Innostus lopahtaa aina heti

ethnr56je

Olen 24 vuotias ja olen jatkamassa lukiota (iltalukio) ensi viikolla, edellisen kerran opiskelin 5 vuotta sitten. Ilmottauduin kouluun kuukausi sitten mutta en päässyt heti opiskelemaan koska oli jakso kesken. Olin silloin innoissani ja hankin paljon apua tuleviin opintoihin, varsinkin matikkaan. Sitten kävi niin kuin aina lähes kaikissa asioissa on käynyt; innostus lopahti. Yleensä innostus johonkin asiaan (ihan mikä asia tahansa), on kestänyt viikosta pariin viikkoon. Tällä kertaa se kesti jopa melkein kuukauden verran.

Tiedän, että minun pitäisi kuitenkin mennä sinne kouluun mutta nyt kun ei kiinnosta enää yhtään jatkaa opintoja, menen sinne vain istumaan ja toivomaan että tunti loppuisi pian, tulen kotiin ja unohdan kirjan reppuun seuraavaksi tunniksi.

Minulla on aina ollut tämä sama ongelma kaikkien asioiden kanssa ja lopputuloksena onkin ollut se, etten ole vieläkään valmistunut mihinkään, eikä minulla ole koskaan ollut vakinaista työpaikkaa koska olen vaihdellut työtä niin tiheään tahtiin. Onko jollakin muulla sama ongelma? mitä olette tehneet että pääsette siitä eroon? Mietin vain, että jos menen sinne kouluun nyt niin saan aivan varmasti surkeita numeroita koska ei kiinnosta opiskella pätkääkään ja matikkaa en edes pääse läpi. Mikä pointti sinne sitten on mennä?

Neuvoja, kiitos!

1

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unelmaanelma

      Hyvä kun kysyt. Se osoittaa, että olet kuitenkin kiinnostunut.

      Se on vaan elämässä sillä tavalla, että into vaihtelee. Mutta silloinkin, kun ei erityisesti kiinnosta, pitää vain ryhtyä työhön. On vaan puskettava. Tekemisen kautta sitä kiinnostusta taas alkaa syntyä. Joskus sitten tekeminen luistaa ihan itsestään.

      Voisit joskus väläytellä mielessäsi ajatusta, kuinka upeaa on painaa päähän kovalla työllä ansaittu valkolakki. Se unelma toteutuu vähä vähältä, kurssi kurssilta. Voit olla ylpeä itsestäsi ja lähipiirisikin on sinusta ylpeä. Onnea unelmansa toteuttajalle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3415
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      104
      1730
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      221
      1351
    4. 74
      1326
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      63
      1186
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1049
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      991
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      863
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      847
    Aihe