Toyota nyt vaan on tosi hyvä

Tällä palstalla trolli(t) kukkoilee tilastoilla. Harmi vaan, että tilastotieteellinen koulutus loistaa poissaolollaan. Ensinnäkin pitää edes arvella, mitä tilasto kuvaa. On hölmöä sanoa "tilasto -> toyota on keskinkertainen". Ja eihän se tilasto tuota sanokaan.

Suomessa on noin 3 miljoonan henkilöauton kanta. Tuossa tilastossa on vain 800 000 niistä. A-katsastus taas on kalleimpia katsastusasemia, ehkäpä noin 15 % kalliimpi kuin vastaavat asemat. Toisaalta se on myös perähikiöiden ainoita katsastusasemia. Tämä vaikuttanee niin, että suurissa kaupungeissa rikkaimmat käyvät tuolla, perähikiöissä taas köyhimmät. Seurauksena jonkinasteinen polarisoituminen kalliisiin ja halpoihin autoihin.

"Pienien" määrien autoista ei tässä kannata paljon puhua. Ne eivät paljon vaikuta mihinkään, ja tilastojen tulkinta hankaloituu monessa suhteessa. Mitä esimerkiksi voi sanoa 1648 määrän Dodgesta?

Rikkaat pitävät autoistaan enemmän huolta, joten niillä autoilla myös ajaa pitempään. Rikkaiden ostamia automerkkejä (jätetään marginaaliset Jaguarit yms. pois) ovat tässä Audi, BMW, Mercedes-Benz, Saab ja Volvo. Ja kas, niillä ajellaan pitkään. Tosin Audi ja BMW eivät ole niin paljon esim. Toyotaa edellä, BMW ja Toyota ovat yli 400 000 km ajettuina aika lailla samoissa prosenttiluvuissakin, Audi ja BMW ovatkin aika miedosti rikkaiden autoja, mutta ovat kuitenkin. Mersu sen sijaan on rikkaiden auto, köyhä tai edes keskiluokkainen ihminen ei yksinkertaisesti voi ostaa uutta tai uudehkoa mersua. Rikkaat huolehtivat mersuistaan, ja se näkyy loistavasti tästä tilastosta. Saab ja Volvo taas ovat hieman laskevan auringon merkkejä, joiden valmistus tulevaisuudessa on epävarmaa. Niinpä niitä onkin ennen ostettu enemmän. Tämän takia uusien Saabien ja Volvojen määrä on vähäinen verrattuna vanhoihin. Siksi vanhoja, enemmän ajettuja, Saabeja ja Volvoja on enemmän ja se näkyy tilastoissa.

Suurien määrien "kansanautot" ovat Ford, Nissan, Opel, Toyota ja Volkswagen, mahdollisesti Peugeotkin. Tässä kategoriassa Toyota ja Volkswagen ovat kärjessä suhteellisen tasaväkisinä. Opel on aika hyvä, mutta jossain vaiheessa 300 000 ajetun kilometrin jälkeen sekään ei enää pärjää.

Suurempana yleistyksenä voidaan lisäksi sanoa vanha totuus, että saksalaiset ja jotkut japanilaiset autot (Toyotan lisäksi Mitsubishi on pienestä määrästään huolimatta vahva) ovat hyviä.

Mutta palataan nyt muihin tuon tilaston tulkinnan hankaluuksiin. Henkilöautokanta on 40 vuodessa 4-kertaistunut ja 20 vuodessa yli 1,5-kertaistunut (ja 20 vuodessa nuorentunutkin). Kaikki tämä merkitsee, että keskimäärin autot tilastoissa ovat suhteellisen nuoria, ja täten vähän ajettuja. Sitä paitsi jotain Kiaa tai Hyundaita oli tuskin 20 vuotta sitten Suomessa, ja Ladan osuus on melkein hävinnyt.

Tärkeä asia on myös se, että autoilla ajetaan keskimäärin vähemmän kuin tällä palstalla uskotaan. Henkilöautoilla ajettiin vuonna 2006 keskimäärin 17 800 kilometriä vuodessa. Olen varma, että taksit ja muut ammattiautoilijat suurentavat tuota lukua merkittävästi ja mediaani olisi lähempänä 10 000 kilometriä. Keskivertosuomalainen ajaa sen muutaman kilometrin työmatkansa arkipäivinä ja joitain pitempiä viikonloppuajoja ja ehkä lomamatkoja. Ja Toyotoilla ajavat ovat Toyotojen suuren määränkin takia suhteellisen keskimääräisiä ajotavoiltaan. Tuosta ei yleensä paljon kerry, sanotaanko se 10 000 vuodessa. Noilla kilometrimäärillä kyvyttömyys saavuttaa 300 000 tai 400 000 km määrää tulee muista syistä vastaan kuin siitä, että "Toyota on paska". Mites paljon 70-luvun tai 80-luvun autoja teillä liikkuu? Kolarien todennäköisyys (ihan normaalien, ei Toyota-riippuvaisten), "vanha auto ei ole muodikas", "muu kuin käyttöarvo on olematon, ja jossain vaiheessa triviaalit korjaukset tai jopa uudet renkaat (?eipä ole Toyota-renkaita) arvotetaan kalliiksi, ja kelpo auto paalataan".

Mutta palataan nyt siihen, miksi Toyota on tosi hyvä auto. Kaikki tietysti tietävät hyvät puolet (kestävyys, luotettavuus, kulutus...), vaikka trolli(t) epätoivoisesti yrittää näitä asioita kiistää. Ihan kylmät luvut kertovat totuuden. Esimerkkinä käytän Carina E:tä. Hieman epäreilua, koska kyseessä on kuitenkin maailman paras auto, mutta menköön nyt tällä kertaa. Carina E on keskimäärin 20-vuotias auto. Sitä tehtiin vuosina 1992-1998. Suomeen tuotiin yli 15 000 Carina E:tä. Liikennerekisterissä on nyt noin 11 000 Carina E:tä. Todella hyvin, että noin 2/3 20-vuotiaista autoista on vielä rekisterissä!
2571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Näinhän se on. Ihan kokemuksen ja kylmien lukujenkin mukaan Toyota vaan on tosi hyvä.

Äänestä

Aika paljon vaivaa on käytetty selitysten keksimiseen. Taitaa olla aika rakas asia.
On hyvä että ihmisellä on rakkaita asioita, ei mene elämä pelkästään tasapaksuksi taapertamiseksi.

Äänestä
  • Vedit kyllä hyvän limbon. "Selitykset". Trolli(e)n nanosekunnin pika-analyysit on varmaan kovaa faktaa. Huoh... Mistä näitä löytyy...

    Äänestä

  • Provo-Petteri käyttää energiaa vääntäessään epätoivoisia ja lapsellisia selityksiään Toyotan huonoudesta. Kannattaa alkaa uskoa pikkuhiljaa että keskimäärin ottaen kansa kyllä tietää Toyotan hyvyyden ja muutaman muun "premium"auton surkean laadun. Se totuus ei trollaamalla muutu mihinkään. Täällä moni kirjoittaa todellisen kokemuksen turvin mutta Petteri linkittää epätoivoisesti kaikkea mahdollista tajuamatta itse asioista mitään. Se vasta Petterin kannalta noloa on.

    Äänestä

Mulla on carina e -93 1.6 ollut nyt 2kk ajossa kun joku halpa katiska piti saada työmatka ajoon.
400tkm on mittarissa ja muuta vikaa ei ole kuin öljyä syö helvetisti,joka toinen viikko saa kaataa kunnon huikan.
Auto on kyllä niin keskinkertainen kaikessa kuin olla voi. Carina on etuvetoinen ja ajo-ominaisuudet siten täysin perseestä,äänieristystä ei ole ollenkaan!
Heti kun eka tili tulee niin soitan paaliukolle että hakee tän itäriksan kahmarikouralla helvettiin ja ostan kunnon takavetoisen laatuauton.

Äänestä
  • Hei. Voisin viedä tuon Carinan ilmaiseksi sinulta pois. Maailman paras auto kyllä kiinnostaa, jollei muuten, niin peltoautona. Tiedä vaikka äityisin joskus laittelemaan sen oikein kuntoonkin.

    Äänestä

  • Nimenomaan osuit asian ytimeen , jos koko ajan kunnostaa niin voi ajella Carinallakin.

    Äänestä

  • > Nimenomaan osuit asian ytimeen , jos koko ajan kunnostaa niin voi ajella Carinallakin.

    Kyllä on Carina E:llä poikkeuksellisen erikoisia ajajia. 20 vuotta koko ajan kunnostavat & ajelevat. Jopa niin sitoutuneesti, että 2/3 Suomeen 20 vuotta sitten tuoduista Carina E:istä on vieläkin käytössä.

    Juuri tätä tarkoitin. Viihdettä Toyota-ihmisille! Tässähän sitä tuntee itsensä ihan yli-ihmiseksi!

    Bring it on!

    Äänestä

  • lä on Carina E:llä poikkeuksellisen erikoisia ajajia. 20 vuotta koko ajan kunnostavat & ajelevat. Jopa niin sitoutuneesti, että 2/3 Suomeen 20 vuotta sitten tuoduista Carina E:istä on vieläkin käytössä.

    Tähän kun vielä laittaa lähteen tälle tiedolle niin menee jauhot kurkkuun tilastopetterille. Sen kun tykkää niin linkeistä ja tilastoista.

    Äänestä

  • > Tähän kun vielä laittaa lähteen tälle tiedolle niin menee jauhot kurkkuun tilastopetterille. Sen kun tykkää niin linkeistä ja tilastoista.

    Toiveesi on käskyni! Suomessa rekisteröidyt Carina E:t:

    http://www.autowiki.fi/index.php/Toyota_Carina_E

    Huono puoli tuossa on, että johonkin on päässyt unohtumaan vuosi 1995. Mutta noiden muiden vuosien lukujen perusteella arvioisin johonkin 17 000 kappaleeseen kokonaismäärän.

    Sitten nykyään rekisterissä olevat Carina E:t. Trafin avoin data:

    http://www.trafi.fi/tietopalvelut/avoin_data

    Tuosta greppaamalla:

    > cat Avoindata_9.csv | grep \,CARINA\ E\, | wc

    saadaan 10748. Esimerkiksi vuonna 1998 rekisteröitiin 251 Carina E:tä. Niistä on rekisterissä 183. Ai niin, vuoden 1995 Carina E:itä on rekisterissä vielä 1765 kappaletta.

    Äänestä

  • itkepetteri kirjoitti:

    lä on Carina E:llä poikkeuksellisen erikoisia ajajia. 20 vuotta koko ajan kunnostavat & ajelevat. Jopa niin sitoutuneesti, että 2/3 Suomeen 20 vuotta sitten tuoduista Carina E:istä on vieläkin käytössä.

    Tähän kun vielä laittaa lähteen tälle tiedolle niin menee jauhot kurkkuun tilastopetterille. Sen kun tykkää niin linkeistä ja tilastoista.

    ProvoPetterille linkkejä ja tilastoja tuutin täydeltä niin hyvä tulee. Ei se mistään mitään ymmärrä mutta linkeillä tekee nulliin lähtemättömän vaikutuksen. Ei se silti koskaan menetä uskoaan Volkswagen konsernin suvereeniin osaamiseen.

    Äänestä

  • Et ole vastannut viestiin. Et kai vaan valehdellut Carinasta?

    Äänestä

Suomalaisen ja eurooppalaisen ihmisen näkökannalta japsiauton ostaminen on tyhmä ja ajattelematon teko.
Se ei työllistä muuta kuin automyyjän ja huollon, jotka työllistyvät euroopalaisen autonkin ostossa ja ylläpidossa.
Autoteollisuus, jonka alihankintaa suomessakin on, ei saa sitä mitä me kaikki, mukaanlukien sinä ja minä, tarvitsemme, eli työtä.
Japsien kokoonpanoa on jonkin verran euroopassakin mutta sen merkitys koko autoteollisuusliiketoiminnassa on pieni. Sen takia japsit ovat sitä tänne tuoneetkin keinona osoittaa jonkinlaista kuvitteellista paikallisuutta.
Japsit eivät meille eikä meidän lapsillemme tulevaisuutta rakenna.
Suomalainen japsiauton ostaja pettää oman maansa ja talousalueensa, ja syyllistyy halveksittavaan ja anteeksiantamattomaan tekoon.

Äänestä
  • Syyllistyt todelliseen typeryyteen linkittämällä palstalle moneen eri kertaan samaa tyhmää materiaalia japanilaisten autojen negatiivisista vaikutuksista lastesi hyvinvointiin. Kuule, älä sinä aikuiseksi kasvettuasi tee yhtään lasta. Ongelma on siinä että he perivät idiootin geeninsä osittain sinulta ja väitän lisäksi ettet tule saamaan yhtään itseäsi fiksumpaa vaimoakaan.

    Äänestä

Taas se näkyy. Kun faktat on loppu, niin lapsenmielinen propaganda alkaa.

No niin Toyota-ihmiset, aika ottaa rento asento, avata olutpullo tai vaikka kokista, ja valmistautua lukemaan, mitä ihmeellistä meidän mainioista autoista löytyy. Tässä meillä on jo tuttu kirjoittaja Jim Tonic, joka on taas niin vihainen kuin Nasse-setä. Ajatelkaa Suomen autoteollisuutta! Ja EU on meidän kaikkien isänmaa (sano Malaka! Kreikan pikkuserkuille)!

Viihdyttävää perjantaipläjäystä lukiessa!

Take it away, maestro Jim!

Äänestä
  • Hyvä on huudella, mutta sille ei vaan voi mitään, että Carina E:tä parempaa autoa on vaikea löytää. 90-luvulla se oli koko- ja hintaluokassaan aivan suvereeni. Hyvä ajaa niin kuin vanhemmat Tojot muutenkin ennen eurovillitystä, tilava, suorituskykyinen, taloudellinen ja ennenkaikkea äärettomän kestävä. Tuollaisilla veteli 500 000 km pelkillä öljynvaihdoilla ja nokkahihnan vaihdolla. Edes jarruosia ei välttämättä tarvinnut vaihella, iskareista ja nivelistä nyt puhumattakaan. Tähän ei ole koskaan päässyt mikään muu automalli eikä varmaan tule pääsemään enää.

    Äänestä

Mielipide on sellainen kun joku asia tuntuu tai näyttää joltakin.
Se että japsiauton osto on pois euroopan eli meidän suomalaisten talousalueen bruttokansantuotteesta ei ole mielipide vaan tosiasia, jota myös faktaksi kutsutaan.

Äänestä
  • > Mielipide on sellainen kun joku asia tuntuu tai näyttää joltakin.

    Kerropa nyt meille kanssalukijoille, että missä "vastapuoli" on tässä turvautunut mielipiteisiin. Olet kyllä noissa taloustieteen väitteissäsi aika heikoilla jäillä, mutta eipä "vastapuolesi" ole noista bruttokansantuotteen vaikutuksista tässä puhunut.

    Äänestä

  • ei ainakaan lisää Suomen brutto- tai nettokansantuotetta tippaakaan lorvimalla palstalla aamuvarhaisesta yöhön saakka. Pelkkä persaukinen ja tyhmä trollipoju ja yh-äipän elättämä luuseri parhaimmillaan.

    Äänestä

  • Jing_Tonic kirjoitti:

    ei ainakaan lisää Suomen brutto- tai nettokansantuotetta tippaakaan lorvimalla palstalla aamuvarhaisesta yöhön saakka. Pelkkä persaukinen ja tyhmä trollipoju ja yh-äipän elättämä luuseri parhaimmillaan.

    ThePetoshan se siellä heräsi. Nimimerkkiä on näköjään vaihdettu.

    Äänestä

Toyota on halpisautojen keskikastia. Ei joku katsastustilasto siitä tee mukavaa ja hyvää ajettavaa. Vanhat Toyotat pärjäävät katsastustilastoissa, koska niillä ajetaan vähemmän kuin muilla merkeillä ja omistajat ovat pääosin vaareja jotka huollattavat autonsa aina ennen katsastusta.

Äänestä

Vaatii kyllä tietynlaisen luonteen vedellä menemään 20 vuotta jollakin Carina E tyyppisellä autolla. Ymmärrän kyllä jos sen tekee taloudellisen pakon edessä mutta jos se on oma valinta....
Reinoissa, Jopossa ja Pappatunturissa on jotain hienoa ja nostalgista mutta Toyotassa? Se nyt on vaan niin Toyota.
Joku Carina E ei ollut edes uutena kovin mielenkiintoinen auto. Tyypillinen japanilainen sisusta ja ajotuntumaltaan sellainen ylikevyt, tuntuu kuin tuuli voisi viedä mennessään koko auton.

Mutta, meitä on moneen junaan.

Äänestä
  • Mulle on jäänyt tuosta autosta valtavat etu- ja takaylitykset. Aivan kuin akselit olisivat tulleet vahingossa hieman liian lähekkäin.

    Äänestä

  • Ei varmaan mielenkiintoinen ollut, myönnetään. Mutta kaikkien aikojen kestävimpien autojen joukkoon se kuuluu ja se nyt on aika paljon. Suomi on täynnä ukkoja, jotka ovat ajaneet Carinoilla valtavat kilometrit käytännössä ilman mitään korjauksia. Öljyt ja bensaa tankkiin, sillä mennään. Pystyykö millään muulla autolla vastaavaan?
    Mutta ajettavuudeltaan se oli vielä ihan hyvä, sitten jo Avensiksen eka malli oli melko ikävä, niin kuin muutkin uudet Toyotat. Carina II oli tosin parempi kuin E-malli ja ylipäätään 80-luvulla Toyotat oli aivan loistavia ajettavuudeltaan.

    Äänestä

Jos Toyota on niin kestävä ja VW aivan paska niin miksi ne ovat täysin tasoissa tuossa taulukossa? Miten on että Toyotaa kohdellaan aina kaltoin kaikissa testeissä ja tilastoissa ja sijoitusta joutuu selittelemään milloin milläkin syyllä. Kallit katsastusasemat ja muuta hauskaa...

Missä nuo kaikki vanhat kaarinat ovat? Ei niitä ainakaan liikenteessä näy. Toisaalta voi olla että ne ovat enempi maakuntien kalustoa ja harvinaisempia täällä ruuhkasuomessa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älyä_peliin kirjoitti:

Tällä palstalla trolli(t) kukkoilee tilastoilla. Harmi vaan, että tilastotieteellinen koulutus loistaa poissaolollaan. Ensinnäkin pitää edes arvella, mitä tilasto kuvaa. On hölmöä sanoa "tilasto -> toyota on keskinkertainen". Ja eihän se tilasto tuota sanokaan.

Suomessa on noin 3 miljoonan henkilöauton kanta. Tuossa tilastossa on vain 800 000 niistä. A-katsastus taas on kalleimpia katsastusasemia, ehkäpä noin 15 % kalliimpi kuin vastaavat asemat. Toisaalta se on myös perähikiöiden ainoita katsastusasemia. Tämä vaikuttanee niin, että suurissa kaupungeissa rikkaimmat käyvät tuolla, perähikiöissä taas köyhimmät. Seurauksena jonkinasteinen polarisoituminen kalliisiin ja halpoihin autoihin.

"Pienien" määrien autoista ei tässä kannata paljon puhua. Ne eivät paljon vaikuta mihinkään, ja tilastojen tulkinta hankaloituu monessa suhteessa. Mitä esimerkiksi voi sanoa 1648 määrän Dodgesta?

Rikkaat pitävät autoistaan enemmän huolta, joten niillä autoilla myös ajaa pitempään. Rikkaiden ostamia automerkkejä (jätetään marginaaliset Jaguarit yms. pois) ovat tässä Audi, BMW, Mercedes-Benz, Saab ja Volvo. Ja kas, niillä ajellaan pitkään. Tosin Audi ja BMW eivät ole niin paljon esim. Toyotaa edellä, BMW ja Toyota ovat yli 400 000 km ajettuina aika lailla samoissa prosenttiluvuissakin, Audi ja BMW ovatkin aika miedosti rikkaiden autoja, mutta ovat kuitenkin. Mersu sen sijaan on rikkaiden auto, köyhä tai edes keskiluokkainen ihminen ei yksinkertaisesti voi ostaa uutta tai uudehkoa mersua. Rikkaat huolehtivat mersuistaan, ja se näkyy loistavasti tästä tilastosta. Saab ja Volvo taas ovat hieman laskevan auringon merkkejä, joiden valmistus tulevaisuudessa on epävarmaa. Niinpä niitä onkin ennen ostettu enemmän. Tämän takia uusien Saabien ja Volvojen määrä on vähäinen verrattuna vanhoihin. Siksi vanhoja, enemmän ajettuja, Saabeja ja Volvoja on enemmän ja se näkyy tilastoissa.

Suurien määrien "kansanautot" ovat Ford, Nissan, Opel, Toyota ja Volkswagen, mahdollisesti Peugeotkin. Tässä kategoriassa Toyota ja Volkswagen ovat kärjessä suhteellisen tasaväkisinä. Opel on aika hyvä, mutta jossain vaiheessa 300 000 ajetun kilometrin jälkeen sekään ei enää pärjää.

Suurempana yleistyksenä voidaan lisäksi sanoa vanha totuus, että saksalaiset ja jotkut japanilaiset autot (Toyotan lisäksi Mitsubishi on pienestä määrästään huolimatta vahva) ovat hyviä.

Mutta palataan nyt muihin tuon tilaston tulkinnan hankaluuksiin. Henkilöautokanta on 40 vuodessa 4-kertaistunut ja 20 vuodessa yli 1,5-kertaistunut (ja 20 vuodessa nuorentunutkin). Kaikki tämä merkitsee, että keskimäärin autot tilastoissa ovat suhteellisen nuoria, ja täten vähän ajettuja. Sitä paitsi jotain Kiaa tai Hyundaita oli tuskin 20 vuotta sitten Suomessa, ja Ladan osuus on melkein hävinnyt.

Tärkeä asia on myös se, että autoilla ajetaan keskimäärin vähemmän kuin tällä palstalla uskotaan. Henkilöautoilla ajettiin vuonna 2006 keskimäärin 17 800 kilometriä vuodessa. Olen varma, että taksit ja muut ammattiautoilijat suurentavat tuota lukua merkittävästi ja mediaani olisi lähempänä 10 000 kilometriä. Keskivertosuomalainen ajaa sen muutaman kilometrin työmatkansa arkipäivinä ja joitain pitempiä viikonloppuajoja ja ehkä lomamatkoja. Ja Toyotoilla ajavat ovat Toyotojen suuren määränkin takia suhteellisen keskimääräisiä ajotavoiltaan. Tuosta ei yleensä paljon kerry, sanotaanko se 10 000 vuodessa. Noilla kilometrimäärillä kyvyttömyys saavuttaa 300 000 tai 400 000 km määrää tulee muista syistä vastaan kuin siitä, että "Toyota on paska". Mites paljon 70-luvun tai 80-luvun autoja teillä liikkuu? Kolarien todennäköisyys (ihan normaalien, ei Toyota-riippuvaisten), "vanha auto ei ole muodikas", "muu kuin käyttöarvo on olematon, ja jossain vaiheessa triviaalit korjaukset tai jopa uudet renkaat (?eipä ole Toyota-renkaita) arvotetaan kalliiksi, ja kelpo auto paalataan".

Mutta palataan nyt siihen, miksi Toyota on tosi hyvä auto. Kaikki tietysti tietävät hyvät puolet (kestävyys, luotettavuus, kulutus...), vaikka trolli(t) epätoivoisesti yrittää näitä asioita kiistää. Ihan kylmät luvut kertovat totuuden. Esimerkkinä käytän Carina E:tä. Hieman epäreilua, koska kyseessä on kuitenkin maailman paras auto, mutta menköön nyt tällä kertaa. Carina E on keskimäärin 20-vuotias auto. Sitä tehtiin vuosina 1992-1998. Suomeen tuotiin yli 15 000 Carina E:tä. Liikennerekisterissä on nyt noin 11 000 Carina E:tä. Todella hyvin, että noin 2/3 20-vuotiaista autoista on vielä rekisterissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu