SONERA TÖPPÄSI

Sonera mainostaa puheluita 1 eurolla sunnuntaisin koko talven. Kampanjaehdoissa kerrotaaan, että etu ei koske puheluita liittymiin, joissa vastaanottaja saa jotain hyötyä ja silloin laskutus on Soneran asiakaspalvelun mukaan normaalin hinnaston mukaan.

Käsitykseni mukaan soittajana minun tulisi etukäteen tietää minkä hintaisen puhelun soitan. Nyt en voi etukäteen tietää kuuluuko soittamani puhelu kampanjan piiriin, vaiko ei. Näin ollen em. kampanja on pelkkää silmänlumetta, koska en uskalla sunnuntaisinkaan soitella enempää jos puheluni kuitenkin menee sellaiseen numeroon, jossa vastaanottaja saa itselleen etua vastaanottamistaan puheluista. Esimerkkinä mainittakoon Saunalahden Säästäri-liittymä, jota ei voi päätellä puhelinnumerosta, vaan se voi olla mikä tahansa operaattorilta toisellekin siirretty numero.

Olen varma, että kuluttaja-asiamies tulee puuttumaan tähän.
161174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olin soneran"pumpattavana"vuosikaudet, nyt olen siirtynyt puhumaan halvemmalla ja laskutus pelaa muuallakin kuin soneralla! Miettikääpä miksi maksaa samasta palvelusta enemmän???

Äänestä

2.12.04 klo 15:04

"Liittymät, joissa asiakkaat "ansaitsevat" hyvitystä vastaanotetuista puheluista, ovat herättäneet äärimmäistä huolestuneisuutta myös lukuisten yritysasiakkaittemme keskuudessa. Ymmärrettävä väärinkäytöshuoli on vakava, ja palaamme asiaan lähiaikoina myös palveluvalikoimaamme liittyvin ratkaisuin.

Koska markkinoilla on tarjouksemme julkaisuhetken jälkeen tapahtunut ennalta arvaamaton ja merkittävä muutos, muutamme siis tarjouksemme ehtoja ensi sunnuntaista 4.12. alkaen. Tarjousehtojen muutoksesta informoidaan kaikkia asiakkaitamme kaikkia käytössämme olevia asiakaskontaktoinnin kanavia hyödyntäen. Tarjousta koskevan mainonnan volyymia on lisätty ja uusia tarjousehtoja markkinoidaan laajalti. Asiasta on informoitu myös kuluttaja- sekä televiranomaisia."

3.12. klo 11:56

"Runsaan asiakaspalautteen vuoksi Etusopimus-asiakkaiden sunnuntaipuhelutarjous muutetaan takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Muistathan kuitenkin korostaa kaikille asiakkaillesi, että tarjous ei koske puheluita liittymiin, joissa vastaanottaja saa etuja vastaanottamiensa puheluiden perusteella.

"Koska asiakas maksaa palkkamme, olemme herkkiä asiakaspalautteelle", kommentoi tehtyä muutosta Janne Vainio."

Miten tämänkin asian olisi voinut paremmin hoitaa? Perua koko kampanjan?

Äänestä

minkä liittymän alla nro on, sen löytää osoitteesta www.118info.fi

Varminta, kun ei soita lainkaan Saunalahteen.

Äänestä
  • Ei auta kun palvelu ei kerro liittymätyyppiä. Lisäksi palvelussa on viivettä.

    Äänestä

  • kokeilin kirjoitti:

    Ei auta kun palvelu ei kerro liittymätyyppiä. Lisäksi palvelussa on viivettä.

    euron päivinä vain tavallisiin kotimaisiin lankapuhelimiin! Jos vielä sellaista kenelläkään on!

    Äänestä

  • soitella kirjoitti:

    euron päivinä vain tavallisiin kotimaisiin lankapuhelimiin! Jos vielä sellaista kenelläkään on!

    ja monella sukulaisella eri puolilla suomea.

    Äänestä

Sinun kannattaisi jo vihtoa havuilla ja ripotella tuhkaa päälleesi.
Ei TS ole töpännyt. Kun soitat jollekin, kysy onko mikä liittymä hänellä on! Tarvittaessa kerrot kaverillesi ettei sinulla olekaan varaa keskutella hänen kanssaan puhelimitse.

Äänestä
  • Laki sanoo, että pitää olla tieto hinnasta jo soittaessa. No niinhän nyt onkin - hinnaston mukainen normaali hinta. Eli koko kampanja on itse asiassa ihan tuuripelillä saatavaa alennusta. Toisin sanoen ei kovin hyvätapaista mainosta ko. operaattorille.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Laki sanoo, että pitää olla tieto hinnasta jo soittaessa. No niinhän nyt onkin - hinnaston mukainen normaali hinta. Eli koko kampanja on itse asiassa ihan tuuripelillä saatavaa alennusta. Toisin sanoen ei kovin hyvätapaista mainosta ko. operaattorille.

    soittaja on itse velvollinen selvittämään vastaanottavan nron operaattoritaustan:

    www.118info.fi tai 0800-1-49049

    -että näin!

    Äänestä

  • jake kirjoitti:

    soittaja on itse velvollinen selvittämään vastaanottavan nron operaattoritaustan:

    www.118info.fi tai 0800-1-49049

    -että näin!

    mistäs tiedät, mikä liittymätyyppi vast.ottajalla on?

    ei sitä kerrota missään, eikä aspastakaan kerrota!!!!!!!

    hdfashdfashdfsah
    df

    fdasdfsafdsa

    Äänestä

jos luotat, hän kertoo onko hänellä sauniksen säästäri (jolla pitääkin kusettaa kavereitaan). jos hän on kaveri vain silmänlumeeksi, ei hän kerro liittymäänsä ja saakin siitä sitten etua itselleen.
joo, elämä on kovaa, eikä kaverit aina ole luotettavia.
toivottavasti sinulla on kuitenkin YSTÄVIÄ, jotka eivät sinua kuseta, ja jos ovat vaihtaneet säästäriin, kertovat senkin.

summa summarum: sauniksen säästäri on kieroille paskoille tarkoitettu.

Äänestä
  • en perskules hyväksyis että mun kaverit vaihtaisivat oman liittymänsä säästäriin kertomatta mulle siitä. sitten menee välit poikki!

    siis vaihtaa voi mutt kertoo täytyy.
    sellaisia kavereita en ees tartte!

    Äänestä

edes miksi koko tälläinen liittymä lanseerattiin. pitäishän näitten "nerojen" tietää ettei kaverikusetus pitemmällä tähtäimellä onnistu. itse en enää soita yhteenkään sauniksen numeroon. tarkistan asian ennen soittoa netistä: www.118info.fi

Äänestä
  •     Kuten Rekku kirjoitti:

    " Mikä tämä juttu on, kun kaikki puhuvat, että Saunalahden Säästäri olisi jotenkin huijausta tai kavereiden hyväksikäyttöä?

    Eikö Saunalahti maksa itse ne luvatut 4(myöhemmin 2?) senttiä minuutilta vastaanotetuista puheluista? Eihän ne ylimääräiset sentit sen soittajan laskusta mene.

    Jos itse käytän tasahintaista liittymää ja soitan vaikka kaverilleni Pertille(nimi muutettu), jolla on Säästäri-liittymä, niin maksan puhelusta X senttiä minuutti. Jos soitan kaverilleni Tellervolle(nimi muutettu), jolla on joku Elisan kallis liittymä ,niin myös hänelle soittaminen maksaa X senttiä minuutilta.
    Kumpikin puhelu maksaa yhtä paljon. Missä kohti minua on huijattu? "

    tarvitsee kyllä olla harvinaisen t-yperä jos ei loksahda, oikeesta, ei voi kun teille nauraa...

    onko teistä jotenkin väärin, että kuluttajalle tarjotaan VAIHTOEHTOJA????????

    Äänestä

  • ihmettelijä... kirjoitti:

        Kuten Rekku kirjoitti:

    Ei Saunalhden Säästärissä mitään vikaa ole. Vika on Soneran 1 eurolla kaikki puhelut sunnuntaisin paitsi ne, joissa vastaanottaja saa itselleen hyötyä vastaanottamistaan puheluista. Nyt kun soitan Soneralla, niin en voi tietää sisältyykö soittamani puhelu tuohon 1 euroon jos vastaanottajalla on kumminkin Säästäri, kun sitähän ei voi numerosta tietää.

    Äänestä

  • floppi kirjoitti:

    onko sillä säästäri. voitko luottaa kavereihisi vai haluavatko vain kusettaa sua saamalla etuja soitoistasi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pian entinen asiakas kirjoitti:

Sonera mainostaa puheluita 1 eurolla sunnuntaisin koko talven. Kampanjaehdoissa kerrotaaan, että etu ei koske puheluita liittymiin, joissa vastaanottaja saa jotain hyötyä ja silloin laskutus on Soneran asiakaspalvelun mukaan normaalin hinnaston mukaan.

Käsitykseni mukaan soittajana minun tulisi etukäteen tietää minkä hintaisen puhelun soitan. Nyt en voi etukäteen tietää kuuluuko soittamani puhelu kampanjan piiriin, vaiko ei. Näin ollen em. kampanja on pelkkää silmänlumetta, koska en uskalla sunnuntaisinkaan soitella enempää jos puheluni kuitenkin menee sellaiseen numeroon, jossa vastaanottaja saa itselleen etua vastaanottamistaan puheluista. Esimerkkinä mainittakoon Saunalahden Säästäri-liittymä, jota ei voi päätellä puhelinnumerosta, vaan se voi olla mikä tahansa operaattorilta toisellekin siirretty numero.

Olen varma, että kuluttaja-asiamies tulee puuttumaan tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu