Rajoitin lastani- Pieksin lapseni

Mitä kysyt aloituksellasi sallimusta ruumiilliseen koskemattomuuteen ja samalla hyväksyntää itsellesi menneestä remmityksestäsi?

Olen itse saanut selkääni aikoinaan, joten tiesin erinomaisen hyvin, että se herättää vain uhmaa ja vihamielisiä tunteita. - En ole koskaan lyönyt ketään, enkä ole halunnut käyttää autoritäärisiä kasvatusmalleja.

Päätimme jo nuorina aikuisina aviomieheni kanssa, että omassa kodissamme ei myöskään huudeta eikä puhuta rumasti toisillemme.

Olen itse saanut selkääni aikoinaan, joten tiesin erinomaisen hyvin, että se herättää vain uhmaa ja vihamielisiä tunteita. - En ole koskaan lyönyt ketään, enkä ole halunnut käyttää autoritäärisiä kasvatusmalleja.

Päätimme jo nuorina aikuisina aviomieheni kanssa, että omassa kodissamme ei myöskään huudeta eikä puhuta rumasti toisillemme. Sopimus toimi/toimii hyvin. ;)

Kyllä lasta pitää kasvattaa ja ohjata, mutta mitään ruoskimista, tukkapöllyä ja luunappeja ei saa antaa. Olen saanut näitä kaikkia jonkin verran lapsena. Se kuului kasvatuskäytäntöön 50 - 60-luvuilla. Joskus isä käytti niitä jopa aggressiossaan ja ihan vain kun hermot meni ja lasten mekastus ärsytti. Sattui myös sitten niin että suurempikin ilkeys jäi ruoskimatta jo isä oli hyvällä tuulella.
Kannattaa pyytää anteeksi omilta lapsilta, jos on kohdistanut heihin väkivaltaa.

Tottakai olen rajoittanut lapsiani. Kuka sitten, jos en minä yksinhuoltajana. Olin auktoriteetti, mutta en despootti. Aina oli vara kysyä miksi jotain ei saa tehdä. Aina oli vara keskustella päätöksistäni pätevin vasta-argumentein. Koskaan ei ollut vastauksenani mitään niin typerää kuin; siksi koska minä sanon tai koska se vain on niin. Kaikkiin kieltoihin ja käskyihin oli joku pätevä syy ja sen pienikin lapsi oppii ymmärtämään, kun tarpeeksi hyvin selittää.
Lyönyt en ole koskaan. Raivostunut kyllä useinkin työn ja paineitten uuvuttamana ja tanssinut ihmeellisen tanssin (lasten huviksi).