Kokemuksia autonvuokrauksesta

eiräikkönen

Muutaman kerran Madeiralla tullut käytyä mutta kertaakaan en ole uskaltanut autoa vuokrata. Kertokaahan kokeneet, pitääkö olla superkuski jotta uskaltaa ajella vuoristoteitä?
Olen sitäkin miettinyt että jos ajelet siellä autolla, jää maisemat näkemättä kun pitää keskittyä ajamiseen, en taitaisi paljoa uskaltaa vilkuilla ympärilleni.......

Olen käynyt järjestetyillä retkillä ja jo nekin välillä aika huimaavia kokemuksia.

5

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SunnuntaiHyvä

      Maisemien katseluun ei ole varaa auton ratissa kuin paikoin, eli auto parkkiin ja sitten katsomaan.
      Madeiralla pitää "tuntea" autonsa mitat ja ajaa todella aktiivisesti, eli koko ajan tapahtuu ympärillä tai tie on haastava monin paikoin. Vuoristotiet eivät ole minusta pahimmasta päästä, koska niillä on liikennettä vähemmän.
      Ottamalla vuokra-auto viikonloppuna on liikenteessä rauhallisempaa ja vähän isoja autoja liikenteessä.

    • Fiat500

      Tammikuussa oli auto koko viikon käytössä eikä siinä sen kummemmin Ruusperin taitoja tarvittu, ahtaita katuja kyllä tulee vastaan mutta tarkkana vaan. Vuoristoteissä ei ole mitään pelättävää ajamisen kannalta ja kyllä paljon olisi hienoja maisemia jäänyt näkemättä ilman omaa autoa. Koko saaren kiertelyyn kannattaa varata vähintään 3 päivää ja jakaa saari itä- keski- ja länsiosiin, koska autolla liikkuessa keskinopeus on kuitenkin aika alhainen kapeista, mutkaisista, mäkisistä ja huonopintaisista teistä johtuen. Pidemmät siirtymät kannattaa ajaa motaria, muuten voi päivä loppua kesken. Kerran lähdettiin ajamaan Funchalista todella pikkuteitä länteenpäin niin 3 tunnin ajon jälkeen olimme 20 kilsan päässä Funchalista. Mutta jos jaksaa ajella niin mikäpä siinä. Suosittelen auton vuokrausta.

    • jokapaikanmatkaaja

      Olemme vuokranneet auton muutaman kerran, mutta kuski ei todellakaan katsele maisemia, taxi on ollut käytössä lukemattomia kertoja , heillä on kartat ja kierrokset hallussa. He ajavat myös asiakkaan toiveiden mukaan, joskin ensimmäisillä kerroilla kannattaa luottaa heidän ehdotuksiinsa. Koska olemme olleet siellä niin usein , kerromme sen hänelle ja silloin hän tietää ehdotella vaikka ja mitä, osa takseista on myös oppaita, joten he kyllä osaavat asiansa. Hinta sovitaan etukäteen, heillä on taulukot, on kohteliasta antaa riksaa kuskille, polttoaine on siellä suomen hinnoissa ja palkat pienet.
      2013 lokakuussa koko päivän reissu 140 E maksoimme 160E ja 2013 - 2014 uudenvuoden aikaan taas kokopäivä samalla taxilla hinta oli sama , molemmilla kerroilla jo paljon Madeiraa nähneenä koimme uusia luontoelämyksiä.

    • jokke-pappa4

      Oli juuri joulukuussa auto vuokralla, liikenne on ihan ok, kokemusta yli 20 maassa ajamisesta.
      Auton otin Europcarilta, Renault 2 ltr diesel automaattilaatikolla, 2 päivää oli 165,- euroo, kilometrejä tuli noin 290km. naftaahan ei hirveitä mee ja poltoaine oli aika lailla sama hinta kuin suomessa
      Automaattivaihde on ok kun on jyrkkiä mäkiä ja mäkilähtöjä, pienet dieselit ovat manuaalivaihteilla kinkkisiä mäkilähdöissä kun niissä ei ole moottorissa ala vääntöö sen takia kun turbo tulee mukaan vasta kierroksilla.
      Se tekniikasta, ja syystä miksi automattivaihteisto.
      Autolla näkee paljon enemmän ja on vapaampi liikkua, suosittelen, tiet on hyviä, mutta pitkiä päivämatkoja ei pysty tekeen on kuitenkin kohtalaisen hitaita tiet varsinkin vuoristossa.
      Mutta vuokraa auto kyllä se kannattaa

      • jokke-pappa4

        Lisäys vielä, ei tarvi olla superkuski, vaan lehmän hermot, sillain rauhallisesti hätääntymättä ajaa, eikä kannata vetää kypärää päähän, vaan maltilla, sama koskee kaikkee ulkomailla ajamista, ei oo sen kummempaa kuin suomessa


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe