Raiskauksen rikoslain määräykseen on tullut muutos.
Raiskauksen rikoslain 20 luvun 3 pykälä, eli pakottaminen sukupuoliyhteyteen on kumottu äsköttäin. Siis paremmin tunnettuna lievä raiskaus. Sukupuoliyhteyden pakottamisen maksimirangaistus oli kaksi vuotta ehdotontonta ja minimissään 14 päivää (eli siis ehdollista)
Raiskauksen rikoslakiin on nyt lisätty uusi neljäs pykälä joka on pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Maksimirangaistuksena 3 vuotta ja minimissään sakko. Tämä siis on lievin muoto raiskauksessa, joka voitaisiin myös tulkita kansan keskuudessa "lievänä."
Rikoslainmuutos näyttää sinänsä mitättömältä, mutta läheiselleni sillä voisi olla suurikin merkitys.
Nimittäin laissa määritellään että rikos vanhenee 5 vuodessa, jos maksimirangaistuksena on enintään kaksi vuotta. (Eli siis sukupuoliyhteyteen pakottaminen)
Mikäli rikoksen maksimirangaistus on yli kaksi vuotta aina kahdeksaan vuoteen, niin tällöin vanhemtumisaika on 10 vuotta. (Tähän kastiin siis lukeutuisi uusi lakipykälä, pakottaminen seksuaaliseen tekoon.)
Eräs tuttavani on todennäköisesti raiskattu kahdeksan vuotta sitten. Todennäköisesti kyseessä oli siis pakottaminen sukupuoliyhteyteen. Tuttavani on kuulemma käsittellyt asian, eikä nostaisi enään syytettä. Muutenkin aika normaalia perhe-elämää hän viettää, joten ymmärrän häntä sikäli kun on päässyt kokemastaan kuulemma yli. Raiskaaja puolestaan on pahoitellut tekoaan ja potee katumusta.
Joka tapauksessa minua kiinostaisi nyt tietää, voisiko tuttavani silti nostaa syytteen jonka syyttäjä veisi sen oikeuteen, sillä uuden raiskusmääritelmän mukaan lakipykälä sukupuoliyhteyteen pakottaminen on kumottu ja täten uusi lakipykälä nostaa rikoksen vanhentumisajan 10 vuoteen?
Koska Suomessa vallitsee ns. lievemmän lain periaate, niin jos tuttavani tekisikin ilmoituksen rikoksesta 8 vuoden takaa, nostettaisiinko syyten kyseisen ajan raiskausmääritelmien mukaisesti? Käytänössä olisi vanhentunut rikos. Nostettaisiinko raiskaajaan silti syyte sukupuoliyhteyteen pakottamista, vaikka tämä lakipykälä on nykyään kumottu?
Toivoisin laintuntevan vastaavan tähän. Asia olisi minulle tärkeä.
raiskauslaki
kysynrtv
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455120Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151429Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481339- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41030Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59805Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783