Pamautin Latviassa kaverin virolaisella autolla tutkaan. Poliisi kertoi paljon olin ajanut ylinopeutta ja sanoi että 85 euroa tulee maksettavaksi. Otti ajokortin ja auton rekisteriotteen mukaansa poliisiautoon, tuli hetken päästä takas, anto kortin ja rekisteriotteen takaisin ja lähti menemään sanomatta mitään muuta. Ei pyytäny osoitetta, ei kirjoittanut eikä antanut sakkolappua, ei kertonut mitään maksuohjeita tms - ei mitään. Istuttiin siinä hetki ja odoteltiin että josko ne vielä tulis käymään, mutta hetken päästä poliisit ajoi pois eikä takaisin kuulunut enää, joten jatkoin sitten ajamista.
Onko muille täällä käynyt vastaavaa, ja onko sakkolappu sitten kilahtanut postiluukkuun myöhemmin?
En oo koskaan aiemmin saanut sakkoja, joten en tiedä normikäytännöstä esim. Suomessa mitään, mutta kyllä nyt olisin odottanut että jotain infoa olisi herunut edes maksun eräpäivistä tms.
ylinopeussakko Latviassa, tuleeko postissa vai?
8
4044
Vastaukset 8
- parikertaavuodessasiellä
Ilmeisesti peruivat sakotusaikeensa, jos eivät antaneet paperia käteesi. Minut käräytettiin Riian lähistöllä pari vuotta sitten sulkuviivan ylityksestä. Istuin poliisien autossa kun kirjoittelivat raportin latviaksi rikoksesta. Kun yhteistä kieltä ei ollut, käytin keskustelussa itsestäni sanaa kriminal, jonka pojat heti tyrmäsivät, sanoen etten sentään mikään kriminaali ollut. Lapussa oli maksuosoite ja määrä 30 euroa, jonka sitten hyvässä järjestyksessä maksoin, eikä ole myöhemmillä matkoilla perään kyselty.
- Anonyymi00007
Jos käyttäytyy hyvin, eikä mölise. pärjää hyvin poliisien kanssa.
- sakko
Kiitos vastauksesta! Muilla kokemuksia?
- gauja
Jos ei sakkolappua tullut...ei ole silloin sakkoa annettu.....
- direktiv
Ulkomailla saatuja sakkoja ei kohta voi enää unohtaa, sillä sakkojen periminen EU-maiden kesken on valmisteilla. Jos ulkomailla hankittu sakko jää maksamatta, se peritään rikkomuksen tehneen kotivaltiossa.
Lakiesitys asiasta on tarkoitus antaa tämän vuoden aikana ja se tulee voimaan vuonna 2007. Tämänhetkisten tietojen mukaan perintään menevien sakkojen alaraja on 70 euroa eli pysäköintivirhemaksuja ei ole tarkoitus karhuta maasta toiseen.
- Pohjoismailla on jo ennestään keskinäinen sopimus sakkojen perinnästä rajojen yli, sanoo kihlakunnanvouti Raimo Mantere Hämeenlinnasta.
Pääosa liikennesakkoja
- Vuosittain tulee naapurimaista, lähinnä Norjasta, muutama sakko perittäväksi. Ne ovat pääasiassa liikennesakkoja.
- En usko, että uudistus tuo ulosottomiehille kovinkaan paljon lisätöitä, perintään tulee muutama sakko lisää. Hämeenlinnan kihlakunnassa ei ole tarpeen tämän takia palkata lisää henkilöstöä. Kielitaitoa tosin kysytään entistä enemmän, mutta meillä on jo ennestään "asiakkaina" maahanmuuttajia ja heidänkin kanssaan on selvitty.
Käytännön perintätoimissa on tarkoitus noudattaa kunkin jäsenmaan omaa perintälainsäädäntöä. (HäSa)- opserv
EU-sakkojen täytäntöönpano
EU:n jäsenmaat ovat sopineet yhteistyöstä sakkojen täytäntöönpanossa. 22.3.2007 lähtien Suomessa asuvalta henkilöltä voidaan periä toisessa EU-jäsenmaassa tuomittu sakko. Vastaavasti Suomi voi lähettää täällä tuomitun sakon täytäntöönpantavaksi toiseen jäsenmaahan.
Toimeenpaneva viranomainen Suomessa on Oikeusrekisterikeskus. Se vastaanottaa muilta jäsenmailta saapuneet täytäntöönpanopyynnöt ja lähettää pyyntöjä muille jäsenmaille.
Täytäntöönpantavaksi voi tulla sakkoja, oikeudenkäynnistä tai hallinnollisesta menettelystä aiheutuneita kuluja ja julkiselle rahastolle tai rikoksen uhrien tukijärjestölle maksettavaksi määrättyjä summia.
Päätettyään täytäntöönpanoon ryhtymisestä Oikeusrekisterikeskus lähettää maksuvelvolliselle päätöksen, valitusosoituksen ja maksukehotuksen. Maksuvelvollinen voi valittaa Oikeusrekisterikeskuksen päätöksestä 30 päivän kuluessa Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Jos maksuvelvollinen aloittaa seuraamuksen maksamisen maksukehotuksen saatuaan, hänen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä ja 30 päivän valitusaika alkaa kulua maksupäivästä. Muussa tapauksessa maksuvelvollinen saa todisteellisesti tiedon päätöksestä ulosottomieheltä.
Oikeusrekisterikeskus voi kieltäytyä täytäntöönpanosta seuraavilla perusteilla:
1. Todistus puuttuu:
Asiakirjoista puuttuu todistus, jolla asian lähettänyt valtio todistaa, että asia on EU-puitepäätöksen mukainen.
2. Samasta asiasta on annettu päätös kahdesti:
Henkilölle on Suomessa annettu samoja tekoja koskeva päätös.
3. Teko ei ole rangaistava Suomessa:
Päätös liittyy tekoihin, jotka eivät ole rangaistavia Suomen lainsäädännön mukaan. Täytäntöönpanosta ei voida kieltäytyä, jos teko on ns. listarikos. Listarikoksella tarkoitetaan puitepäätöksessä erikseen lueteltuja tekoja.
4. Vanhentuminen:
Oikeus täytäntöönpanoon on vanhentunut Suomen lainsäädännön mukaan.
5. Tekopaikka:
Päätös liittyy tekoihin,jotka katsotaan tehdyiksi kokonaan tai osittain Suomen alueella.
6. Diplomaattinen suoja:
Päätös koskee vieraan valtion diplomaattista edustajaa.
7. Rikosoikeudellinen vastuuikäraja:
Päätös koskee henkilöä, joka tekohetkellä on ollut alle 15 vuotias.
8. Tuomittu poissa ollessa:
Jos henkilö ei ole päätöksen antaneen valtion lainsäädännön mukaisesti saanut henkilökohtaisesti tai edustajan kautta tietoa asian käsittelystä taikka henkilö on tuomittu hänen poissa ollessaan ja hän on ilmoittanut riitauttavansa asian. Kohdan soveltamisen edellytyksenä on, että Oikeusrekisterikeskus saa tässä tarkoitetun tiedon päätösvaltion täyttämästä todistuksesta.
9. Seuraamus on alle 70 euroa tai sitä vastaava summa.
10. Perusoikeuksien loukkaaminen:
Täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos on objektiivisia perusteita katsoa, että taloudellisella seuraamuksella on tarkoitus rangaista henkilöä hänen sukupuolensa, rotunsa, uskontonsa, etnisen alkuperänsä, kansallisuutensa, kielensä, poliittisten mielipiteidensä tai sukupuolisen suuntautumisensa perusteella tai että jokin kyseisistä syistä voi vahingoittaa hänen asemaansa.
Täytäntöönpano
Täytäntöönpano tapahtuu Suomen lainsäädännön mukaisesti. Kertyneet varat jäävät Suomen valtiolle.
Maksuvelvolliselle voidaan myöntää asiassa maksuaikaa samoin kuin kotimaiselle saatavalle.
Jos maksuvelvollinen ei maksa saatavaa Oikeusrekisterikeskuksen lähettämällä maksukehotuksella eikä asiassa tehdä maksuaikapäätöstä, asia lähetetään ulosottoon perittäväksi.
EU-sakkoa ei muunneta vankeudeksi Suomessa.
Lisätietoa hallituksen esityksessä HE 142/2006: linkki Finlexiin
Tiedustelut Oikeusrekisterikeskuksessa:
- Vakava_taksimonologi
Et ole saanut sakkoa. Älä siis ole huolissasi.
Joitain vuosia sitten ainakaan Riian maksamattoma pysäköintivirhemaksut eivät ole Suomeen tulleet. Sakoista ei sen laajemmin ole kokemusta. - Anonyymi00008
Ulkomaisen sakon vanhentumisaika Suomessa riippuu siitä, onko sakko siirretty Suomen viranomaisten perittäväksi ja minkä tyyppisestä rikkomuksesta on kyse.Pääsäännöt ovat seuraavat:EU-sakkojen perintä Suomessa: Jos toisessa EU-maassa saatu sakko siirretään perittäväksi Suomeen Oikeusrekisterikeskuksen (ORK) toimesta, sakko vanhenee yleensä viiden vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion tai päätöksen antamisesta.Syyteoikeuden ja rikoksen vanhentumisaika: Itse rikosoikeudellisen seuraamuksen (esim. ylinopeussakon) vanhentumisaika määräytyy sen maan lainsäädännön mukaan, missä rike on tapahtunut. Esimerkiksi monissa Euroopan maissa ylinopeussakot vanhenevat 3–5 vuodessa, mutta esimerkiksi Italian siviilioikeudelliset tiemaksut vanhenevat vasta 10 vuoden kuluttua.Rikesakot: Rikesakko tai lievä liikennerikkomus vanhenee Suomen lain (Rikoslaki) mukaan yleensä kahdessa vuodessa tekohetkestä, jos sitä ei saada perittyä.Kun sakko siirretään Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpantavaksi, se voi edetä myös ulosottoon. Ulosotossa tavallinen saatava vanhenee lopullisesti 15–20 vuoden kuluessa.Haluatko kertoa tarkemmin, mistä maasta sakko on peräisin tai liittyykö asia ajoneuvon haltijavastuuseen (esim. automaattikamera), jotta voin antaa tarkempaa tietoa tapauksestasi?
Anonyymi00006
2026-07-11 22:17:56
UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ulkomaisen sakon vanhentumisaika Suomessa riippuu siitä, onko sakko siirretty Suomen viranomaisten perittäväksi ja minkä tyyppisestä rikkomuksesta on kyse.Pääsäännöt ovat seuraavat:EU-sakkojen perintä Suomessa: Jos toisessa EU-maassa saatu sakko siirretään perittäväksi Suomeen Oikeusrekisterikeskuksen (ORK) toimesta, sakko vanhenee yleensä viiden vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion tai päätöksen antamisesta.Syyteoikeuden ja rikoksen vanhentumisaika: Itse rikosoikeudellisen seuraamuksen (esim. ylinopeussakon) vanhentumisaika määräytyy sen maan lainsäädännön mukaan, missä rike on tapahtunut. Esimerkiksi monissa Euroopan maissa ylinopeussakot vanhenevat 3–5 vuodessa, mutta esimerkiksi Italian siviilioikeudelliset tiemaksut vanhenevat vasta 10 vuoden kuluttua.Rikesakot: Rikesakko tai lievä liikennerikkomus vanhenee Suomen lain (Rikoslaki) mukaan yleensä kahdessa vuodessa tekohetkestä, jos sitä ei saada perittyä.Kun sakko siirretään Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpantavaksi, se voi edetä myös ulosottoon. Ulosotossa tavallinen saatava vanhenee lopullisesti 15–20 vuoden kuluessa.Haluatko kertoa tarkemmin, mistä maasta sakko on peräisin tai liittyykö asia ajoneuvon haltijavastuuseen (esim. automaattikamera), jotta voin antaa tarkempaa tietoa tapauksestasi?
Lue lisää
Ulkomailla saadut sakot - Autoliitto https://share.google/RNDc97ny5jGwuMqMK
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791702
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109903En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo97666Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä16522