Hain työvoimakoulutukseen ja työkkäristä kysyin, että montako hakijaa mun lisäksi on paikkakunnallani kyseiseen koulutukseen. Työkkärin täti sanoi, että olen ainoo hakija. Paikkoja koulutukseen oli 3. No pian käyntini jälkeen tuli isommasta TE-toimistosta kirje, jossa ilmoitettiin etten tullut valituksi. Oman maakuntani alueelta oli valittu kyseiseen koulutukseen 14 henkilöä, joista siis kolmelle olisi pitänyt riittää paikka omalta paikkakunnaltani. Jos kerran olin ainoa hakija, niin miten on mahdollista etten tullut valituksi, vaikka tiedän kyllä hyvin olevani sopiva hakija kyseiseen koulutukseen. Työttömänä ollu jo tovin aikaa ja ennestäänkin koulutuspohjaa ja työkokemusta on.
No eihän siinä muuta kuin valitusta tekemään ja tiukka puhelu TE-toimistoon. Onhan tää selvää kusetusta.
Epäilen, että minua vedätetään Työvoimatoimistossa
OiMaammeSuomi
1
139
Vastaukset
- pakkohakea
Jos hakuaikaa oli vähäänkään jäljellä siinä vaiheessa kun kysyit kysymyksesi niin kyllä tuo ihan uskottavalle määrälle hakijoita kuulostaa. Onhan sitä vähän pakko työttömien hakea noihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2393650- 573373
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892827Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk482646Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1122377Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352042Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012001Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421865Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1041797Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711139