Kysyisin teiltä, jotka olette ammattikoulun käyneet ja mielellään muitakin tutkintoja suorittaneet (ylioppilas/lukio, ammattikorkeakoulu, yliopisto), kuinka helppoa on ammattikoulussa opiskelu? Tietenkin riippuu alasta ja koulustakin, mutta noin yleisesti arvioituna.
Itse olen käynyt lukion (olen ylioppilas) ja nyt opiskelen ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Tämä ala ei kuitenkaan ole ollenkaan omani ja suunnittelen alanvaihtoa. Haluaisin kuitenkin mahdollisimman nopeasti jonkin ammatin itselleni, ettei tarvitse pelkän ylioppilastutkinnon varassa olla. Varsinkaan kun en edes tiedä mitä haluaisin esimerkiksi yliopistoon/ammattikorkeaan hakea opiskelemaan.
Ammattikorkean tehtävät ovat olleet mielestäni helppoja ja olen aina olettanut, että ammattikoulussa olisi helpompaa, kuin esimerkiksi lukiossa. Mietinkin, jos hakisin ammattikouluun, olisiko opiskelu tooooooodella tylsää, kun tehtävät ja kaikki ovat niin helppoja? Vai onko ammattikoulussa opiskelu vaikeaa?
Onko ammattikoulussa opiskelu helppoa?
10
5790
Vastaukset
- Hemppa85
Ammattikoulun pääsee läpi vaikka minkälainen apina, kunhan vain ei ihan liian pahasti perseile. Ei ne opettajat halua pahimpia luokallekaan jättää kun niitä joutuu kaitsemaan sitten kauemmin.
Ainakin aikuisopiskelijana päiväopiskelu oli pirun helppoa, kunhan vain olet motivoitunut, teet mitä opettajan kanssa on sovittu ja osoitat olevasi kiinnostunut niin kurssit napsuu läpi. - selvittäisit
Itsellesi mitä haluat työltä. Miksi sairaanhoitaja ei käy. Varmat tulot arvostettava ammatti, vaikka ei yhtä elitistisen hieno kuin lääkäri yns. Voisit hakeutua töihin ja miettiä sekä tienata, mutta onko ongelmana ettei löydy töitä ilman osaamista. Jos näin kävisin sairaanhoitajan loppuun ja miettisin sitten uudestaan. On ainakin varma ammatti. Harvasta koulusta tulee ammattilaiseksi suoraan. Koulun vaativuudesta en tiedä vaan ammatin osaamisesta jolla on työmarkkinoilla kysyntää. Työ ja opiskelu vaati älyllisiltä kyvyiltä sen minkä vaatii. Työ on sitä mille on kysyntää. Taloudellinen turva olisi tietenkin mukava saavuttaa ennen kuin heittäytyy luovasti itseään kehittämään vain omasta mielenkiinnosta.
- lillinliisa
Kummallista on, että nykyään hakeudutaan ja päästään opiskelemaan aloja, jotka eivät sitten ollenkaan sovi. Ei luulisi olevan hirveän vaikea kuvitella etukäteen, mitä vaikka sairaanhoitajan työhön kuuluu tai voi kuulua.
Työ ei ole koko elämä, työn voi ottaa työnä ainakin siihen asti, kunnes tietää, mikä se omin ala sitten on. Haasteita ja viihdettä voi hakea harrastuksista.
Varsinaiseen kysymykseen vastaan, että ammattikoulussa opiskelun ainoa vaikeus on aamuiset herätykset ja kouluun lähtö, joskus myös älyttömät opiskelutoverit. Kokemusta on. - titteliäduuniam30vee
Olen käynyt lukion neljässä vuodessa huonoin arvosanoin, jonka jälkeen 2kk Amk inssipuolta johon mun äly ei riittänyt yhtään esim. matematiikka oli ihan utopiaa.
Välivuoden jälkeen menin amikseen jossa olin kaksi vuotta (lukiolinja amis on 2vuotta ja normi 3) silti jäi vähän vajaaksi tutkinto kun olin masentunu ja juoppo.
Amiksen opeilla sain työharjoittelun jälkeen kesätyön ja kesän jälkeen vakituisena olin yli 4 vuotta samassa firmassa. Masennuin ja väsyin liian helppoon työhön joka ei tarjonnut haasteita yhtään.Otin lopputilin.
Tällä hetkellä olen samaa alaa koskevassa työvoimapoliittisessa koulutuksessa, joka kestää 6kk, jonka jälkeen on mahdollista päästä haasteellisempaan duuniin alallani.
Mielestäni amis on aivan liian helppo ja tylsä jos Amk :ssa menee ihan ok. Amis on just se kaikkein helpoin ja vähiten älyä vaativa koulu. Toisaalta sopivalta amis alalta työllistyy ihan hyvin mutta yleensä huonompi palkka jos ei paina hitosti yli ja yö työtä jne.
Suosittelen että käyt ensin sen Amk :n läpi kun kerran pärjäät siellä. - Ihmettelen
Kyllä mäkin suosittelen, et käyt amk:n loppuun. Miksi edes alunperin hait sairaanhoitajaks..
Amis on aika helppo. - Amis_lainen
On ja ei. Toisaalta varmasti helpompi kuin amk ja riippuu alasta, itse opiskelen lh:ksi ammattikoulussa ja meillä(oon siis ekan vuoden opiskelija) on yllättävän palljon teoriaa ja kokeita, riippuu varmasti alasta, mutta meilläkin toisena vuonna rupeaa enemmän olemaan käytäntöä, ainakin olettaisin niin.. Joo oma on ratkaisusi, mutta kannattaa käydä amk loppuun, mutta pärjäät kyllä amiksessakin, sekin on yksilökohtaista.
- MieleistäAmmattiaHakeva
Itse lähdin lukion jälkeen koneinsinööriksi opiskelemaan, ja toisen vuoden aloitettuani tämä alkoi tuntumaan väärältä paikalta minulle, joka on koneista kiinnostunut ja kokee tykkäävänsä enemmän käsillä tekemisestä. Sillä tämä ei kauheesti vaikuta kone-ja metallipuolelta(vaikka sen sanotaan olevan sitä), vaan enemmänkin matematiikka ja muu luonnontiede puolelta. Ja tää lujuusoppi ja teknillinen mekaniikka tuntuu ihan kiinnostavilta, mutta hieman ylivoimaisilta. Ja ruotsi ja kemia tuntuvat tervanjuonilta.
Ja olen nyt harkitsemassa vaihtoa ammattikoulun(mieluiten oppisopimuksella) koneenasentaja, auton kori korjaaja tai rakennuspeltiseppä linjalle, sillä koen hinkuvani hyvään ammattiin ja jättävän hyvästit kovalle lukemiselle(siitä sain tarpeekseni jo lukiossa) ja epävarmuuksissa elämiselle. Mutta näissä ammateissa työllisyys todennäköisesti on selvästi heikompi kuin koneinsinööreillä.
Ja valitsin aikanaan lukion, koska en ollut varma mille alalle haluan, vanhemmat kannustivat, mutta kyllähän se sivistys on pohja lähes mihin vaan ja useimmat vähän kiusaaja henkiset peruskoululuokaltani meni sinne kone-ja metalli puolelle, koska sinne oli varma pääsy hakijoiden vähyydestä johtuen. - amisope
Amis on helppo jos asenne on kohdallaan. Jos tekee annetut tehtävät silloin, kun niihin on aika varattu eikä jätä roikkumaan (kuten valitettavasti osa tekee), niin ei rasitu liikaa. Sairaanhoidot-opinnoista saatat saada hyväksilukja amiksessa, tutkinnosta riippuen. Nykyään opsit sanoo, että osaamista voi hankkia monelta taholta, mutta osaaminen arvioidaan sitten näytöillä.
Kuinka paljon olet sh-opintoja jo suorittanut? Jos vain vähän jäljellä suosittelen kyllä loppuun viemiestä ja siten alan vaihtoa jos siltä tuntuu. Sairaanhoitajatutkinnollahan voi työllsityä mitä moninaisempiin tehtäviin. ei tarvi hakeutus akuutti sairaanhoitoon jos ei halua. tai vanhustyöhön jos se ei kiinnosta.
Sh-tutkinnolla on myös helpompi saada vaikka ulkomailla töitä kuin jollain muulla tutkinnolla.- Life_Style
Hankit sh-opinnot käyt kauppaopiston (nyk. ammatillinen tutkinto) tai tradenomi-opinnot. Yhdistelmä on kova. Pääset mukaan jatkuvasti kasvavalle farmasia/lääketeollisuusalalle. Vaikkapa markkinoimaan lääkkeitä ja terveysalan juttuja. Ansiot hyvät ja näkee maailmaa. Yleensäkin kannattaa tsekata mikä tutkintokombinaatio tuo itselle sen parhaan hyödyn. Hyville ansioille ja elämäntyylille (life style) pääsee vaikkei menisi yliopistoon.
omien kokemusten mukaan sellaisen läpäisee melkein väkisin, kunhan yrittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029