Miltä tuntuisi teistä jos eläisitte monta vuotta perheessä, jossa aikuinen nyt kohta 21v mies ei tule juttuun teidän kanssa? Minäpä kerron miltä se tuntuu.Vaihdamme jokusen sanan joskus muutoin olemme hiljaa.Emme moikkaa toisillemme ym.Poika ei puhu kuin omalle vanhemmalleen asioita.Joskus hyvin harvoin on saattanut jotakin sanoa jos itsellään jotakin kerrottavaa.Mutta jos minä puhun niin ei se juuri kiinnosta.Nyt hän on sanonut että olen tuntematon hahmo eikä vieläkään tunne minua,vaikka aikaa on kulunut yli 5v.Tälläistäkö tämä on koko loppuelämä?Onko tämä kovinkin yleistä näissä uusioperheissä?
Tuntematon
jepulisss
31143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hmmm. Taitaa tämäkin tilanne olla siitä Lissun kauhu galleriaasta jolla mustamaalata kumppaninsa/puolisonsa lasta.
30 niin ruvetaan puhumaan vasta oikeasti aikuisista, eikä välttämättä kyllä aina silloinkaan. :P
Se 21-vuotias miehenalku ei tule juttuun kanssasi, eli ei hyväksy sinua. Sillä miehenalulla saattaa olla traumoja isästään ja äidistään, jolloin tilanteen syy-yhteys löytyy sinusta, mahdollisesti nimikkeellä perheenrikkoja, ihan kuin joku lapsi saisi ikinä tietää vanhempiensa parisuhteen kaikkia ongelmia ja mutkia. Ei toisia ihmisiä voi pakottaa tykkäämään kenestäkään, eikä kyseisellä pojalla mitään velvollisuuksiakaan ole sinua kohtaan. Lapsi voi ihan hyvin paukuttaa vanhemmalleen, ettei hyväksy hänen uutta kumppaniaan, se on sitten moniosainen ongelma.
Tuo voi kestää ihan läpi loppuelämän, harvoin erolapset perustavat vanhempiensa uusista kumppaneista, ellei se uusi kumppani selvästi osoittaudu omaa vanhemmaksi paremmaksi, riippuen tietenkin kaikista aikuisten aiheuttamista traumoista tai mahdollisista mustamaalaamisista tapauskohtaiseksi, tai sitten lapsi on itse päättellyt ja tehnyt päätöksensä. Sitten kun ikää tulee vielä lisää, suhtautuminen ja asennoituminen voi muuttua, mutta vaikka se miehenalku sanoisi 10-vuoden päästä moi ja vaihtaisi muutaman sanan, ei se silti tarkoita sitä, että hän sinua hyväksyisi.
Normaalisti erotilanteissa lapsille jää hapan maku suuhun, eikä omia vanhempia kiinnosta useimmiten muut kuin omat asiat ja lapset tulevat perässä miten tulevat.
Aikas outoa, että noinkin vanha jannu vielä asuu teillä, jos kerran ei voi sua sietää, meikä olis jo 18v lähtenyt omilleni noin ahdistavasta kodista.
Ei ainakaan meillä ole. Kaikki tullaan toimeen keskenämme.
Oletko aloittaja mieshenkilö. Jospa poika on mustis äidistään tai olette molemmat tuppisuita. Ette osaa keskustella. Kokeile kepillä jäätä ja aloita. Saattaa muurit murtua ja löydätte toisistanne mukiinmenevän kaverin.
En usko että on kovin tavanomaista noin pitkänkin ajan jälkeen. Ei tuollainen tilanne mene itsestään ohi, vaan jo alusta asti sinun olisi aikuisena pitänyt tehdä enemmän töitä suhteenne eteen. Tuo nuori on varmasti oikeassa siinä, että ei sinua tunne. Etkä sinä tunne häntä.
Syitä voi olla monia, miksi tilanne on tämä. Alkoiko uusperhe kovin pian vanhempien eron jälkeen? Oliko murkkuikä pahasti päällä kun oma vanhempi rakastui ja aika menikin uuden kumppanin kanssa? Onko ollut riitoja joita ei ole selvitetty? Oletko koskaan ehdottanut nuorelle mitään yhdessä tekemistä? Onko perheen perustamisen aikoihin keskusteltu mitään nuoren tunteista ja ajatuksista?
Tilanne ei parane itsestään. Sinuna nyt aikuisena ottaisin itseäni niskasta kiinni, ja alkaisit puhumaan tilanteesta nuorelle. Sano suoraan että:
-Olet minulle tärkeä. Vaikka emme tunne hyvin, sinusta on tullut vuosien aikana osa elämääni, ja harmittaa että emme tunne paremmin.
-Kysy mitä fiiliksiä nuorella on, ja haluaisiko hänkin parantaa tilannetta, jos molemmat yritätte? (Ole valmis ottamaan vastaan myös kritiikkiä. Älä provosoidu, vaikka nuori sanoisi jotakin ikävää sinusta. Yritä suhtautua tilanteeseen kypsästi ja kannustavasti.)
-Ehdota nuorelle jotain mukavaa yhdessä tekemistä, jossa voitte tavallaan aloittaa alusta. Mistä nuori pitää? Käydä leffassa, ajamassa cartingia, pelaamassa bilistä? Tehkää yhdessä jotain. Siitä se lähtee.
Meidän uusperhe sai alkunsa jo lasten ollessa tarhaikäisiä, joten muutosvaihe meni ohi varsin nopeasti, ja molempien lapset ovat kasvaessaan kiintyneet hyvin vahvasti meihin molempiin. Mutta kun uusi aikuinen tulee perheeseen vasta lapsen ollessa teini, niin tilanne on täysin toinen. Älä syytä tilanteesta sitä ihmisen alkua, joka on teinimurroksessaan joutunut uuden asian ääreen.
Ystäväni (nainen) on saanut isäpuolen ollessaan 15v. Nyt ystäväni on 35v, ja tuo isäpuoli ja hänen äitinsä on yhä yhdessä. Ystäväni ei koskaan ole ystävystynyt isäpuolensa kanssa. Nuoruus kului isäpuolta inhotessa, mutta oikeastaan sen aiheutti enemmänkin äiti, joka ei antanut tilaa ja mahdollisuutta lähestyä isäpuolta luontevasti. Isäpuolelle piti aina esittää kunnollista ja fiksusti käyttäytyvää, eikä omia tunteita saanut tuoda esille. Siis isäpuoli ei estänyt, vaan ystäväni oma äiti oli asian suhteen tarkka. Nyt aikuisena ystäväni tulee isäpuolen kanssa toimeen asiallisesti ok, mutta läheisiä eivät ole vieläkään, eivätkä tule ikinä olemaankaan.
Kyllä tuon apeen tilanne on jo menetetty, ei 21 vuotias mies nyt ala äitipuolen kaa meneen leffaan tai pelaan jotain pelejä, jäbällä on omat kaverit joiden kaa seurustelee ja ehkä myös tyttöystävä ja ihan pian lähtee pois omaan elämään.
Jos nyt tässä vaiheessa alkaa kiinostumaan aikuisen nuoren miehen elämästä niin tuon ikäinen haistattaa pas-kat äitipuolelle, ja ihmettelee sen käytöstä.
Huom kyse on aikuisesta äijästä ei teinipojasta.
Ensinnäkin aloittaja ei kertonut, onko hän äitipuoli vai isäpuoli. Saattaa olla samaa sukupuoltakin.
Ja toisekseen jos mietin vaikkapa veljeäni joskus intin jälkeen, niin hänellä oli tapana käydä kummitätinsä kanssa viikottain yhdessä kiinalaisessa syömässä. Se oli sellainen heidän juttu. Kun oli tyttöystävä, niin tyttis tuli välillä mukaan. Veljeni on kummitätinsä kanssa yhä hyvissä väleissä. Veli on nyt 40v ja kummitäti 65v.
Tai mietin että olin itse 23v, kun vietin itseäni paljon vanhemman ystäväpariskunnan luona yhden talven yli joka viikko kaksi yötä, koska minulla oli luentoja sillä paikkakunnalla, jossa he asuivat. Tuona aikana ystävystyin etenkin sen pariskunnan miehen kanssa, koska hän teki töitä päivällä kotona, ja minun luennot olivat illalla. Me puhuimme tunti tolkulla vaikka ja mistä!
En ymmärrä sellaista ajatusta, että jos ollaan eri ikäisiä tai eri sukupuolta, niin ei muka voi tutustua ja tehdä asioita yhdessä. Meissä kaikissa ihmisissä on jotain samaa...
Juu, sulla ja sun kavereilla olikin suhteet kunnossa, mutta aapeen tapauksessa suhde isä tai äitipuoleen täysin solmussa ja tuossa vaiheessa huono korjata.
Nyt ei olekkaan kysymys mistään sukupolvien välisestä kuilusta, vaan kumpikaan ei oikeen hyväksy toisiaan. He eivät tule toimeen keskenään, he ovat toisilleen kuin ilmaa.
Näen että ap on olettanut, että hänet riemuiten otetaan vastaa. ei ole tainnut käväistä mielessä, että lapsille edes pienille asia ei ole helppo. Et tule koskaan olemaan heille tärkeä osa elämää, vaikka lasten isä kuinka palvoisi sinua, lapset eivät sitä tee jos heillä on ihan välittävä äiti olemassa. eivät he avaudu asioistaan sinulle vaan omalle äidilleen, eikä minusta sinulle tarvitsekaan mitään kertoa. Saattaa suututtaa lasten isää ja etenkin sinua, joka olet tullut siihen ja moni uusikko vaatisi vielä prinsessa kohtelua itselleen.
Kun tässä juuri kuuntelin erään lapsen tarinaa, kuinka heidän kotiinsa oli muuttanut uusi henkilö. Lapsi oli silloin 4 vuotta ja hänet oli oma vanhempi hakenut päiväkodista, kotona oli uusi lapselle tuntematon ihminen tavaroineen, asettumassa taloksi. Vuosi on nyt kulunut jo useampia ja lapselle tämä on kauhistuttava kokemus, lisäksi lapsen pelko ei ole ollut turhaakaan, mitään hyvää ihmistä kotiin ei muuttanut.
Kasvaessaan huomaan hänen entistäkin enemmän ymmärtävän asioita ja koskaan tuskin tulee luottamaan tuohona vanhemmaan valintaan.
Oletko ihan tosissasi. Kirjoittelet noita juttujasi yleistäen jokaisen omaan samaan muottiisi. Haluat nähdä vain toisista pahaa. Itse varmaan olet olevasi enkeli. Ilmeisesti olet se suurin susi, lammasten vaatteissa.
Jos lapsi tutustuu 4-vuotiaana uuteen isä/ tai äitipuoleen, ja tuossa ihmisessä ei ole mitään erityisen pahaa tai julmaa, niin aivan varmasti lapsi kokee hänet osaksi omaa perhettään varsin pian. Tutkimuksellisesti lapsi kokee uuden perheenjäsenen osaksi omaa perhettään viimeistään kun oma ikä on kaksinkertaistunut, mutta hyvässä ihmissuhteessa nopeammin. Eli 4v kokee uuden äiti/ tai isäpuolen tasa-arvoiseksi vanhemmaksi elämäänsä viimeistään 8-vuotiaana, tai paljon aiemmin. Ja esim 1v kokee näin jo 2-vuotiaana. 1kk ikäinen jo 2kk ikäisenä... Teini tuskin koskaan, mutta voi kuitenkin ystävystyä.
Asiaan toki vaikuttaa se, että kuinka usein tapaa. Jos viettää säännöllisesti uuden perheenjäsenen kanssa koko ajan, joka toisen viikon, tai edes joka toisen viikonlopun, niin läheisyyden tunteminen tapahtuu nopeammin kuin jos tapaaminen on pari päivää kuussa.... Se on selvä.
Minusta tuli äitipuoli kun miehen lapsi oli 2v, ja miehestäni tuli isäpuoli kun minun biologiset lapseni olivat 1v ja 4v. Nyt miehen lapsi on 5v, eli biologiset lapseni ovat 4v ja 7v. Perheemme lapsista kaikki ovat hyvin kiintyneitä meihin molempiin, eikä juurikaan erottelua näy sen suhteen, kumpi on biologinen vanhempi. Minun nuorimmainen sanoo isäpuolta omasta halustaan "kalle"-isäksi (erotuksena että sanoo omaa isäänsä "paavo"-isäksi). Vanhempi lapsistani kutsuu isäpuolta etunimellä, mutta haluaa viettää hänen kanssaan paljon aikaa. Lapsistani vanhempi kuitenkin hädän hetkellä turvautuu enemmän vielä minuun kuin isäpuoleen, jos minäkin olen paikalla. Miehen lapsi vietää enemmän aikaa minun kanssani, mutta johtuu osittain tällä hetkellä vahvasta prinsessavaiheesta, johon minä olen sopivampaa sukupuolta tukemaan.:) Hän kutsuu minua etunimellä, mutta toisinaan vahingossa äidiksi, koska olen äiti kahdelle muulle lapselle. Keskenään lapset sanovat toisiaan siskoiksi/veljiksi.
Lapsista nuorin, eli minun, avautuu meille molemmille vanhemmille samalla tavalla, asiasta riippuen. Miehen lapsi avautuu minulle enemmän, koska nyt on se "tyttöjen juttuja" vaihe. Uskon että se menee ohi. Lapsista vanhin, eli minun, avautuu enemmän minulle, jos olen paikalla. Mutta koska hän viettää harrastusten merkeissä paljon aikaa isäpuolen kanssa, niin kahden kesken avautuu myös isäpuolelle.
Kyllä lapset puhuvat meille molemmille sellaisia asioita, joita eivät ehkä puhu toiselle biologiselle vanhemmalleen. Mutta varmasti toiselle biologiselle vanhemmalleen myös puhuvat asioita, joita eivät puhu meille.
Suhteemme alussa noin puolen vuoden ajan kaksi nuorinta olivat hieman mustasukkaisia, mutta lähinnä toisistaan, ei meistä aikuisista. Se vaihe meni kuitenkin ohi korostamalla sitä, että kaikki ovat yhtä upeita, ihania ja rakkaita. Mustasukkaisuutta esiintyy myös biologisten sisarusten välillä.
Juu inhoan jokaista uusperhettä. Niihin melkein kaikkiin liittyy niin hirveitä asioita taakse. Entisten liitojen lapset ovat kuin tiskirättejä jopa omille vanhemmille, saatikka sitten tälle uudelle sänkykumppanille. Toinen että näitä uusliittoja tehdään salaisesti, jopa omat vanhemmat siinä touhussa henkisesti teloitetaan, heidän odotetaan ottavan avosylin vastaan joka-ikinen uusi kumppani ja alkavan astella ja antaa tälle ja tämän entisten suhteiden lapsille lahjoja, jouluna, syntymäpäivinä, jos et näin tee olet julma ja ilkeä ja et hyväksy mitään, sinut syrjäytetään samoinkuin ex.
Mitään en toivo kuin paljon vaikeuksia uusiin liitoihin, sillä silloin vasta valkenee, että miten kauheita olette läheisillenne mokomatkin, miksi sanoisinkaan.
Ap:kin odottaa että toisen lapsi hänet ottaa vastaan riemuiten. Taitaa monelta jäädä ymmärtämättä miten vaikeita asiat ovat omille lapsille ja vanhemmille..
Kysyisin jokaiselta uusperheen aikuiselta, että miten tervejärkiseksi itseänne luulette ja ajatteletteko koskaan, miten paljon pahaa tapahtuu noilla pyyteillänne. Oletatte että teidät pitäisi hyväksyä ja kaikki juonittelunne kestää
Lisäksi odotatte, että aikanaan pääsette toisen vanhempien omaisuuteenkin osallisiksi, tämä elämänmeno on aivan kamalaa. Sitä vastoin on hirvittävää joutua miettimään, miten saisi värkättyä papereita että edes omat lapsenlapset tulisivat saamaan kouluvaroja tai muuta kun oma äiti tai isä kuvittelee, että hänen uusikkonsa on tärkeintä tässä maailmassa.
Olis kyllä aika suurella nuijalla töitä totisesti.
