KOIRAVERO ON AIHE, JOKA IHASTUTTAA JA VIHASTUTTAA. SUOMESSA ON VIRALLISEN TIEDON MUKAAN 650 000 KOIRAA. MIELIPITEENI MUKAAN KOKO KANTA ON 1 100 000 -1 300 000 YKSILÖÄ, KUN OTTAA HUOMIOON NON REK YKSILÖT.
KUN KOIRAVERO SAADAAN KOKO VALTAKUNNAN KATTAVAKSI, SIITÄ SAADAAN HUOMATTAVA SUMMA VALTION KASSAAN.
KOIRAVERON SUURUUDESTA OLLAAN VARMASTI MONTAA ERI MIELTÄ JA SEHÄN RIIPPUU IHAN SIITÄ, MITÄ SILLÄ SUMMALLA HALUTAAN JA AIOTAAN TEHDÄ.
VANHUSTENHOITOON TARVITAAN LISÄÄ RAHAA, KUKAAN MEISTÄ EI NUORENE. PITÄÄ PALKATA LISÄÄ HOITAJIA, RAKENTAA VIIHTYISÄMPIÄ KOTOPESIÄ VANHUKSILLE JNE JNE.
JA TOINEN PUOLI ON SE, JOS KOIRAVERO ON TARPEEKSI ISO, SE OSALTAAN MYÖS PIENENTÄÄ JO KOHTUUTTOMAN SUUREKSI PAISUNUTTA KOIRAKANTAA.
MUTTA MIKÄ ON KANSAN ÄÄNI, JÄÄDÄÄN KUUNTELEMAAN.
KOIRAVERO SEKÄ KOIRAKANTA, asiallista keskustelua
9
91
Vastaukset
- Sakupoika1
Sehän on ollut jo koko valtakunnan kattava,koska olen aikoinaan sitä maksanutkin.Meillä ei ole koirapuistoja,joidenka ylläpitoon ja hoitamiseen tuon veron keruun kyllä ymmärrän,mutta en kyllä muuhun,vaikka tärkeitä asioita toki ovatkin.Jos tuolle tielle lähdetään,niin sitten pitäisi kaikenlainen muukin harrastaminen jollekin verolle laittaa.En nyt tässä ala selvittämään,koska osaat varmaan itsekkin esim. lehdistä lukea paljonko sitä rahaa syydetään aivan käsittämättömiin asiohin valtion taholta,ja muista perusasioista sen kun leikataan.Kun nyt otit esimerkiksi tuon vanhusten hoidon,niin aika monella yksinäisellä pienituloisella vanhuksella on seuranaan koira,joka on hänelle hyvin tärkeä,ja häntä sinä nyt rokottaisit vielä koiraverolla?! Itse taas tuumin niin,että omat koirani juoksentelevat omilla mailla,joista maksan veroja jo enemmän kuin riittävästi,se piisaa sitä laatua.Mutta kiinnostava ja asiallinen aloitus sinulla:))
- kpek
HIENO VASTAUS.
- MAASEUDULLA JA OMILLA MAILLA, EI TARVITSE MAKSAA KOIRAVEROA
- ELÄKELÄISILLE EI KOIRAVEROA - Sakupoika1
Kuullostaa hyvältä:) Ei vaiskaan, olisihan se loppupeleissä kuitenkin aika veteen piirretty viiva,miten se sitten tulkittaisiin.Kyllä se tasapuolisesti kuitenkin olisi parempi,vaikken itse toki sitä enään haluaisikaan.Kyllä minäkin,vaikka henkeen ja vereen koiraihminen olenkin,haluaisin jonkin sortin koirakuria enemmän,ainakin mitä nyt on saanut lehdistä lukea näitä esim.irtokoirajuttuja.Itse asun aika pienessä kaupungissa,ja koiriakin on,mutta minusta tuntuu,että täälläpäin on kunniakysymys,että koirat käyttäytyvät hyvin,eikä aiheetonta haittaa kellekkään aiheuteta.Arvosanaksi antaisin jopa 9.Siksi en yleensä noita "rakki" juttuja luekkaan,saatikka kommentoi niihin näillä palstoilla,koska en tunne omakohtaisesti kuuluvani kyseisiin "rakin"omistajiin.
- Puolueeton
Mielestäni koirakantaa pitäisi vähentää ja tosiasia on, että koiria on myös huonoissa käsissä. Onko vero tähän oikea tapa? Ehkä? Jos veroa aletaan periä, sen pitäisi olla riittävän suuri, jotta veronkeruusta ei jouduttaisi miinuksella. Luulisi, että jos koiraa haluaa pitää niin 500 euroa per haukku ei veisi ketään konkurssiin. Jos veisi, niin henkilö on liian vähävarainen kustantamaan lemmikkinsä perustarpeetkin.
- TepaK
Itse olen täysin samaa mieltä siitä, että koiria on liikaa, mutta niin on myös kissoja, kaneja ja melkein mitä hyvänsä lemmikkinä pidettäviä, lähinnä nisäkkäisiin kuuluvia eläimiä. Jos olen ymmärtänyt aloittajan pointin oikein, niin perustelen näkemykseni kuitenkin todennäköisesti eri tavalla.
Oma mielipiteeni on se, että mm. koiria on koko ajan aivan liikaa tarjolla. Myyntipalstat ovat täynnä niin ilmaiseksi annettavia kuin pilkkahintaan myytäviä kodinvaihtajia, joita uhataan piikillä, jollei ne kenellekään kelpaa. Liikatarjonta on johtanut siihen, että kuka hyvänsä voi millä hyvänsä syyllä hankkia koiran, ja toisaalta myöskin siihen, että varsinkin sekarotuisten koirien arvo on mitätön. Kysymys on kuitenkin elävästä olennosta, jonka me ihmiset olemme joko tietoisesti tai typeryyttämme tähän maailmaan saattaneet. Suurin ongelma minusta onkin juuri sekarotuisten koirien määrä, minkä näkee myyntipalstoilta. Jos koiria lisäännytettäisiin nykyistä harkitummin ja edes jonkinlainen päämäärä horisontissa, ei pitäisi olla kohtuutonta ajatella, että pentuja syntyisi vähemmän. Tämä saattaisi tuottaa tervettä kilpailua pennuista, jolloin kuka hyvänsä puupää ei koiraa tuosta noin vain ostaisi. Nykyisinhän koiran saa kyllä ihan kuka hyvänsä ostettua tai ilmaiseksi otettua. Lisäksi koiria on kenellä hyvänsä oikeus kasvattaa (tai joissain tapauksissa ihan vain lisäännyttää), vaikka oikeammin kyseessä pitäisi olla pikemminkin etu, joka saavutetaan tiettyjen yksityiskohtien täytyttyä. Apula ja tori.fi on täynnä myynti-ilmoituksia pennuista, joista kuka hyvänsä järkevä osaa lukea rivien välistä, ettei kyseiselle pentueelle ollut mitään muuta syytä, kuin se, että sillä omalla rakkaalla Mustilla oli pakko saada pennut. Kun onhan ne pennut nyt niin ihania ja pennutus vielä estää kohtutulehduksia ja varmaan maailmanlopunkin, jos tarpeeksi pitkälle katsoo. Tällaiset täysin turhat pennut, joita syntyy ihan koko ajan, lisäävät vain koirakantaa täysin turhaan. Kodittomia koiria on tarpeeksi entuudestaankin, joten sen uuden perheenjäsenen luulisi löytyvän ilman uusien pentujen saattamista tähän maailmaan. En ole kriminalisoimassa sekarotuisia koiria, vaikka itse rotukoiria harrastankin, vaan peräänkuulutan tervettä järkeä niin koirien, kuin minkä hyvänsä muunkin eläimen kasvatukseen. Turha pentu on turha pentu.
Olen vähän skeptinen sen suhteen, että koiraveron takaisin tuominen toisi toivottua tulosta koirien määrän vähenemisenä. Koiraverohan on ollut käytössä, mutta se on poistettu Helsinkiä ja Tamperetta lukuunottamatta käytöstä. Nykyisellään se saa olla maksimissaan 50e/vuosi, ja varmasti tähän löytyy runsain määrin hyviä syitä. Jos verot nousisivat kohtuuttomaksi, kävisi pikemminkin niin, että verot vain jätettäisiin maksamatta. Simppeli juttu. Jos ne verojen maksamiset saataisiin esim. sirun perusteella tarkistettua rokotusten yhteydessä, niin arvaahan sen, kuinka paljon rokottamattomien koirien määrä lisääntyisi.
Lisäksi yhtään mitään harrastusta ei voida lähteä kitkemään veroilla. Johan se nyt rikkoo jo ihmisoikeuksia, että määrätään verot tarkoituksena vähentää jotain tiettyä harrastusta. Tasapuolisuuden nimissä koiravero pitäisi siis olla perusteltavissa jollain ihan muulla syyllä, kuin sillä, että koirien määrä on saatava laskuun. Lisäksi se koiravero olisi sen tasapuolisuuden nimissä pyydettävä myös eläkeläisiltä ja maaseudulla asuvilta. Jos koiravero olisi niinkin kohtuuton, kuin 500e/vuosi, niin ymmärtäähän sen, ettei monellakaan eläkeläisellä olisi varaa koiraa pitää, eikä varmasti monella nuoremmallakaan. Mielenterveydelliset asiat ovat sattuneesta syystä omaa sydäntäni lähellä, ja arvatahan saattaa, mitä ne rakkaat, seuraa tarjoavat koirat esim. juuri monille yksinäisille eläkeläisille merkitsevät. Joku tuossa aikaisemmin mainitsi myös, että jollei jollakulla ole varaa maksaa koirasta 500e/vuosi veroa, niin ei sitten ole varaa myöskään sen perustarpeisiin. Oletan, että kirjoittaja tarkoitti perustarpeilla ruoan, hoitotarvikkeiden ja rokotusten jne. hankintaa. Silloin täytyy muistaa, että perustarpeet ja koiravero eivät ole vaihtoehtoisia, vaan se koiravero olisi maksettava perustarpeista johtuvien kulujen lisäksi. Vaikka perustarpeisiin olisi varaa, niin sen lisäksi 500e/vuosi/koira olisi monille täysin kohtuuton lisä koirista aiheutuviin kustannuksiin. - Sakupoika1
Hyvä kirjoitus TepaK!
- kpek
ERITTÄIN HYVÄ KANNANOTTO.
TAAS KERRAN AJATTELEE ASIAA TOISELTA KANTILTA. - harmaatalous
Totta kai pitää olla iso koiravero. Koirista on niin paljon haittaa ja häiriötä. Syy, miksi koiravero alunperin otettiin käyttöön ei ole kadonnut minnekään vaan ongelmat ovat kasvaneet. Yhteiskunta joutuu nyt maksamaan kustannukset, samalla kun koirat omistajineen ja koko lemmikkiteollisuus paisuttavat bisneksiään. Haitat maksatetaan muilla.
- älä-stressaa
Myöskään syyt siihen miksi koiravero alunperin poistettiin suurimmasta osasta Suomea ei ole kadonnut mihinkään. Sivistysvaltio ikävä kyllä toimii niin, että ihan kaikesta maksaa loppupeleissä kansalaiset. Minäkin maksan terveyskeskusten pyörittämisestä, vaikken astu niihin jalallanikaan. Toisaalta voit ajatella niinkin, että sinä maksat ihan vaan valtiolle. Ja valtio sitten pistää haluamiaan summia mihin haluaa. Jospa tämmöinen ajattelutapa helpottaisi pahaa oloa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840