Vuosi oli 1932, silloin Suomessa kumoutui kieltolaki. Asuimme Sortavalassa Karjalankatu 25 sijaitsevassa taloryhmässä jossa oli useita asuinrakennuksia. Tuona päivänä leikin aivan ulko-
portin läheisyydessä olevalla hiekkakasalla ja työntelin tyhjistä tulitikkurasioista tehdyllä autoil-
la hiekkakuormia yhteen kasaan. Minulla oli hyvä näkyvyys kadun liikenteeseen. Ja nyt tänään
kun valtion viinakaupat avasivat ovensa kadun puolella olikin paljon uutta nähtävää. Portimme
ohi liikkui useita päihtyneitä miehiä ja naisia. En kuitenkaan pelännyt sillä humalikkaat onneksi
pysyivät kadun puolella joten heistä ei ollut pelkoa.
Muuten oli aivan yksinäni kotipahassani sillä veljeni Veikkio oli neljä vuotta vanhempi joten en kelvannut mukaan hänen leikkeihinsä ja tästä' johtuen minun oli laajennettava reviiriäni
leikkikavereiden suhteen.
Aivan asuntomme lähellä oli Johanneksenkadun ja Karjalankadun kulmatalossa taloryhmä
jossa asustin paljon lapsia. Mm. ns. Carlsonin meijerin omistajalla oli 3 tyttöä ja Erik niminen
vuotta minua vanhempi poika. Tutustuin häneen heidän pihalla pelatun kroketin kautta. Ja Erkillä oli sama puute leikkikaverista koska oli vain siskoja. Teimmepä sitten myöhemmin
yhdessä maitoautolla keräysmatkoja Sortavalan maalaiskunnan puolella sijaitseville maitotiloilla joilta keräsimme maitotonkkeja meijerille vietäviksi. Tuo meijeri oli ihmeellistä aivan kaupungin keskustassa. Meijerin oli herra Carlson perustanut silloin kun oli tullut
Suomeen vuoden 1918 aikoihin. Taloryhmässä oli Ruumisarkkuliike A.Pakkasen kauppa
ja pihavarastossa työtilat arkkujen valmisteluun. Minulle on jäänyt mieleeni kaikki Pakkasen
perheen lapsien nimet: Vanhin olin Arvi, joka oli seminaarilainen ja Sortavalan Palloilijoiden
jalkapallo mies, oli Alvari, kauppakoululainen, Airi neitonen joka työskenteli arkkujen kokoonpanossa, Aune oli minua vuotta vanhempi ja kansakoulukaverina, oli Aili koululainen, Anneli koululainen ja vielä yksi poika Antti koululainen sekä nuorin lapsi, tyttönen Riitta Anneli
jonka julma tappaja surmasi Heinäveden Tulilahdella opiskelijakaverinsa kanssa. Että saisin
kaikki henkilöt mukaan tähän alkuun on mainittava kahvila Primulan omistajan leskirouva Hyvärisen Helga ja Helena tyttäret sekä minua vähän nuorempi Timo-poika, jonka olin opettanut lukemaan sekä, ikävä kyllä kiroamaan. Olen vielä ollut säännöllisesti yhteydessä
Ivalossa asustavaan Timoon ja hänen puolisoonsa. Tässä lienee nyt alkajaisiksi ja palaatan
sitten jatkossa lisää!
portin läheisyydessä olevalla hiekkakasalla ja työntelin tyhjistä tulitikkurasioista tehdyllä autoil-
la hiekkakuormia yhteen kasaan. Minulla oli hyvä näkyvyys kadun liikenteeseen. Ja nyt tänään
kun valtion viinakaupat avasivat ovensa kadun puolella olikin paljon uutta nähtävää. Portimme
ohi liikkui useita päihtyneitä miehiä ja naisia. En kuitenkaan pelännyt sillä humalikkaat onneksi
pysyivät kadun puolella joten heistä ei ollut pelkoa.
Muuten oli aivan yksinäni kotipahassani sillä veljeni Veikkio oli neljä vuotta vanhempi joten en kelvannut mukaan hänen leikkeihinsä ja tästä' johtuen minun oli laajennettava reviiriäni
leikkikavereiden suhteen.
Aivan asuntomme lähellä oli Johanneksenkadun ja Karjalankadun kulmatalossa taloryhmä
jossa asustin paljon lapsia. Mm. ns. Carlsonin meijerin omistajalla oli 3 tyttöä ja Erik niminen
vuotta minua vanhempi poika. Tutustuin häneen heidän pihalla pelatun kroketin kautta. Ja Erkillä oli sama puute leikkikaverista koska oli vain siskoja. Teimmepä sitten myöhemmin
yhdessä maitoautolla keräysmatkoja Sortavalan maalaiskunnan puolella sijaitseville maitotiloilla joilta keräsimme maitotonkkeja meijerille vietäviksi. Tuo meijeri oli ihmeellistä aivan kaupungin keskustassa. Meijerin oli herra Carlson perustanut silloin kun oli tullut
Suomeen vuoden 1918 aikoihin. Taloryhmässä oli Ruumisarkkuliike A.Pakkasen kauppa
ja pihavarastossa työtilat arkkujen valmisteluun. Minulle on jäänyt mieleeni kaikki Pakkasen
perheen lapsien nimet: Vanhin olin Arvi, joka oli seminaarilainen ja Sortavalan Palloilijoiden
jalkapallo mies, oli Alvari, kauppakoululainen, Airi neitonen joka työskenteli arkkujen kokoonpanossa, Aune oli minua vuotta vanhempi ja kansakoulukaverina, oli Aili koululainen, Anneli koululainen ja vielä yksi poika Antti koululainen sekä nuorin lapsi, tyttönen Riitta Anneli
jonka julma tappaja surmasi Heinäveden Tulilahdella opiskelijakaverinsa kanssa. Että saisin
kaikki henkilöt mukaan tähän alkuun on mainittava kahvila Primulan omistajan leskirouva Hyvärisen Helga ja Helena tyttäret sekä minua vähän nuorempi Timo-poika, jonka olin opettanut lukemaan sekä, ikävä kyllä kiroamaan. Olen vielä ollut säännöllisesti yhteydessä
Ivalossa asustavaan Timoon ja hänen puolisoonsa. Tässä lienee nyt alkajaisiksi ja palaatan
sitten jatkossa lisää!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi mikä hyvä muisti sinulla on . Olisipa nyt sinunikätovereita ja saisitte muistella niitä tärkeitä vuosia kun olet saanut lapsuutesi viettää karjalanmailla.
Mukavaa luettavaa, toivon että jatkoa seuraa terveisin ullamirjami
Samaa heti ajattelin! Olen aina ollut huono muistamaan ihmisten nimiä, ja koulukavereistanikaan en muista kuin muutaman.
Kaupunkilaislapsilla on aina ollut enemmän kavereita ja toimintaa. Maalaiskylässä matkat olivat pitkät naapuriinkin, niin että kaveripiiri oli pienempi, ja leikkimismahdollisuudetkin rajoitetummat. Koulumatkat sitten erikseen, ja jos niillä halusi yhtä ruveta kiusaamaan ja alistamaan, niin siihen tuli erinomainen tilaisuus joka aamu ja ilta.
Kolmantena pyöränä oleminen ei ole helppoa missään iässä.
Aikaa myöden laajeni leikkimme tuolla Johanneksenkatu 12 pihassa monipuoliseksi. Aikaisemmin mainitsin mm. kroketin peluun se oli jo siihen aikaan hyvin suosittu peli muttei voinut olla kaikkien saatavilla koska pelivälineet maksoivat. Harrastimme juoksuja talousrakennuksen ympäri, nelimaali pallopeliä, kuuropiiloa jolloin useinkin piilopaikkoina olivat ruumisarkut jotka eivät mitenkään olleet vastenmielisiä piiloja. Sitten keihäskisat tulivat leikkiin mukaan kun 1936 saimme seurata Antti Pakkasen perheen radiosta Berliini olympiakisojen selostuksia. Olihan silloisissa Berliinin kisoissa edustaja Sortavalasta, hän oli pikajuoksija Toivo Ahjopalo Minä oli hyvin ahkeraan pihan muiden lapsien kanssa Pakkasen rapuilla kuuntelemassa ikkunalle asetettua radiota. Ne olivat ihania lapsuuden aikoja. Olihan sitten minulla muita harrastuksia jotka ulottuivat jo kaupungin puolelle. Vapaapalokunnnan poikaosastoon liityin, harrastin kovasti jalkapalloa ja tietysti koulun kautta kuuluin Ortodoksiseen partioon, eli Metsänkävijöihin joka oli ruskeapukuinen. Ja sitten v 1936 kun täytin 10vuotta liityin Sortavalan merisuojeluskunnan poikaosastoon. Jo heti ensimmäisenä juhannuksena (1936) sain tehtäväkseni Suojeluskunnan Parolan leirisaaressa pidettäviin juhannusjuhliin organisoida puiden väliin viritetyn köyden pituuden arvioinnin. Kilpailuun saivat osallistua kaikki jotka maksoivat pienen osallstumismaksun. Merisuojeluskunnassa viivähdin vajaan vuoden, sillä tunsin itseni siellä vieraaksi koska jäsenistö oli Sortavalan maalaiskuunan puolelta ja minun koulukaverit toimivat Sortavalan kaupungin suojeluskunnan poikaosastossa. Menetin siirron johdosta hienot kesämatkat Laatokalla jonne
SP 14 moottoripaatilla hyvinkin usein matkasimme, Valamon luostarireissut olivat mielenkiintoisimpa. Oli meillä vilkasta toimintaa kaupungin suojeluskunnan poikaosastossa. Kesäisin ja myös talvisin tehtiin maastoretkiä joihin oli sisällytetty mielenkiitoisia maastoleikkeja, välimatkojen arvipointeja ja sk-talolla Laatokanlinnassa pidettiin leirejä ym. oppitunteja ja harjoituksia esim. kolmiotähtäystä pienoskiväärilä. Sitten kun maailman poliittinen tilanne kuumeni niin tuo varautuminen näkyi meidän sk-poikienkin koulutuksessa. Oltiin mukana vss-näytöksissä ja meille oli annettu sinetöity kirjekuori jonka sai aukaista silloin kun siitä annettiin määräys. Ja tulihan se odotettu määräys. Kuori auki ja siellä olevasta kirjelapusta sait ohjeet mitä tehdä. Minulle tuli määräys hälyyttää eräs kaupungissa
asuva sk-poika sekä toinen poika joka asui Genetsin puolella. Suoritin tehtävän ja jonka jälkeen meidän oli kokoonnuttava Sortavalan kaupungin kansakoulun Piirustusluokkaan. Tilanne tuntui tietysti jännittävältä. Mukana oli myös isompia poikia jotka valvoivat järjestystä koska tilanne oli keskuudessamme jännittävää! Olimme koululla yötä ja aamulla riensimme
kukin määttyihin tehtäviin. Nyt oli jo YH:n aikaa eli kutsuttiin raserviläisiä Ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Jaoimme kaupungin alueella näitä YK:kutsuja. Varsinaiseen tehtävään sain määräyksen ilmoittautua Sortavalan kaupungin Väestösuojelukeskukseen joka sijaistsi
Sortavalan Seurahuoneen alakertaan rakennetussa nykyaikaisessa kaasuakestävässä huoneistossa. Siellä annettiin tehtäväkseni kiertää Vakkosalmen Näkötornissa, Sortavalan ev.luterilaisen kirkon tornissa ja As. Oy Riutan talon kattorakenteella kokeilemassa sinne
asetettujen puhelimien toimivuutta. Vakkosalmen näkötornissa kävin päivän aikana mutta
kirkon torniin mennessä oli jo hämärää ja valaistus kadulla oli jo sodanvaaran takia hi9mmennetty.Tietysti tuntui oudolta 13 vuotiaana kavuta pimeässä olevaan torniin, mutta pelkoni voittaen sekin onnistui. Näinj vuosikymmenien jälkeen olen miettinyt että oliko kirkontornissa vartiota silloin kun helmikuun 2. P.nä 1940 joutui Sortavala suurpommitukseen jossa mm kirkkokin tuhoutui? Lopetan tämän katkon tähän ja jatkan lisää myöhemmin.
Muistan joskus kertoneeni kaliiperille tunteneeni Sortavalasta paljon ihmisiä.
Erään ystäväni isä toimi Sortavalassa kirkkoherrana/rovastina ennen sota-aikaakin.
Kaliperi ei ole milloinkaan vastaillut kun osallistuin hänen avaamiin keskusteluihinsa.
Samahan on tämän Ulla Mirjamin, joka syntyisin minun lapsuuteni naapuripitäjäääääästä?
Nyt vihdoinkin avasin tämän internetin Keskusteluista.
Heti Syntymäpäiväni jälkeen sairastuin elämäni kovempaan kuuriin .. Kuumetta oli ainakin viikon yli 38, astetta usein ylikin Oli sitä pitempäänkin mutta ei juuri niin kovana .
Ihme että kestin sen --onneksi on vahva sydän .
Taisi siinä aivotkin puhdistua kaikesta ylimääräsestä .
On sinne sentään tärkeimmät jäänyt :=)
Nyt sitten harjoittelen kepeillä , sain ne 70vuotislahjaksi -- otan rauhallisesti .
Suku onkin hiihtelemässä ja Jerryäkään ei enään ole :=(
Mutta nähdään taas -- Kevättä on jo ulkona --nyt kun olen kaktenapäivänä ollut kävelyllä -- pikkuset ensi kukat on jo tulleet täälä -
Onko Jerry sinut jättänyt! Voi.
Minusta on aina ollut niin kotoista, kun olet kertonut käyneesi Jerryn kanssa aamuin illoin lenkillä. Itse olen sisällä nököttävää laatua.
Täällä on jo lumet poissa, muutama lumikello jo kukassa, mutta kyllähän on ihan ruskeaa ja märkää joka paikassa.
Voi olla ,että jerryoli kuolinhetkellään paremmassa kunnossa kun minä -- Ja päätin että , nyt on hänenkin parempi , en halua että , Elåntå koiraa tai kissaa pidetään niinkauan , että eläin vanhuuttaan heikkenee .
Jerry sai Eutanasian 6,3 2015
Tämä oli 3 koira jonka olen vienyt lopetettavaksi Suomessa oli Kettuterrieri joka oli 11v . eläinlääkäri ei tehnyt enään miään kun oli leuka pois sijoiltaan -
Kissan kanssa tulin tänne Tukholmaan v 1985 --elettii pari vuotta ,kun sitten lastenlapset oli allergiset ,oli 9 vuotias ihana kissa lopetettava ,
Suomessa oli sisarellani Hieno narttukoira --mutta tuli pahasti sairaaksi -- vietiin lääkäriin ja lääkäri antoi helpotuksen Siinäkin oli autettava koiran omistajaa ,oli niin rakas hänelle .
Nyt on minun elämäni Vapaata kaikenlaisesta kotieläimistä -- Kunhan saan kaikki pölypunkin pois -- mutta kunto ei ole vielä hyvä ,on odotettava --että kuntoudun --
Kun meille ei tehdä sitä eutanassiakaan .
KIITOS, oli todella mielenkiintoista luettavaa, myös muut muistelosi. Jatkathan!
Onpahan noita muistoja lapsuudesta.
En tosin muista onko tämä muistoni varhaisin , mutta tällä hetkellä se tuntuu siltä-
Äiti kutoi mattoja ja värjäsi kaikki vanhat vaatteet leikattavikisi kuteiksi.
minunpa silmiini sattui hänen rättikasastaan kauniiksi värjätyt punaiset sukat, rikkinäiset kuin mitkä.
Mutta ne olivat kauniit, niin kauniit että aamulla kouluuun lähtiessä vedin ne jalkaani Olin ekaluokkalainen niin että kyllä silloin kauneus mieltä lämmitti enemmän kuin laatu.
Säärien kohdalta ja vähän muualtakin tunkesivat lihaskimput re'i'istä näkyviin, mutta enhän minä sitä huomannut.,.keikutellen peffanpuoltani kuljin ylpeänä välitunneilla.
Ennen kotiinlähtöä kuitenkin opettaja tuli kuiskaamaan jotta sano äidille jos hän löytäisi sinulle huomiseksi ehjät sukat.
Löytyihän ne, ja kyllä äidi llä nauru hersyi kun oli huomannut miten mukula oli kouluvaatteensa valinnut,
Hauskaahan se oli kuitenkin, sain yhden päivän kulkea hienona daamina punaisissa sukissa.