Jos joku leikkii olevansa uuden kanssa onnellinen, minua kyllä yököttää moinen elämä, unohdetaan omat lapset, kun he ovat toisella vanhemmalla, sillä aikaa tuhlataan kaikki lastenkin elättämiseen annetut varat siihen uuden paapomiseen.
Lissu olet taas psykoosissa ja kännissä.
Voin vain kuvitella, miten jälkeen henkisessä kasvussa on jäänyt sinun kaltainen ihminen. =D
Minä olen mummo. Minulla on neljä lastenlasta. Yksi heistä elää ydinperheessä. Kolme heistä elää uusperheessä. Yksi uusperheen lapsista ei ole minulle biologisesti sukua, mutta minä olen hänelle mummo ihan siinä missä muillekin. Mikä merkitys sillä on, kuka on saanut perimänsä mistäkin? Hylkäisitkö sinä adobtoidunkin lapsenlapsen?
Minun "ei biologinen" lapsenlapsi on tullut elämäämme jo pienenä, pari vuotiaana. Se tietenkin vaikuttaa siihen, miten helppo lapsen on ottaa meidän sukulaiset omakseen. Voisihan se jollekin 10 vuotta vanhemmalle olla vaikeampaa. Mutta meidän lapsenlapsista kukaan ei muista sellaista aikaa, että ei ole meitä isovanhempia tuntenut.
Ja mitä perintöön tulee... Minulle sillä ei ole merkitystä, onko lastemme puoliso ensimmäinen vai joku muu. Tärkeintä on se, että lapsillamme on puolisot, joiden kanssa he ovat onnellisia. Esimerkiksi uusperheessä elävä tyttäreni on aiemmin elänyt hyvin myrkyllisessä suhteessa, jossa hän koki niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Olen erittäin onnellinen, että nykyään hänellä on kumppani, joka kohtelee tytärtämme arvostavasti. Toisellakin lapsellamme on hieno parisuhde, joten meillä on sen suhteen asiat todella hyvin.
Kun meistä aikaa jättää, niin lapset perivät. Tiedän että käytönnässä molemmilla lapsilla meiltä jäävä perintö tulee olemaan yhteistä rahaa heidän parisuhteessaan, ja minun mielestäni niin kuuluu ollakin. (Kun minun ja mieheni vanhemmat kuolivat, niin emme mekään erotelleet, mikä raha on kummankin perintöä.) Kun lapsista aika jättää, niin he itse parhaaksi katsomallaan tavalla jättävät perinnön jälkeensä. Tiedän että tyttäreni on tehnyt testamentin, jossa hän jättää lapsipuolelleen perintöä samalla tavalla kuin omille biologisille lapsilleen.
Jos muuten minä mummona ei kohtelisi kaikkia uusperheen lapsia tasa-arvoisesti, ja jos tyttäreni ja vävyni sen hyväksyisivät, niin se olisi huutava vääryys kaikkia lapsia kohtaan. He siinä tilanteessa opettaisivat lapsille, että on ok, jos ei kohdella tasapuolisesti. Onneksi heidän ei ole meille tarvinnut asiasta suuttua, koska alusta asti olemme pitäneet tasapuolisuutta itsestäänselvyytenä, jo heidän seurusteluvaiheessaan.
Minun ei tarvitse huolehtia, että saako lapsenlapset vaikkapa kouluvaroja. Kyllä heillä on asiat ihan mallillaan. Jokaisella. Niin biologisilla kuin yhdellä ihanalla plussana tulleella lapsenlapsellakin.
Nimimerkki logiaa, onhan se varmaan vaikeaa tunnustaa elämänsä suurimmat mokat. Kumppanin vaihtaminen ei ole perhe-elämää se on tasapainottoman temppuja ja rikkoo valtavan paljon. Mutta se että eroaa ja osaa elää lastensa kanssa ilman minkäänlaista uutta kumppania, sille annan arvoa.
Tiedän naisia, jotka ovat hankkineet lapsen, mutta ei miestä. Eräs heistä sanoi, että olisi löytynyt sellaisia valehtelevia ja tasapainottomia kumppaneita, miksi sellaista alkaisi elättämään ja vetämään perässään. Nyt voi antaa lapselleen senkin ajan, eikä lapsen tarvitse kulkea paikasta toiseen eron vuoksi reppu selässä ja milloin minkäkin laisten itsekeskeisten uusikoiden tallattavaksi ja nöyryyttämäksi, lasten itsetunto avioeron myötä kokonaan tallataan alas. Tätä se aikuisten perseviihde tekee lapsille, vie heiltä kaiken tulevaisuuden. Aika moni näilläkin palstoilla kirjoittelee jo kuinka lapsi potkaistaan pihalle jos jo ei ennen 18 vuotta niin sitten tulee se syntymäpäivälahjana, nimittäin ulos potkaisu siitä muutaman päivän kodistakin,
Mutta mitä tekee lapsen isät ja äidit uusikkojensa kanssa, sopii miettiä katsella, kun jo nyt kun saavat lapsen ex:n luokse silloinkin varmasti mennään pipo vinossa viihteelle.
Muuten sopii haukkua ja nimitellä vaikka kuinka paljon, sillä totuus ei muutu, että uusperheet ovat hirveitä asioita lapsille ja läheisille. Mikä saa teidät ihmiset noin alhaisesti käyttäytymään.
Luulen että nimimerkki logiaakaan haukkuminen ei auta asiassa, jospa muuttaisit käytöstäsi itse. Kuinka paljon pahaa oletkaan aikaan saanut, mietipä sitä.
Älä lissu selitä, sinut on tunnistettu.
En ole eronnut, vaan jäin leskeksi, enkä ole kellekään mitään pahaa tehnyt, mutta sun juttus on niin negatiivisia ja yleistät, että kaikki uusperheet on niinkö ihan rikollista touhua.
Olet perusnegatiivinen ihminen, et näe missään mitään hyvää.
Luulo ei ole tiedon väärti.
Vaikka olet jäänyt leskeksi, sinunkin on syytä ajatella lastesi tunteita. Varmasti jollakin tapaa allekirjoitat saman, että uusperheet eivät oikein lapsien kannalta toimi, sillä eihän toinen toisen lasta samalla tavalla huomioi, kuin jos olisi omaa lihaa ja verta.
Uusperhe on aina haaste ja useimmiten siinä lapsi menettää ihan valtavan paljon, niin paljon, että sitä on vaikea kenenkään hyväksyä. Uusperheet perustetaan myös liian usein niin, että sillä toiminnalla haavoitetaan läheisiä. Kuinka monta eroa tehdäänkään eron yhteydessä.
Sanot olevasi leski, otan osaa, olet saanut kovan osan, mutta uusperheen perustamisessa ajattele muitakin kuin itseäsi, sillä surijoita lienee muitakin.
Siitä on jo melkeen 10v kun jäin leskeksi, ja olin 4v yksin ja lapseni oli jo aikuisia , sitte tuli uus mies elämääni ja rakastuttiin seukattiin 2v ja avioon, hänellä jo 2 lasta aikuista ja yksi sillon 17v . Olimme molemmat 50v, kun avioiduimme ja meidän kaikki lapsemme ja myös mieheni pieni lapsenlapsi ovat kaikki rakkaita.
Minun mielestäni minun elämäni ei enää kuulu aikuisille lapsilleni, olen heidät miesvainajani kanssa kasvattanut ja kouluttanut hyvin ja he ovat hyväksyneet minun mieheni ja pitävät minun miehestäni ja myös minä tulen oikeen hyvin toimeen mieheni aikuisten lasten kanssa, ja kaikista ihaninta on olla mummupuoli.
Itsekäs tunnut olevan sinäkin, ei ole edes leskeksi jääminen laittanut arvoja kohdalleen. Kysehän on siitä, että arvostaa omia lapsiaan, niin että kukaan ei tule väliinne, toki saat rakastaa ja rakastella, mutta arvojärjestyksessä ja arvostaen miesvainajaasi ja hänen jättämääsi, ethän toki tuhlaa lastesi saantoa siitä.
Niin itsekeskeistä ja lapsia vieroksuvaa toimintaa.
Jos joku on itsekäs ja omahyväinen niin sinä lissu.
Ei taida mennä kovin hyvin, kun tuollaista ja tuossa iässä kirjoittelet. Sääli.
Ei taida sinullakaan kun jatkuvasti valehtelet ja vieläpä on varaa arvostella muita ihmisiä. Mikä sinä luulet olevasi kun aina asetat itsesi muiden yläpuolelle. Kaiva ensin se malka omasta silmästäsi ennenkuin menet tuntemattomia solvaamaan.
Mistä sää mun ikäni tiedät ääliö.
Se on selvänäkijä ja muiden puolesta kokija. Taitaa vaan tuttuun vinksahtaa nuo sen ennustukset.Katkera ja kateellinen. Pelkää että hänen lapsensa eivät saa perintöä . Olihan hän itselleenkin vaatimassa erään lehden sivustolla että jos hänen ex-ukkonsa kuolee, hänelle kuuluu leskeneläke.Ei sille ex- miehen nykyiselle vaimolle. Miettii siis jo exmiehen kuolemaa ja perintöä vaikka ei ole kuollutkaan.Aika törkeä muija.
Voi hyvänen aika sentään millaista luulotautia palstan kirjoittajat potevatkaan. Jos joku kirjoittaa olevansa jo viidenkymmenen ikäinen, eihän sitä tarvitse sen enemmän tietää kuin arvatakaan.
Toinen taas kirjoittaa että jos lapsi 4-vuotiaana tutustuu äidin tai isän uuteen kumppaniin, niin hän kyllä on asian kanssa sinut. Mitä se lapsi tuossa iässä pystyy itsenäisesti sanomaan, ei yhtään mitään. Jos kuitenkin tapaa biologista vanhempaansakin, kyllä hän tietää silloin oikean isänsä tai äitinsä ja tuskin se uusi ihminen on sellainen läheinen, etteikö lapsikin aisti eron. Ja kasvaahan lapsi ja saa varmasti tietoonsa ja osaa päätelläkin, ei hän jymähdä 4-vuoden vanhaksi koko iäkseen, ainakaan toivottavasti ei.
Mitä ihminen ajattelee kun kirjoittaa sanoja vinksahtaa, katkera ja kateellinen ja muu potaska perässä. Ei hän varmasti arvoisa kirjoittaja koe minkäänlaista kateutta tai muutakaan sinua kohtaan , nuo olettamukset on oman pääsi, mitä sinulle on tapahtunut.
Tällaisen kysymyksen esittäisin lähes kaikille eronneille, sillä jotakin on tapahtunut.
Voisinhan olla että en kenestäkään välittäisi, kylmä ja tunteeton ihminen. En kuitenkaan voi olla näkemättä valtavaa lasten hätää erojen myötä, en myöskään noita epätoivoisia yrityksiä hakea heti uusi tilalle, mikä nyt sattuu yhdenkin naisille kai hipaisun vakkapa käsivarteen suorittamaan, niin heti ollaankin sitten jo yhdessä. Nyt on tutkimus että tuollainen hipaisu voi herättää naisen halut, mutta onko halut tarpeeksi perheen perustamiseen ja entisen liiton lasten turvalliseen hoitoon.
Miehillä halu on yksinomaan saada pano aikaan, ei siinä tarvita rakkautta, ei tuntemista. Helpompaa se tietenkin on kun saman saa aina kaataa, mutta tuollaisella ei perhettä pidä perustaa ja tuottaa tuskaa monille läheisille.
Jättäkää tuo jatkuva toisten manaaminen ja ajatelkaa asioita ihan omalta kannalta ja eritoten miettikää, miten te ne lapset aiotte viedä eteenpäin, kouluttaa, turvata tasapaino heidän elämäänsä.
Lapset kasvavat ja oppivat ymmärtämään, joten salata ei kannata, eikä leikkiä, että lapset pieninä eivät saa traumoja, kyllä ne tulevat kun ymmärtäminen kasvaa.
Ap puhuu aisaa oli lissu tai Santtu tai Kalle,niin otakaa opiksienne ja miettikää sanoma on hyvä.
No luepas uudelleen Elsa 53 kirjoituksen. Eikö sinulla mene jakeluun. Lue niin monta kertaa että ymmärrät.
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1424064458534.html?pos=ok-trm-perh
Jukni tuolla muinoin jo laittoi tämän iltalehden kirjoituksen. Minäpä laitan uudelleen.