Pakollisen nuotsinkielen opiskelu jatkuu. Esitys sen poistamiseksi kaatui sivistysvaliokunnassa. Ettei nyt vaan esitys kääntyisi itseään vastaan.
Pakkoruotsi
Niinkössiinäkävi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuntuu typerältä ettei yksilön kykyyn valita itselle sopiva vieraskieli luoteta. Ylhäältä kerrotaan että ruosi on sinulle paras vaihtoehto.
Jollain tapaa tuntuisi järkevältä, että yhteiskunta ja sen koululaitos opettaisi kaksikielisessä maassa kumpaakin sen kulttuuriin kuuluvia kansalaisten kieliä. Koska, de facto, suomi on kaksikielinen valtio. Ei ole olemassa suomenkielistä valtiota nimeltä suomi, vaan kaksikielinen valtio nimeltään suomi. Näin rautalangasta väännettynä. Mielestäni koko puhe pakkoruotsista on populistista mongerrusta, ei ole pakkoruotsia vaan kaksi kansalliskieltä Ei ole liikaa vaadittu osata kumpaakin oman maan kansalliskieltä, edes vähän. Ja olla niistä ylpeä!
Entä saamelaiset ja venäläiset? Ei Suomi ole kaksikielinen, vaan meillä on paljon saamelaisia ja venäläisiä. Sen takia on järkevää, että suomen ja ruotsin lisäksi kaikki "saavat" opetella muitakin kansalliskieliä.
Ihan oikein, opetusta pitää olla mutta valinnan minkä kielen uskoo itselleen oikeaksi täytyisi jättää jokaisen omaksi valinnaksi. En usko ettei ruotsia opiskeltaisi jatkossakin vaikkei se pakollista olisikaan. Päinvastoin opiskelijat olisivat ehkä motivoituneinpia.
Eiköhän siellä kouluissa opetella nykyään lähinnä V-kieltä. Hyvin se sujuu opettajiltakin.