Löytyisikö em hotellissa olleita? Majoitumme pariskuntana näiltä näkymin kahdeksi viikoksi ja meitäkin mietityttää, pitkästymmekö Khao Lakissa.
Apsara Beachfront Resort hotelli
3
87
Vastaukset
- avoiminmielin1
Olimme miehen kanssa tuolla pari vuotta sitten. Onhan se hiukan kaukana "keskustasta", noin 15km. Hotelli oli mielestämme ihan mukava ja aamupala riittävän monipuolinen. Palvelu oli tosi ystävällistä. Me vuokrasimme polkupyörät. Jonkun ravintolan yhteydessä oli vuokrausta. Pyöräillen oli mukava liikkua ja tuolla on leveät asvaltoidut tienpientareet. Voi ajella hiukan sivuteille ja ihastella kauniita maisemia. Vuokrasimme myös lopulta mopon tai mikä skootteri lieneekään ja sillä suihki kivasti menemään. Varovaisuutta toki aina liikenteeseen tuolla päin maailmaa.
Olimme low seasonin aikaan, joten ne lähipuljut oli kiinni. Vain ison tien varressa oleva kauppa oli auki, johonkin aikaan paikalle pysähtyy katukeittiö. Josko ne kaupatkin nyt olisi auki ja sen kummemmin en tiedä, mitä niissä sitten myydään. Kylälläkin oli harva ravintola auki tuohon aikaan. Nyt ne on varmasti kaikki auki.
Jos oikein muistan niin hotellilta kulkee kyyti kylille eli ihan pakko ei ole omaa mopoa olla.
Ranta on upeeeeaaaa, voitte periaatteessa kävellä rantaa myöten kylille sen 15km. Toki hikistä hommaa. Myös rannan varrella saattaa olla tällä hetkellä ruoka/drinkkipaikkoja.
Kannattaa kysellä erilaisia retkiä. Pieniä putouksia on muutamia mutta ei niissä montaa tuntia viihdy. Silti ihan kivoja käydä. Me mentiin noihin pyörällä ja vähän sellaisella mututuntumalla, joten karttaa ei ole edes muistissa.- santtu_1975
Itsekkin tuli varattua kyseinen Hotelli Tuonne Toukokuun Loppupuolelle viikoksi, kun edullinen tarjous löytyi netistä kyseisen hotellin kohdalta (isompi, parvekkeellinen Deluxe huone oli 295€/viikko/2hlö).
Ilmeisesti tuo Toukokuu on ajankohtana seudulla suhteellisen hiljaista turistien osalta, mutta pitää sitten laajentaa "reviiriä" myös tuon turistialueen ulkopuolelle.
Onko hyvää vinkkiä kenelläkään, mistä Hotellin lähettyviltä löytyisi hieman paremmalla valikoimalla varustettu Scootteri/MP-vuokrauspiste. Hakusessa joko 150cm3 oleva Hondan PCX, taikka sitten joku vielä hieman isomman kokoluokan 250-400cm3 oleva Maxi-scotteri, millä olisi hyvä reissata vähän pidempiäkin pätkiä kaksi päällä.
- santtu_1975
No niin, tänäin loppui viikon Apsaran osuus Thaimaan lomasta (vielä kolme yötä Bangkokissa jäljellä).
Ensimmäinen reissu Khao lakissa ( 10reissua Thaimaassa kaiken kaikkiaan) ja hyvä fiilis jäi paikasta. Etenkin Apsara Beachfront Resort hotelli oli hinta/laatu suhteeltaan ihan kärkipäätä mitä Thaimaassa on ollut.
Näin offseasonilla heillä on erittäin edulliset hinnat, meilläkin oli hieman isompi/parempi huone (48m2) merinäköalalla niin 1600Thb/yö, kun saman huoneen listahinta sesongilla on 7000-9000Thb/yö. Ainoana miinuksena se, että huoneen hintaan ei kuulunut aamiasta joka sitten hotellista ostettuna olisikin ollut ihan suhteettoman kallis (650Thb/hlö/krt.), mutta hyvin selvittiin ilman aamiasta.
Heti ensimmäisenä päivänä kävimme skootterin vuokraamassa khao lakin keskustasta (jonne hotellilta siis noin 15km matkaa), Lähes tuliterä Honda PCX150 2400Thb/6vrk. sillä sitten tuli kilometrejä ajettua lähes 600km. tuon kuuden päivän aikana.
Hotellilla tuli syötyä kahdesti viikon aikana ja ruokien hinta/laatusuhde ihan kohtuullisen hyvä, mutta hinnat tietysti "hotellitasoa".
Valtaosa syömisistä tuli hoidettua Khao lakin keskustan ruokapaikoissa, koska kaikki aivan hotellin lähettyvillä olevat ruokapaikat olivat näköjään sulkeneet paikat kesän ajaksi ja varmasti ihan hyvä vaihtoehto heille, koska ei siellä Apsaran lähettyvillä olvalla ranta-alueella muissa hotelleissa näkynyt olevan oikein yhtään asukkaita, ainoastaan Apsarassa oli elämää, mutta sielläkin puolet hotellirakennuksisista oli suljettuina.
Hotellin ranta oli hyvä (ja aivan hotellin edustalla) samoin uima-altaat, mutta merenkäynti ja aallokko oli senverran kovaa, että välttämättä ainakaan lasten kanssa mereen ei asiaa olisi, mutta kohtuullisella uimataidolla varustettu henkilö siellä kyllä pärjäsi, kunhan pitää älyn päässä uidessa.
Kyseinen ajankohta (30.5-6.6) piti olla sadekautta ja ennen matkalle lähtöä säätiedoitus näyttikin aika lohduttomalta, että sataisi jatkuvasti, mutta todellisuus oli onneksi toinen. Viikon aikana oli vain yksi noin reilun tunnin kestänyt sadejakso päivällä ja yksi yön kestänyt kunnon rankkasade, mutta muuten koko viikko sujui aivan kuivissa merkeissä.
Voin oman kokemukseni perusteella suositella kyseistä hotellia muillekkin ja ajankohtakin (ainakin meidän tapauksessa) sopi rauhalliseen, rentoon lomailuun mitä parhaiten
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681274Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261271Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171009Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002- 42949
- 72915
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että272913