ennaltatietäminen

homenokka

Uskon siihen, että joillain ihmisillä on niin herkät vaistot, että he pystyvät ennalta tietämään asioita. Haluaisin löytää tällaisen ihmisen. Haen vastauksia elämäntilanteeseeni, sillä tällä hetkellä on aika vaikeaa. Olisin kiitollinen, jos tähän keskusteluun ei osallistuisi sellainen kirjoittaja, joka leimaa minut, tai vastaajan tyhmäksi tolloksi, vaan saisin vain asiallisia vastauksia. Kiitos jo etukäteen.

13

286

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viisasihminen

      Jokainen joka väittää jotain tietävänsä, ei kuitenkaan koskaan etukäteen pysty mitään sellaista kertomaan, mikä jälkikäteen voitaisiin todistaa oikeaksi. Ja useimmat heistä vain velehtelevat rahankiilto silmissään. Joten suosittelen varovaisuutta.

    • Herkkävaistoinen

      Ennaltatietäminen on tietysti mahdollista suhteellisen luotettavasti joidenkin tapahtumien osalta. Muuten elämä olisi mahdotonta. Ensinnäkin, luonnonlait rajoittavat mahdollisia lopputulemia ja helpottavat ennakointia. On myös paljon totunnaista käyttäytymistä, rutiininomaisia toimintamalleja ja säädöksiä, joiden mukaan suurin osa ihmisistä toimii suurimman osan ajasta, jolloin lopputulema voidaan tietää jollakin todennäköisyydellä. Vaatii tiettyä älykkyyttä ja herkkävaistoisuutta tunnistaa ennakoitavaan asiaan liittyen kaikki tuo ja muodostaa järkevä ennuste.

      Yksittäisen ihmisen toimintaan liittyen kyvystä sisäistää hänen toimintatapansa on ennakoinnissa tietysti selvää hyötyä. Tuollainen peilineuroniperusteinen kyky on kaikilla ihmisillä ainakin jollekin asteelle kehittyneenä. Varianssi tuon kyvyn kehittyneisyydessä eri ihmisten välillä voi olla hyvin huomattava. Esimerkiksi, jotkut pystyvät kohteen liikkumista havainnoimalla ennakoimaan hänen myöhempää liikkumistaan jne. Koska tiede ei ole vielä saanut kunnolla hallintaansa tätä ennaltatietämisen yleisaluetta, niin huijareita on tietysti liikkeellä paljon. Tietyt asiat voidaan siis tietää ennalta, mutta ylikompleksisten tapahtumien seurauksia, kuten esimerkiksi valittavia lottonumeroita tai toteutuvia pörssikursseja en lähtisi arvailemaan.

    • selvännäkijät

      Kyllä on tietäviä ennustajia.Itsekin tiedän tulevia,mutta en ole käyttänyt sitä lahjaa.
      Astral TV,ohjelmassa mikä tulee aamulla.on Stiina Sahari niminen nainen joka tietää parhaiten,eikä jaarittele turhia.Todella lahjakas selvännäkijä.Aikanaan soitin eräälle mustalaisnaiselle joka oli ennustaja,hän tiesi tarkalleen minun menneisyyden ja tulevaisuuden pitkälle eteenpäin.Valitettavasti hän on siirtynyt jo rajan toiselle puolen.Olen ihmetellyt näin jälestä päin vuosien myötä kuinka tarkkaan tiesi tulevaisuuteni tapahtumat.

      • Ihmeidenihme

        Hämmästyttävää! Mitä muuta hän osasi kertoa?


    • rikkiviisas

      Minä tiesin jo otsikkoa lukiessani että tähän tulee joku erinomaisen viisas vastaus kuten esim. ihmeidenihme, tai viisasihminen, kumpikin tietävät ennakolta vastauksen kaikkiin tämän suuntaisiin kysymyksiin. Vieläkö joku epäilee.

      • Pysykääpoispöljät

        Jälkiviisauus se vasta viisautta onkin! Varsinkin kun osaa olla viisas kolme viikkoa sen jälkeen kun on lukenut vastauksen.


    • Ystävä33

      Kuuntele omaa sisintäsi rauhassa. mietiskele asioita eripuolilta. Anna kehon ja mielen rauhoittua. Vastaus on sinussa. mieleesi "poksahtelee" sanoja ja asioita. Ne ovat henkilökohtaisia viestejä henkioppaaltasi. Voit pyytää apua häneltä ongelmaasi. Hän on vain sinua varten.

    • eitahdoei

      No kyllä on tiedetty, vaikka ei ole haluttu!

    • Minäkin haluaisin oikeasti tavata henkilön, joka on nähnyt tulevaa.

      Tässä ei ole mitään pelättävää, olen oikeustieteilijä, joka ei pysy lestissään.

      Olen koko lapsuuteni kasvanut ilmapiirissä, jossa äitini koki unien myötä tulevia tapahtumia, ei mitenkään eksaktisti vaan tyyliin, mitään hyvää ei ole tulossa.

      Ja yleensä asioiden laita oli kuten äitini kertoi, mitään hyvää ei hänen tiettyjen uniensa jälkeen ilmaantunut. Nämä onnettomuudet olivat tietysti vain omassa perhepiirissämme. Näitä unia ei suinkaan nähty joka viikko, vaan niiden välissä saattoi olla vuosia, mutta joka kerta jotain hyvin ikävää niiden myötä ilmaantui.

      Ihminen aavistaa asioita, se on selvää.

      Kertokaa kokemuksistanne ennakkoaavistamisen taikka minkä tahansa muun nykyelämälle oudon asian kokemisesta.

      Yhteiskunta ilman mystiikkaa on kuin kirkko ilman jumalaa.

      Tiede on mystiikkaa osalle, kaikille se ei riitä.

      Selittämätön kaipaa selityksiä. Miksei mystiikka voi selittää sitä siinä missä arvuutteleva tiedekin?

    • ähvätti

      Telkkarissa ukko kehui itseään: ennustin yli 6ricterin maanjäristyksen ja lähi-idässä tuhoisan autopommin viikon sisällä tapahtuvan. Aloitin itse ennustajana 4.5.2015, 5.5.2015 7.5 richteriä Papua-Uusiquinea. _Tuhoisia pommeja räjähtää joka päivä, ei kaikkia edes uutisoida. Olenko nyt ennustajan irvikuva? Kunnioitan kyllä heitä, jotka oikeasti näkevät.

    • Totuudenääni

      Aloittaja on sen perusryhmän ihminen joka ei osaa päättää ja tarttee tukea tai neuvoja. Hän pelkää epäonistumista tai negattiivisia seuraamuksia.
      Jos hän vain uskaltaisi hypätä hän huomaisi jos ajatelee positiivisesti että ei se mennykään huonosti tai niiku pelkäsi. Tai entä jos menee kirjoittakoon sen ylös ja ensikeralla sitte se parannus tai toinen vaihtoehto käytöön sieltä ihan oman pään sisältä ja kas olet näkiä ja tietäjä omassa elämäässä ihan itse..... mutta olis se niin kivaa antaa vastuu muille.

    • KehoitanSinua

      Uskova ihminen voi saada profetioita, näkyjä ja ilmestyksiä jotka vaikuttaa Jumalan Pyhä Henki, Kaikkivaltias.

      Myös siellä pimeämmällä puolella voi olla selvänäköisyyttä ja ennustelua mutta Taivaan Jumala ei ole niiden takana vaan ihmisen sielunvihollinen joka tuntee myös nimen saatana tai perkele.
      Sillä on hajaannuksen henget ja syvyyden, pimeyden henkivallat ja voimat komennossaan.

      usko Herraan Jeesuskeen niin sinä pelastut ja saat elämääsi todellisen, iankaikkisen valon ja levon ja rauhan sydämeesi olosuhteista riippumatta.

      • mitenmahtaaolla

        Vaikuttaako tuo yhden kirjaimen heitto? Eli jos usko Jeesuskeen eikä Jeesukseen, niin meneekö koko homma piloille?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      11
      2047
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1098
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1042
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      887
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      619
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      615
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      544
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      519
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe