Yo-kirjoitukset: kielien vaikeus suhteutettuna

Moro!

Syksyllä olisi tarkoitus kirjoittaa matikka ja venäjä tai englanti. Vaikka mulla on hyvä laskupää, niin matemaattiset kaavat ei jää mulla päähän millään, peruskoulussa ja ammattikoulussa laskin laskut ns. omilla metodeillani, "väärällä tavalla", se vähän rokotti pisteitä. Lukiotason matematiikkaa ei varmaan tällä minun tavalla enää pysty laskemaan, joten ajattelin ottaa suosiolla sen lyhyen matikan.

Siitä päästään siihen, että minun on otettava pitkä kieli, eli minun kohdallani se meinaa joko venäjää tai englantia. Ymmärrän molempia kieliä yhtä hyvin, mutta venäjän kohdalla pienoinen ongelma on kirjoittaminen, se on aika hidasta ja virheitäkin tulee suhteellisen paljon, tämä ongelma kuitenkin lienee korjattavissa, koska aikaa on reilusti ja pohja on kuitenkin olemassa.

Sitten varsinaiseen kysymykseen: onko englannin yo-kokeet suhteessa vaikeampia, kun esim. venäjä, saksa, ranska ym? Koska englanti aloitetaan kuitenkin 1-3 luokilla ja vieraat kielet vasta aikaisintaan viidennellä luokalla (en ole täysin varma kuinka nämä nykyään menevät), niin on jossain määrin loogista ajatella, että se englannin koe olisi myös suhteessa vaikeampi verrattuna muihin kieliin, mutta onko asia todella näin?

Mikäli kokeet ovat "yhtä haastavia", niin minun kannattanee ottaa englanti, mutta jos englanti on selkeästi suhteessa vaikeampi, niin siinä tapauksessa mun kannattaa varmaan ottaa venäjä.

Arvostan todella, jos jollain on omakohtaista kokemusta tai muuten vaan tietoa asiasta ja haluaisit jeesata!
7438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Helppo ratkaisu: kirjoita kummatkin kielet pitkinä. Sittenpä sinulla on kokemuspohjaa vertailla. Samalla kirjoituskerralla, siis ensi syksynä, et voi kirjoittaa kahta pitkää vierasta kieltä, joten se toinen jää ensi keväälle. Jos osaat kummatkin kielet, niin tietenkin kannattaa kirjoittaakin ne molemmat.

Äänestä

Tuokin kävi mielessä, mutta tuli yksi lisäkysymys mieleen. Joo tähänkin varmasti kaivamalla löytyisi vastaus muualta, mutta samapa se varuilta kysyä täältäkin, eli: jos kirjoitan syksyllä toisen kielistä saaden siitä hylätyn (epätodennäköistä, sillä molemmat kielet ovat vahvoja, vaikkei täydellisesti taitukkaan), niin jos kirjoitan seuraavana keväänä toisen päästen sen läpi, niin riittääkö se kirjoitusten läpipääsyyn, vaikka mulla se yksi hylätty kieli olisikin?

Kunhan vaan on läpipäästynä äikkä, reaali (mantsa), lyhyt matikka ja pitkä kieli, niin ei haittaa se viides aine, josta sai hylätyn? Koitan kaivaa tietoa muualtakin, mutta jos joku viitsisi taas vastata, niin ei siitä haittaakaan olisi!

Äänestä

  • Hylätty ylimääräinen koe ei näy todistuksessa eikä haittaa mitenkään. Siis myös pitkän kielen koe voi olla ylimääräinen, jos pakollisiin sisältyy myös pitkä kieli tai pitkä matematiikka.

    Pakolliset on mentävä läpi. Riittävän hyvät kompensaatiopisteet voivat korvata hylätyn pakollisen. Mutta hylätty pakollinen merkitään todistukseen improbaturiksi.

    Ylimääräisenä kokeena voit kirjoittaa englannin tai venäjän lyhyenä, jolloin arvosana on todennäköisesti parempi.

    Äänestä

Kai tiedät, että yo-kirjoitusiin saa tuoda maol-taulukon mukaan, kun kerroit ettet millään muista matematiikan kaavoja? Muistamista ei tuolloin pahemmin tarvita, mutta toki jos et pitkää matematiikkaa ole opiskellut, ei sitä kannata kirjoittaa. Nykyisin suurimman osan vastauksistakin saa ottaa suoraan laskimesta (rutiinilaskut).

Äänestä
  • En ole juuri lyhyttäkään opiskellut, mitä nyt vähän laskeskellut ensimmäisen kurssin laskuja. :D Tiesin, että taulukon saa tuoda, sekä laskimen, mutta tämä on lähinnä hämmentänyt minua. Kuinka vaikeaa se laskeminen voi olla, jos sulla on laskin kädessä ja kaavat nenän edessä? Hämmennys johtunee siitä, kun ei tosiaan ole nimeksikään kokemusta lyhyen, saatika pitkän matikan laskuista.

    Laskupää on tosiaan ihan hyvä, vaikka numerot ei yleensä ole kummempia olleet, opettajat kun ei aina pysyny kärryillä mun laskutoimituksissa, jälkeenpäin vanhoja kokeita katsellessa olen itsekin ihan ihmeissäni, että mitä helvetin logiikkaa käyttäen olen laskuni laskenut. Usein kuitenkin oikein jopa. Eli pitänee kattoa jos netistä löytyy jotai vanhoja yo-matikan kokeita, katsella vähän kuinka haastavia ne on.

    Helvetin hämmentävää, kun ei ole mitään hajua mitkä noista kolmesta kirjoittaisi ja mikä olisi fiksuinta vetää pitkänä :D No mutta aikaa on onneksi siihen päätöksentekoonkin vielä.

    Äänestä

  • Lyhyen kirjoituksista en juurikaan tiedä, mutta pitkässä matematiikassa itse laskut ovat usein helppoja/laskimella ratkaistavia, mutta yhtälön saaminen on juuri se haasteellisempi juttu. Todistustehtävissä pitää tietää, mihin lakiin/lauseeseen on viitattava ja muissa tehtävissä tiedettävä mitä on alettava tekemään derivoimaa vai integroimaan, vai pitääkö kenties sieventää tai ratkaista yhtälö, onko funktio määritelty kaikkialla. Matematiikka ei ole pelkkää kaavoilla laskua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdsdfsdsfdfs kirjoitti:

Moro!

Syksyllä olisi tarkoitus kirjoittaa matikka ja venäjä tai englanti. Vaikka mulla on hyvä laskupää, niin matemaattiset kaavat ei jää mulla päähän millään, peruskoulussa ja ammattikoulussa laskin laskut ns. omilla metodeillani, "väärällä tavalla", se vähän rokotti pisteitä. Lukiotason matematiikkaa ei varmaan tällä minun tavalla enää pysty laskemaan, joten ajattelin ottaa suosiolla sen lyhyen matikan.

Siitä päästään siihen, että minun on otettava pitkä kieli, eli minun kohdallani se meinaa joko venäjää tai englantia. Ymmärrän molempia kieliä yhtä hyvin, mutta venäjän kohdalla pienoinen ongelma on kirjoittaminen, se on aika hidasta ja virheitäkin tulee suhteellisen paljon, tämä ongelma kuitenkin lienee korjattavissa, koska aikaa on reilusti ja pohja on kuitenkin olemassa.

Sitten varsinaiseen kysymykseen: onko englannin yo-kokeet suhteessa vaikeampia, kun esim. venäjä, saksa, ranska ym? Koska englanti aloitetaan kuitenkin 1-3 luokilla ja vieraat kielet vasta aikaisintaan viidennellä luokalla (en ole täysin varma kuinka nämä nykyään menevät), niin on jossain määrin loogista ajatella, että se englannin koe olisi myös suhteessa vaikeampi verrattuna muihin kieliin, mutta onko asia todella näin?

Mikäli kokeet ovat "yhtä haastavia", niin minun kannattanee ottaa englanti, mutta jos englanti on selkeästi suhteessa vaikeampi, niin siinä tapauksessa mun kannattaa varmaan ottaa venäjä.

Arvostan todella, jos jollain on omakohtaista kokemusta tai muuten vaan tietoa asiasta ja haluaisit jeesata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu