KYSYMYS

Kuinka monelle teista kay saannollisesti niin, etta "sita saa, mita pelkaa"..?
15870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

... sitä saa mitä toivoo.

Omat pelot harvoin toteutuvat. Pikemminkin, jos pelkää jotain, se osoittautuu ilmiöksi, jonka pystyn hyvin hallitsemaan.

Minun elämässäni toteutuu tuollainen kummallinen "kohtalon opettaminen". Eli, jos esimerkiksi jonkun ihmisen olemus vituttaa minua erityisesti, on aivan varmaa että joudun tämän kanssa seuraavaksi puoleksi vuodeksi samaan projektiin ja työpariksi. Seuraus on sitten se, että tästä ihmisesä löytyykin sellaisia uusia positiivisia puolia, joita en ole aikaisemmin hänessä kyennyt näkemään.

Sama duunien suhteen. Sanotaan vaikka (siis ihan esimerkkinä) että mielestäni ratikkakuskin homma olisi viheliäin ammatti, jonka tiedän. On aivan varmaa, ettei kuluisi kuin puoli vuotta niin löytäisin itseni ohjastamasta jotain 3T:n viikonloppuiltavuoroa...

Äänestä
  • Ihan sama juttu mullakin on, eli kohtalo opettaa, aina.
    Toisaalta se on ahdistavaa, kun aina täytyy jotenkin miettiä tarkkaan sanomisiaan.
    Oon kuitenkin oppinut elämään asian kanssa ja se on kyllä opettanut, että mikään ei ole mustavalkoista.
    Silti mulla on tuo toinenkin juttu, eli saan aina sen minkä haluan, loppujen lopuksi.
    Uskon sen johtuvan energian keskittämisestä ja iän myötä opin koko ajan paremmin hallitsemaan sitä energian kohdistamista.

    Äänestä

  • Tuo "sita saa, mita pelkaa":han on joku vanha sanonta...

    Ajattelinkin kayttaa sita siis kuvainnollisesti.

    Hyva, etta otitte tuon positiivisen pointin esille tassa yhteydessa.

    Tosiaan: "kohtalon opettaminen"....;) Noinhan sita voikin kutsua. (On tapahtunut myos minulle.)
    Joskus pidin sita "kohtalon vittuiluna", mutta ehka minunkin pitaisi ottaa positiivisemmat termit kayttoon.;)

    Kuten sanottu, sanomisiaan (ja jopa ajatuksiaan) on tietyssa mielessa varottava...ettei pahin tapahtuisi tai "kohtalo opettaisi"....

    Voisikin ehka sanoa, etta "sita saa, mita hakee"...(niin negatiivisessa kuin positiivisessa)...

    Äänestä

Jaa, aika jännä, mä taas saan mitä haluan! :-)

Äänestä

Pelolle ja pahalle ei saa antaa mielessään valtaa. Magia on tehokas keino vähentää omia pelkoja ja toisten valtaa itseen. Maagin ensimmäisiä tehtäviä on vahvistaa mieltään. Monet etsiytyvät magiaan hakemaan vahvistusta identiteetilleen ja taitavasti käytettynä magia on mielestäni todella tehokas siinä.
"Miksi mulla aina käy näin" ei kuulu maagin suusta. Jos yleensäkin pelkäät paljon, on syytä muuttaa kokemustasoasi. Etsi poppamies. Maagi kääntää aina ulkopuolisesta tappiolta näyttävän tilanteen voitoksi.

Äänestä
  • "Miksi mulla aina käy näin" ei kuulu maagin suusta"


    Ei kuulukaan...(tai ei pitaisi kuulua).

    Mutta silloin jos "pelot kayvat toteen", magiaa onkin vaarinkaytetty tai pikemminkin sita ei ole kaytetty OLLENKAAN.

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    "Miksi mulla aina käy näin" ei kuulu maagin suusta"


    Ei kuulukaan...(tai ei pitaisi kuulua).

    Mutta silloin jos "pelot kayvat toteen", magiaa onkin vaarinkaytetty tai pikemminkin sita ei ole kaytetty OLLENKAAN.

    Onni suosii rohkeaa eli "Fortune Favors the Bold".

    Tuli muuten tässä yhteydessä mieleen, että ikävillä asioilla on jostain kumman syystä taipumus kasaantua. Joskus vaan alkaa menemään pieleen, ja ainakin itselläni tulee tunne, että on syytä varautua lisäikävyyksiin.

    Äänestä

  • Patakurka kirjoitti:

    Onni suosii rohkeaa eli "Fortune Favors the Bold".

    Tuli muuten tässä yhteydessä mieleen, että ikävillä asioilla on jostain kumman syystä taipumus kasaantua. Joskus vaan alkaa menemään pieleen, ja ainakin itselläni tulee tunne, että on syytä varautua lisäikävyyksiin.

    Kumma juttu tosiaan...olen itse kirjoittanut jonnekin, etta "negaatio lisaa negaatiota" ja "epatoivo lisaa epatoivoa" jne...

    Eli tuollainen kierre pitaa osata katkaista ajoissa.

    Äänestä

Minulle pelko on toivotun lopputuloksen "vastakohta". Tarpeeksi paljon ajatuksista lopputuloksen kohtalolle ja kun pienikin "merkki" toivotun epäonnistumisesta tulee eteen, niin niinhän nitää kasaantuu vain lisää. Että sitäkö saa mitä tilaa? ;) Ja paha saa palkkansa?...

Äänestä

Olen huomannut omassa initiaatiossani, että pelko on mahtava keino lisätä voimaansa. Etsinkin sitä mieluiten pelon suunnasta. Jos jotain pelkää, se on merkki siitä, että siellä päin on voimareservi, joka odottaa vapauttajaansa. En väitäkään, että sellainen on helppoa. Helppous ei ole kovin arvokasta silloin kun tavoittelee todellista voimaa.

Äänestä
  • "Jos jotain pelkää, se on merkki siitä, että siellä päin on voimareservi, joka odottaa vapauttajaansa."

    Hyvin sanottu! :)

    Eli pelko-energia onkin ehka vaaralla tavalla tiivistynytta energiaa, joka pitaa siis a) vapauttaa ja b) vapauttaa oikealla tavalla.

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    "Jos jotain pelkää, se on merkki siitä, että siellä päin on voimareservi, joka odottaa vapauttajaansa."

    Hyvin sanottu! :)

    Eli pelko-energia onkin ehka vaaralla tavalla tiivistynytta energiaa, joka pitaa siis a) vapauttaa ja b) vapauttaa oikealla tavalla.

    "Jos jotain pelkää, se on merkki siitä, että siellä päin on voimareservi, joka odottaa vapauttajaansa."

    Tämä on kyllä totta, ja tosi hyvin sanottu. ; )

    Äänestä

ei ole mutta miten taiot??? käsin, sanoin, ajatuksen voimalla??? vai miten???

Äänestä
  • Ehdottomasti "taion" ajatuksen voimalla.

    Minusta tuo sana "taikoa" on vahan huono...
    Jonkinlainen "ohjaaminen" voisi olla parempi.

    Äänestä

Minulle ei yleensa kayniin.
Mutta saattaa joskus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noita-Nainen kirjoitti:

Kuinka monelle teista kay saannollisesti niin, etta "sita saa, mita pelkaa"..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu