Tänään. Nukkuu pommiin. Päättää jäädä sänkyyn loppupäiväksi. Miten voi ihmisen mieli järkkyä noin pienestä? Hän haluaa kaiken tai ei mitään. Jos ei voi aloittaa päivää ajoissa, ei aloita sitten ollenkaan. Nyt miettii, miten saa unta oltuaan ylhäällä vasta kahdeksan tuntia.
Johtuuko se pimeydestä, joka valtaa kaiken tähän vuodenaikaan? Väsyttää. Nälättää. Aivan kuin ruumis haluaisi olla talviunilla ja kerätä rasvakerrosta sitä varten. Tulee mieleen, onko paino noussut. Hitto, tätä feminiinistä turhamaisuutta. Onneksi ei ole peiliä kotona. Se tästä vielä puuttuisi. Eikä vaakaa.
Äiti sanoo: ”Hanki joku mies.” Siitäkös se pieni mieli vasta meneekin raiteiltaan. Kuka pitää pystyssä? Sinkkuelämääkin loppui. Ja Frendit. Onneksi on oikeita ystäviä. Juoppoja tosin. Ja neurootikkoja. Mutta niinhän hän on itsekin, vähän sekaisin ja eksyksissä.
Tv-ohjelma naurattaa. Kuuntelee samalla levyä, joka on lähes täydellinen. Uni tulee, kuitenkin

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei pelkästään ulkoisien ärsykkeiden (tv, musiikki, työyhteisö, muoti yms.) varassa elävästä tule tyytyväinen jos hän hankkii lisää ulkoisia ärsykkeitä (tässä tapauksessa miehen ja ehkä lapsiakin). Omaa elämää hän on vailla. Se voi muodostua tv:n katselusta, musiikin kuuntelusta, työn teosta, muodista, miehestä ja lapsista, mutta siinä on oltava mukana häntä itseäänkin.