Olen 19 vuotias ja minulle todettiin viime vuoden puolella fibroadenooma, joka on ihan "pinnassa" eli ihon alla, jonka näkee helposti ja suoraan nännin alapuolella. Olen käynyt testeissä ja lääkärin kanssa keskustellut asiasta, että jos se leikattaisiin ja lääkärin mielestä sitä ei kannata poistaa ennen lapsien tekoa, koska on niin ilkeässä paikassa. Itse tahtoisin päästä patista mahdollisimman pian eroon ja siksi kysyn, onko muilla samanlaista ollut ja oletteko poistattaneet? Lisätäkseni vielä, kasvain on kipeä aika harvoin ja on välillä tiellä esim mahallaan maatessani. Tahtoisin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia. En ole myöskään tekemässä mitään päätöksiä netin perusteella.
Vastaukset 1
- hiukanhuolissaan
Tai no korjatakseni, eli kasvain on suoraan nännin kohdalla ja on noin 2cm x 2cm..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651812Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16871Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 81636
- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa99611- 45528
- 47515