En ymmärrä kun itken kokoajan.. Minua harmittaa kaikki, jos varpaani kolhaantuu pöydän kulmaan tuntuu kuin olisin pilannut koko maailman. Haluaisin apua mutta koulukuraattori ei ole kuin tyrkyttänyt minua pois hänen luotaan sanoen aina:" eli nyt varmaan kaikki on hyvin joten sinun ei tarvitse tulla enään?" en kehtaa sanoa ei, sitäpaitsi koulutunteja menee turhaan.
En ole koskaan myöskään saanut hellyyttä vanhemmiltani. Ovat he muutem ihan hyviä, mutta he eivät koskaan halaa tai kehu. He eivät tunnu olevan kiinnostuneita minusta.
Laulaisin hoosiannaa jos he kerrankin olisivat muustakin kiinnostuneita kun vaan siitä "miten koulussa meni" tunnen itseni surkimukseksi ja he stalkkaavat perääni. Saan aina puhuttua heille kunnolla pokkana, mutta kun he lähtevät itken hiljaa,
Yksin.
En ole koskaan myöskään saanut hellyyttä vanhemmiltani. Ovat he muutem ihan hyviä, mutta he eivät koskaan halaa tai kehu. He eivät tunnu olevan kiinnostuneita minusta.
Laulaisin hoosiannaa jos he kerrankin olisivat muustakin kiinnostuneita kun vaan siitä "miten koulussa meni" tunnen itseni surkimukseksi ja he stalkkaavat perääni. Saan aina puhuttua heille kunnolla pokkana, mutta kun he lähtevät itken hiljaa,
Yksin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan kuin olisin itse kirjoittanut tuon. Minulla oli melko sama juttu muutamia vuosia taakseppäin. Itkin melkein kaikesta, vaikka yritin olla itkemättä. Minunkaan vanhemmat eivät osoittaneet mitään hellyyttä ja voi jopa laskea yhden käden sormilla moestikko he ovat halanneet tai kehuneet minua 19 vuotisen elämäni aikana. Kyllä vanhempani ihan kivoja muuten ovat, mutta he ovat aina tuntuneet etäisiltä. En tiedä jospa se vanhempien huomion ja hellyyden puute aiheuttaa sen että usea asia saa itkemään.