Wintrollin iltarukous
Kiitos taas tästäkin päivästä. Päivitykset tulivat eikä konettakaan tarvinnut bootata kuin vaivaiset viisi kertaa että ne asentuivat.
Olen ollut ahkerana tänään ja defragannut kovalevyn kahdesti. Vein myös vuokralapun sekä sähkö- ja puhelinlaskun sossun tädille joka lupasi hoitaa ne. Kotimatkalla kävin hakemassa ABC:ltä pari pulloa Sinolia päivää piristämään. Ja purkin Tummelia kun risti on alkanut hiertämään takapuolessa pahan päiväisesti. Ei kuitenkaan enää niin pahasti kuin ennen kun en käyttänyt raappahousuja niinkuin nykyään. Kiitos siitä Sinulle.
Viruksia olen torjunut myös niin ahkerasti tänään että en tahtonut saada sormia irti toistensa lomasta kun tullut rukoiltua koko ajan.
Olen myös tänään levittänyt ilosanomaasi suomi24 sodat palstalla ja uskon tänäänkin käännyttäneeni muutaman linuks pakanan oikean uskon ja käyttöjärjestelmän pariin.
Suojele tietokonettani BSOD:ilta ja myös linuksilta sillä en osaa käyttää sitä vieläkään enkä tajua miten se toimii.
Muista suojella myös Bill Gatesiä, Steven Ballmeria, Satya Nadellaa ja Pekka Horoa. Ja muitakin Windowsin käyttäjiä. Linuksin käyttäjistä ei ole niin suurta väliä.
Aamen

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä Mika! Sinähän alat oppia.....†
Seinähullu näkee Mikoja kaikkialla!
Nooh, kyllä me harhat täällä praktiikalla karkoitetaan kunnon sähköhokkitärskyillä!
Uhkaatteko te minua väkivallalla? Kaikki, jotka ovat syyllistyneet samaan, ovat jo manan majoilla....†
Ettehän te halua sinne?
Miksi he sinne ovat menneet, sinun sinne olisi kuulunut mennä.