minä.
Kovan työn olin jo aiemmin lasteni kanssa tehnyt, lapset regoivat eroomme, ennen eroamme kuoli lapsille läheinen isovanhempi, sitten nämä iskän tyttöystävät ja lopuksi tämä avoliitto.
Ei pieni lapsi kestä sellaista ilman jälkiä.

Joten suosittelen keskustelua. Ajattelemaan asioita myös lapsen kannalta, ja lapsen turvallisuuden tunteen kautta.

Ehkäpä lapsi voisi asua sinun luonasi? Jos siis sinun elämäsi on tasaisempaa?
Voimia ja viisautta.

Äänestä
  • tule onnistumaan. Elämäni on kyllä tasaisempaa siinä suhteessa että uusia siippoja ei tule ja mene kokoajan. Mutta ongelma ei ole työ,ei aika eikä mikään muukaan kuin se että minulle tuota lasta ei äiti anna. Sovittu ollaan jo alussa ettei lapsesta riidellä,ei sen kautta eikä mitään siihen liittyvää. Tietenkin erimieltä asioista voi olla mut aina jompikumpi on joustanu jos toinen on ollut kannassaa n tiukka.
    Yritin saada semmoista sopimusta et lapsi olisi 2 viikkoa minulla ja kaksi hänellä,mutta sossu sano kyl selkeesti ettei se käy ja lisäsi melko suoraan et lapsi otetaan ennen huostaan kuin annetaan minulle. oli tiukka täti. No sen koommin emme ole sossussa asioineet. Hulluja siellä vaiks hyvät peustelut niillä oli sen kaks viikkoa ja kaks viikkoa sopimuksen hylkäämiseen.
    eli siis lapsi ei voi tulla minun tykö koska äitinsä ei häntä minun huostaan anna. Tosin saan kyl nähdä lasta aina niin palijon kuin haluan,ettei sikäli valittamista ole.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    tule onnistumaan. Elämäni on kyllä tasaisempaa siinä suhteessa että uusia siippoja ei tule ja mene kokoajan. Mutta ongelma ei ole työ,ei aika eikä mikään muukaan kuin se että minulle tuota lasta ei äiti anna. Sovittu ollaan jo alussa ettei lapsesta riidellä,ei sen kautta eikä mitään siihen liittyvää. Tietenkin erimieltä asioista voi olla mut aina jompikumpi on joustanu jos toinen on ollut kannassaa n tiukka.

    Asumismuutos olikin vain loppukaneetti.

    Mutta jos kerran exäsi tilittää sinulle tekosiaan, eli sinällään voitte puhua, voisit puhua hänelle myös hänen käytöksensä seurauksista lasta ajatellen.
    Ehkä, jos hänen silmänsä aukeavat hän herää kasvamaan aikuisena ja suhteessaelävänä ihmisenä.
    Opettelee vaikkapa pikkuhiljaa elämään yksin, eikä päräytä yhteiseen kotiin jokaisen jannun kanssa.
    Katselisi ja liehuisi aikansa, ei sitä lasta tarvitse joka soppaan vetää.
    Se oli minun pointtini.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    tule onnistumaan. Elämäni on kyllä tasaisempaa siinä suhteessa että uusia siippoja ei tule ja mene kokoajan. Mutta ongelma ei ole työ,ei aika eikä mikään muukaan kuin se että minulle tuota lasta ei äiti anna. Sovittu ollaan jo alussa ettei lapsesta riidellä,ei sen kautta eikä mitään siihen liittyvää. Tietenkin erimieltä asioista voi olla mut aina jompikumpi on joustanu jos toinen on ollut kannassaa n tiukka.
    Yritin saada semmoista sopimusta et lapsi olisi 2 viikkoa minulla ja kaksi hänellä,mutta sossu sano kyl selkeesti ettei se käy ja lisäsi melko suoraan et lapsi otetaan ennen huostaan kuin annetaan minulle. oli tiukka täti. No sen koommin emme ole sossussa asioineet. Hulluja siellä vaiks hyvät peustelut niillä oli sen kaks viikkoa ja kaks viikkoa sopimuksen hylkäämiseen.
    eli siis lapsi ei voi tulla minun tykö koska äitinsä ei häntä minun huostaan anna. Tosin saan kyl nähdä lasta aina niin palijon kuin haluan,ettei sikäli valittamista ole.

    Miksi ihmeessä sossutäti tyrmäsi ehdotuksen vuoroviikko-asumisesta? Eihän sossutädit tee tapaamisopimusta: tapaamissop. pitäisi olla vanhempien keskenään tekemä sopimus jonka sossu van vahvistaa.

    Mikä sinussa on niin kamalaa, että lapsi menisi ennemmin vaikka lastenkotiin kuin sinun huomaan????

    Äänestä

  • ihmettelen....?? kirjoitti:

    En todellakaan tiedä. Olimme kyl jo sopineet et tapaamiset olis vuoroviikottain,mut sosiaalitäti sano ettei hän ainakaan tule koskaan kirjoittamaan nimeään alle semmoiseen sopimukseen. Sitten vielä paasasi siitä et lapsi on paikkakuntalainen ja eikä sitä voi retuuttaa uuteen paikkaan noin vain. Sanoin tädille sitten että lapsi on kyllä ollut paikkakuntalainen vasta pari kuukautta ja on oikeastaan asunut minun luonani minun paikkakunnalla koko elämänsä. Täti hiljeni ja kysyi että "aijaa lapsiko on vasta muuttanut tänne". No jokatapauksessa täti sanoi minulle sitten että lapsella tulee olla pysyvä koti. Kysyin sit seuraavaksi että eikö se minun kotini ole aika pysyvä kun omistan omakotitalon,mut kuulemma ei ole koska olen ns. etävanhempi. Sitten vielä täti sanoi että jos haluan viedä huoltajuusasian oikeuteen niin se on pitkä prosessi,eikä se silti tarkoita sitä,vaikka voittasinkin,et lapsi tulisi minun tykö asumaan vaan et heillä on asiassa vielä päätäntävalta et annetaanko lapsi vai ei. No luin kyl rivien välistä jo et jos se täti saa päättää niin lapsi annetaan vaikka huostaan,mutta ei minulle. Minussa ei ole mitään kamalaa,kaikki on hienosti,tulot ja sen semmoiset on järjestyksessä. Sossuntäti vaan oli päättänyt ettei halua minulle lasta antaa. Tapaamisista sanoi niin et asiasta voidaan neuvotella niin että voin tavata joka toinen viikonloppu tai vaihtoehtoisesti 4 päivää kerralla kuussa. Tämän takia emme enää sossussa asioi,koska tuo typerä virkailija alkoi saneleen minun oikeuksiani tapaamisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä kirjoitti:

Tämä aihe ei varmastikaan tänne kuulu,mutta kun en tiennyt mihin muuallekkaan sen laittaisin.
Olen eronnut avopuolisostani ja meillä on pieni 2v lapsi. Eron syynä oli uskottomuus avopuolisoni puolelta. Nyt hän on uudessa suhteessa ja mielestäni tämä uusi isäpuoli vaikuttaa loistavalta mieheltä,joka oikeasti välittää lapsestamme ja huolehtii tästä hyvin. Nyt kumminkin tuohon onnen satamaan on laskeutunut sadepilviä uskottomuuden merkeissä. Valitettavasti olin oikeassa siinä että avopuolisoni on ns ikuisesti uskotonta tyyppiä eli hän on pettänyt uutta puolisoaankin. Asiahan ei oikeastaan minulle kuulu sikäli että hänen yksityiselämänsähän kuuluu hänelle,MUTTA meidän yhteisen lapsen onni taasen kuulu minun huolehdittavaksi. Nyt pelkään että lapseni kiintyy tähän uuteen isäpuoleen ,joka todellakin on harvinaisen hieno mies ja jonkun ajan kuluttua kun ex-avopuolisoni jää kiinni pettämisestä niin tämä uusioperhe luultavasti hajoaa. Sitten lapsemme joutuu taas kokemaan eron yhdestä elämänsä tärkeästä ihmisestä. Mietin vain sitä että pitäisikö minun kehottaa exääni kertomaan asiasta uudelle puolisolleen (exäni kertoi asiasta minulle ja kehotin alunperin olla kertomatta)ennenkuin lapsemme ehtii liikaa kiintyä uuteen isähahmoon vai annanko asian olla niinkuin se on ja toivon että uusia lipsahduksia ei satu ja lapsemme saa elää turvallista päivittäistä rutiiniaan kuten aina ennenkin. Minä olen ihan sataprosenttisen varma että lapsemme äiti ei pysty olemaan uskollinen ja hän tulee ihan varmasti jäämään kiinni,sillä niinhän kaikille ennenpitkää käy. Meidänkin suhteessa hän petti,sitä aiemmassa hän petti. Itseasiassa hänellä ei ole ollut ainuttakaan suhdetta jossa hän ei olisi pettänyt. Siksi olen ihan varma että tämmöinen käyttäytyminen ei lopu. Mitähän tässä nyt olisi viisainta tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu