Olen täysin hukassa elämäni kanssa. Ahditus painaa mieltä jo niin paljon, etten tiedä, miten kauan jaksan enää. Nytkin vaan itken.
En ole lukenut aikaisempia keskusteluja, mutta ehkä täältä löytyy joku samankaltaisten ongelmien kanssa painiva. Laitoin tämän myös terveysaihealueeseen.
Olen 25-vuotias, kohta 26. Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta koko elämäni ja opiskeluaikana alkoi vaikeat nukahtamisvaikeudet ja jonkin asteinen masennus. Koen, että olen pilannut elämäni täysin, koska en ole ymmärtänyt keskeyttää opiskelua ongelmieni vuoksi.
Opiskelen alaa, jossa en tule pärjäämään ongelmieni vuoksi, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä. En ole oikeastaan pystynyt kunnolla opiskelemaankaan, vaan mennyt aika rimaa hipoen läpi kursseista. Ala on myös vaikeasti työllistävä, joten siitäkin stressaan ja ahdistun jatkuvasti.
Välillä olo helpottuu, kun ajattelen, että voin vielä opiskella jotain muuta itselleni sopivampaa, mutta olen jo kuluttanut opintotukeni. Tai 18 kk on jäljellä, mutta opintotukimuutosten vuoksi en niitä välttämättä saa ainakaan saman tasoiseen tutkintoon.
Opinnäytetyön kirjoittaminen on ainoa, mikä mulla on kesken, mutta se edistyy todella hitaasti vaikeaa. Itken joka päivä. Herään aamuisin jo joskus 4-5 aikoihin stressaamaan kaikkea.
Tunnen olevani täysin epäonnistunut. Kaduttaa, etten ymmärtänyt lopettaa opiskelua aika päiviä sitten ja tiedän, etten voi ketään muuta syyttää siitä, kuin itseäni. Olen vaan niin ahdistunut ja väsynyt!
Oon tehnyt huonoja valintoja eikä enää ole oikein energiaa korjata virheitä. Jauhan itselleni vaan, miten tyhmä ja epäonnistunut olen, ja kohta todennäköisesti työtön tyhmä ja epäonnistunut. Ei tällaiset negatiiviset ajatukset paljon auta ei, mutta en pääse niistä eroon.
Miten te muut olette motivoineet itseänne eteenpäin, jos joskus on tuntunut, että on aivan pohjalla?
En ole lukenut aikaisempia keskusteluja, mutta ehkä täältä löytyy joku samankaltaisten ongelmien kanssa painiva. Laitoin tämän myös terveysaihealueeseen.
Olen 25-vuotias, kohta 26. Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta koko elämäni ja opiskeluaikana alkoi vaikeat nukahtamisvaikeudet ja jonkin asteinen masennus. Koen, että olen pilannut elämäni täysin, koska en ole ymmärtänyt keskeyttää opiskelua ongelmieni vuoksi.
Opiskelen alaa, jossa en tule pärjäämään ongelmieni vuoksi, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä. En ole oikeastaan pystynyt kunnolla opiskelemaankaan, vaan mennyt aika rimaa hipoen läpi kursseista. Ala on myös vaikeasti työllistävä, joten siitäkin stressaan ja ahdistun jatkuvasti.
Välillä olo helpottuu, kun ajattelen, että voin vielä opiskella jotain muuta itselleni sopivampaa, mutta olen jo kuluttanut opintotukeni. Tai 18 kk on jäljellä, mutta opintotukimuutosten vuoksi en niitä välttämättä saa ainakaan saman tasoiseen tutkintoon.
Opinnäytetyön kirjoittaminen on ainoa, mikä mulla on kesken, mutta se edistyy todella hitaasti vaikeaa. Itken joka päivä. Herään aamuisin jo joskus 4-5 aikoihin stressaamaan kaikkea.
Tunnen olevani täysin epäonnistunut. Kaduttaa, etten ymmärtänyt lopettaa opiskelua aika päiviä sitten ja tiedän, etten voi ketään muuta syyttää siitä, kuin itseäni. Olen vaan niin ahdistunut ja väsynyt!
Oon tehnyt huonoja valintoja eikä enää ole oikein energiaa korjata virheitä. Jauhan itselleni vaan, miten tyhmä ja epäonnistunut olen, ja kohta todennäköisesti työtön tyhmä ja epäonnistunut. Ei tällaiset negatiiviset ajatukset paljon auta ei, mutta en pääse niistä eroon.
Miten te muut olette motivoineet itseänne eteenpäin, jos joskus on tuntunut, että on aivan pohjalla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sitä odottaa ja odottaa, että aurinko paistaisi. Jatkuva harmaus väsyttää.
Älä moiti itseäsi. Sinullahan on kohta tutkinto valmis, olet aika etevä. Koko elämä ja tulevaisuus edessä. Kaikki mahdollisuudet olemassa. Joku aina pääsee töihin, kun haluaa ja tekee kaikkensa sen eteen. Se voit olla juuri sinä, ja oletkin, kun panet töpinäksi.