Kuka Valehtelee

Nyt näkyy syyttävän paksu Pekka talaussanomien sivuilla että "Vapaavuori valehtelee" linkki juttuun. http://www.talouselama.fi/uutiset/pekka pera vapaavuori valehtelee/a2294561 Aika oudoksi on mennyt touhu Talvivaaran ympärillä.
Kokolailla yksikään lupaus mikä Talvivaaran johdolta / Pekalta on tullut ei ole pitänyt paikkaansa tuntuu jotta liekkö tj. melkonen narsisti luonteeltaan ja erittäin hyvä työntekijöiden voitelija ja suun tukkija kun aina on hän sitä ja hän tätä.
Kaikki on kuitenni menny perseelleen ja silti jatkuu sama homma että muut on väärässä. Firma jo kuitenkin konkurssin partaalla ja melkolailla varmasti voin sanoa että jopa tahallaan on annettu valtiolle kuva että kaikki on persiilään, että saataisiin lisää rahaa mikä on sikamaista touhua.
Antakaa nyt jo kaikki ns. Talvivaara uskovaiset (T-vaara johtajat ja muut vökäleet taitaa olla muutama Sotkamon kunnan valtuutettunakin) periksi ja kertokaa oikeasti totuus vaikka se olisi kuinka paha. Teihin ei luota Kainuussa enää kukaan. Niin pahasti ootte sössineet hommanne.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tätä saattoi odottaakin. Kun syytetyn on pakko alkaa puolustautua, tulee riitaa ja ristiriitaista tietoa.
Totuutta tässä etsitään.
Minusta tärkeintä olisi nyt saada rehellistä tietoa siitä, onko Talvivaaran kaivos koskaan oleva kannattava liikeyritys?
Perinteisesti meillä on aina tiedetty maaperästä se, että malmia on, mutta että sen saanti tuotantoon on niin kallista tuottavuuteen nähden, että siitä ei saada kannattavaa liiketoimintaa.
Tuottaako Talvivaara koskaan puhdasta rahaa? Nopeasti ja tehokkaasti, sillä myös aika on rahaa.
Se täytyy kokonaan lopettaa, jos tiedetään, että se ei tule koskaan kannattamaan.

Äänestä

"Minusta tärkeintä olisi nyt saada rehellistä tietoa siitä, onko Talvivaaran kaivos koskaan oleva kannattava liikeyritys?"

Tuohan on helppo nähdä talousluvuista. Vastaus lyhyesti: ei ole ollut.

Äänestä

Katsokaapas ensin valtioneuvoton tiedotevideolta ministeri Vapaavuoren, kansliapäällikkö Pokan ja yli-johtaja Pääkkösen tarkoitushakuinen show, ennen kuin rupeatte arvostelemaan Pekka Perän loogista ja tosiasioihin perustuvaa puolustuspuhetta.

Äänestä
  • Pekka Perä on varmaan tehnyt virheitä luottaen siihen, että herrat tukevat ja auttavat asioiden eteenpäin viennissä.Vaikuttaa siltä, että herrojen taholta ensin on annettu ymmärtää, että ei tässä viitsitä nipottaa ja kunhan jotenkin nyt mennään eteenpäin kimpassa. Kun vaikeuksia alkoi tulla ja ne tulivat julkisuuteen, kaverit käänsivät selkänsä.

    Käräjillä varmaan selviää, mitä siellä oikeasti on tapahtunut. Pekka on tietysti heille ei-toivottu mies nyt, mutta hänellä on oikeus puolustautua.

    Äänestä

"Infotilaisuus Talvivaaran kaivoksen ajankohtaisista asioista":

http://valtioneuvosto.fi/live?video=93_973

25.2.2015 TEM
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori piti taustoittavan tilaisuuden Talvivaaran kaivoksen ajankohtaisista asioista keskiviikkona 25. helmikuuta. Ministerin lisäksi kaivoksen tilanteesta kertoivat ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka, Kainuun ELY:n ylijohtaja Kari Pääkkönen sekä Talvivaara Sotkamon julkisselvittäjä Jari Salminen.

Äänestä

Oli miten oli, mutta talvivaara on jälleen uusi esimerkki miljoonien lisäksi siitä miten kapitalismissa kuuluu toimia. Yksityinen ketku käärii miljoonien tilit taskuihinsa ja tulevat tappiot maksaa yhteiskunta. Uutta oyytä pystyyn vaan.

Äänestä
  • Hyvä jätkät! Tapelkaahan nyt keskenänne, myö katellaan sivusta.

    Peet ja Veet - suap nähdä minkäalaista putkee siitä tulloo.

    Sitä ko on immeinen ensin koulutusputkessa ja sitten uraputkessa ja sitten eläkeputkessa ja lopuksi koiranputkee pukkaa niin se ei luonnonmukasseen järjestykseen simmoni purkuputki oikein kuulukkaa.

    Äänestä

  • Grande illuusio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kukavalehtelee kirjoitti:

Nyt näkyy syyttävän paksu Pekka talaussanomien sivuilla että "Vapaavuori valehtelee" linkki juttuun. http://www.talouselama.fi/uutiset/pekka pera vapaavuori valehtelee/a2294561 Aika oudoksi on mennyt touhu Talvivaaran ympärillä.
Kokolailla yksikään lupaus mikä Talvivaaran johdolta / Pekalta on tullut ei ole pitänyt paikkaansa tuntuu jotta liekkö tj. melkonen narsisti luonteeltaan ja erittäin hyvä työntekijöiden voitelija ja suun tukkija kun aina on hän sitä ja hän tätä.
Kaikki on kuitenni menny perseelleen ja silti jatkuu sama homma että muut on väärässä. Firma jo kuitenkin konkurssin partaalla ja melkolailla varmasti voin sanoa että jopa tahallaan on annettu valtiolle kuva että kaikki on persiilään, että saataisiin lisää rahaa mikä on sikamaista touhua.
Antakaa nyt jo kaikki ns. Talvivaara uskovaiset (T-vaara johtajat ja muut vökäleet taitaa olla muutama Sotkamon kunnan valtuutettunakin) periksi ja kertokaa oikeasti totuus vaikka se olisi kuinka paha. Teihin ei luota Kainuussa enää kukaan. Niin pahasti ootte sössineet hommanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu