En pidä lapsestani. Hän on jo aikuinen, mutta aina lainaamassa rahaa, jota ei koskaan makseta takaisin. Jos en anna, olen huono äiti, joka hylkää lapsensa.
Aina on ruoka loppu, vuokra maksamatta (häätö uhkaa), kova hammaskipu, sähköt katkaistu,jumissa jossain päin Suomea ilman junalippua takaisin, ei talvitakkia, ei varaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä jnejne. Loputtomiin, joka viikko jotain.
Täytyykö minun lopun ikääni maksaa työttömän (31 v) lapseni laskuja? Itse tulen toimeen, pystyn maksamaan laskuni, ajamaan autoa. Matkustelemaan ulkomaillakin joskus, mistä lapsi varsinkin minua syyllistää. "Sä vaan matkustelet ja mä kuolen nälkään".
Aina on ruoka loppu, vuokra maksamatta (häätö uhkaa), kova hammaskipu, sähköt katkaistu,jumissa jossain päin Suomea ilman junalippua takaisin, ei talvitakkia, ei varaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä jnejne. Loputtomiin, joka viikko jotain.
Täytyykö minun lopun ikääni maksaa työttömän (31 v) lapseni laskuja? Itse tulen toimeen, pystyn maksamaan laskuni, ajamaan autoa. Matkustelemaan ulkomaillakin joskus, mistä lapsi varsinkin minua syyllistää. "Sä vaan matkustelet ja mä kuolen nälkään".
Vastaukset 66
Vanhimmat
Jaa...
Tunsitko hukkuvasi lapsenlapsettomuuksiin?
Olisit nyt jaksanut vaan.
H.
Vuosien mittaan monta aloitusta on yritetty panna läskiksi.
Usea aloitus sen ansaitseekin.
Joillekin aloituksille se ei ole oikein.
Minä teen useasti aloituksiin naurettavia kommentteja.
Noh, naurettavia ja naurettavia.
Minulle fiksuus on luontaista.
Miksiköhän monet muut tekevät sitä?
H.
No joo.
Hah, tiedän viiskymppisiäkin peräkammarinpoikia. Roikkuvat siis mutsin ja/tai /sekäettä persiissä, ilman aikomustakaan, tai yritystäkään pärjätä omillaan. Kun himatuki loppuu, siirtyvät yhteiskunnanloispummeiksi loppuelämäkseen.
Kakaroilla tapana itsenäistyö. Jos ei onnistu, ne häädetään pesästä. Ihan pääsääntö kaikilla muillakin elukkalajeilla, kuin ihmisellä.
Kandeis niinkuin kiettiä. Miten ihmeessä kakara tulee pärjäämään elossa sun delaamisen jälkeen?
Elikkä olet kai oikeasti huono äiti, joka ei ole osannut kasvattaa kakaraasi.
Ihan hyvä provo, pitkästä aikaa-
=DW=
Lapsen ja siinun välisesi suhde ei ole ainoastaan lapsesi syytä vaan teidän molempien. Teidän suhteenne on jostain syystä muodostunut tuollaiseksi että sinä olet uhri jota lapsesi syyllistää ja lypsää sinä syyllistyt. Koet olevasi tarpeellinen vai kuinka. Oikso läheisriippuvaisutta, en tiedä. Tuo kuitenkin jatkuu nii kauan kun anat sen jatkua ja mahdollistat omalla osaltasi lapsesi käytöksen. Parasta mitä lapsellesi (31v?) voit tehsä on että laitat hänet ottamaan vastuta omasta elämästään.
"Sä vaan matkustelet ja mä kuolen nälkään".
Hyvänen aika sentäs.
Ei kannata heittäytyä noin viisaaksi kuten siilimuori, sillä emme me lukijat tiedä kaikkea.
Syyllistäjiä näitä besser-wissereitä löytyy aina, jotka omia heikkouksiaan purkavat täällä.
Aloittajalla on varmasti joitakin ystäviä tai omaisia, joilta voi saada neuvoa tai tukea tarvittaessa ja ammatti-ihmisten puoleenkin voi kääntyä.
Jokaisella ihmisellä on polkunsa. Poistetaan risut pois kysyjän polulta, eikä heitellä lisää.
Aloittaja ottaa asiansa puheeksi täälä haluten siihen kommentteja. Osuiko kommenttisi myös sinun nilkkaasi vai oletko kenties itse aloittaja. Vastaan sen pohjalta mitä alittajka kertoo ja toisaalta vaikka mitä vastaisin, minulle penskat eivät ole koskaan uhitelleen tuollain koska en ole antanut niin tapahtua. Autan aiheessa silloin kun voin mutta minun varaani ei ottamatta vastuuta itse omasta elämäsään jäädä. Itse en koe kantaani heikkoutena van nimenomaan vahvuutena ja vastuullisena aikuisena joka ottaa vastiuta myöse lapsensa kehityksestä kohti vastuullista aikuisuutta.
Risujen poistamista on myös se että auttaa kirjoittajaa huomaamaan oman tilansa. Sydäntäni riipaisi aloitus En pidä lapsestani.
Eihän kaikki vanhemmat, isätkään niin kovin paljon välitä lapsistaan väkivaltaa käyttämällä ja hommaamalla postimyyntimorsiamen hakkaamisten jlk. Sitten kun lapsi soittaa usean vuoden jälkeen, saa kuulla kunniansa. Kyllä itketti. Luuli, et rahan perässä soitin. Kuulemma hautakukista voi siskonsakin kanssa puhua ja välit on huonot hänen mielestään. EI HÄIHINKÄÄN TULLUT SUKUA.
Nimen omaan huono vanhempi on silloin jos ei lapsi itsenäisty ja opi elättämään itseään. Joskus tilapäisesti voi aikuista lastaan auttaa, mutta ei alistua lypsylehmäksi. Millä hän sitten pärjää kun sinusta aika jättää. Tee toppi moisesta.
Tapauksessa lapsi niskan päällä ja vanhempi itkee kun lapsi syyllistää, haloo. Tiedän samanlaisen tapauksen, ihme symbioosi.
Ai noinko aloitus pitää lukea ja tulkita, hyvä kun selvensit.
Luitko beagle toisin.
Kuka on sanonut että pitää? Kyllä aloituksesta saa sen käsityksen että lapsi on niskanpäällä ja tämä varmaan ei ole tullut nyt ykskaks vaan usein jo silloin kun tulee ensimmäinen uhmaikä lapselle. Vanhempi ei osaa asettaa rajoa. Kait siinäkin alunpitäen on kyse rakkaudest lapseen, halu tehdä lapsen mieliksi, mutta aloituksenkaltainen on sitten lopputlos, vanhempi kirjoittaa nettipalstalla että ei pidä lapsestaan. Aika julma minun mielestäni.
Kummalle sinä nyt viestisi tarkoitit, minulle jolle kommentoit lainaten, vai beaglelle? Joka toisin kuin minä on ottavinaan aloituksesi vakavissaan...
Etkö olekaan beagle.
Eiku mä oon pässi...
Vastaan aiheeseen asiasta.
Eläin kumminkin.
Ai miekii olen pässi kun vastasin semoseen joka ei ollu mulle tarkoitettukaan :).
Sinä varmaan olet aloittaja :D
En todellakaanole aloittaja. Minun lapsillani on ollut aina sellainen kuri että vanhemmille ei tyhjästä sunkuteta. Tietävät että apua saa jos todella tarvitsee sen mitä on mahdollisuus antaa. Mutta itse on yritettävä ja apua yritykseen saa kun ottaa vastaan.
Juu, sen kyllä varmaan moni huomaa. Jokos olet laittanut narsissit esiin? Eihän lapset ns.tyhjästä sunkuta, vaan vanhemman tehtävä on myös tukea lasta sen kaikissa kehitysvaiheissaan, murrosikäkin täytyy setviä. Vanhemmissa on puutteensa ja useat ovat tuliluontoisiakin, eli jos jtn.saa selville, niin tulee isompikin HALOO. Kiusaaminen on paha juttu, niin koulussa, kuin sinä täällä palstalla. En usko että kovin moni pitää, en ainakaan minä tyylistäsi.
Juu, yksi tykkää äisitä ja toinen tyttärestä. En minäkään sinun tyylistäsi pidä joten tasoissa ollaan.Jos sinulla on lapsia, teidät että on ajanjaksoja jolloin lapset yrittävät sunkuttaa enemmän tai vähemmän. Noinakin ajanjaosina olisi hyvä jov´s vanhepi voisi säilyttää sen vanhemmuutensa, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Etköhän sinä lempo nyt kiusaa minua ;).
Danke Schön. Auf wiederschehen:D En varmaan ole täydellinen ihminen, en edes lähellä, enkä haluakaan olla. En moiti muita, saatikka kiusaa muita. Pedagogisesti ymmärrän asioita aika paljon. Tyylisi on vaihteleva, osaat taktikoida täällä ihan mielesi mukaan. Vedähän sinipunamerkit päälle ja laita nauhalle. Guten nacht!
Taktikoida :DD. Nyt pedagokinen silmäsi katosi kyllä kieroon. Minua on aiemmin aina motet tai kritisoitu taktiikan puuttumisesta :). Sinipunamerkit??? Nauhat??? meneeköhän sulla nyt liian lujaa noissa kommenteissasi. Öitä.
Eikö aloittajalla ole ketään läheistä tuki henkilöksi, syyttämällä ei asia parane ja tyttäresi ehkä havaihtuisi, kova kovaa vasten keskusteluun.
Ai lapsi onkin tyttö.
Kyllä itse mieluummin kärsin ja jätän matkat vällin, kun jätän antamatta. Parhaillaankin tilanne päällä.
No lopeta sitten kitinä asiasta nettipalstalla ja kärsi, tuksin kirkkaampaa kruunua kuitenkaan saat.
Kiitos kommenteista!Ensinnäkin olen jo päättänyt olla antamatta lapselle yhtään rahaa.Eipä hänestä tietenkään mitään kuulukaan sen jälkeen. Mielestäni voin tehdä omilla rahoillani mitä haluan,matkustella ym. ilman syyllisyyttä.Jos aikuisella lapsella on huonompi elintaso kuin minulla,onko se minun syyni?En myöskään ymmärrä,miksi minun pitäisi pitää ihmisestä,joka ei halua minulta mitään muuta kuin rahaa?Ei synnyttäminen aiheuta suurta rakkautta automaattisesti.
Mikä sitten lie moiseen tilanteeseen johtanut, ettei 31-vuotias ole elämäänsä paremmin järjestänyt.
Se ei tule aloituksestasi esiin.
Eikä sekään, mikä on työttömyyteen johtanut.
Vaikea sanoa mitään näin vähäisillä tiedoilla, muuta, kuin sen, että älä nyt toki anna itseäsi hyväksi käyttää ja vielä syyllistää. Se ei johda. kuin syvemmälle suohon.
Tuli vielä mieleeni, että onko tuo rakkaudettomuus ollut hänen syntymästään alkaen.
Jos on, se voi olla tilanteen juuri.
Eikö lapsellasi ole ammattia vai eikö hän muuten löydä työtä?
Sinun pitää vaatia häneltä kirjanpito tuloista ja menoista ensiksi ja harkita vasta sen jälkeen rahan antamista.
Tässä pari ehdotelmaa asian käsittelyyn.
Luin kaikki vastaukset ja piti vielä tsekata, että tämä on 60 palsta. O.O Missä kypsyys ja viisaus?!!
Ap:lle sanon, että kutsuu lapsensa käymään, istuttaa tuoliin, tarjoaa kahvit ja kertoo, mitä ajattelee lapsen elämäntilanteesta, käytöksestä, rahan lypsämisestä ja syyllistämisestä. Ihan asiallisesti, rauhallisesti ja rakkaudellisesti. Toivottavasti pääsette keskusteluyhteyteen. Sosiaalitoimistosta voi hakea toimeentulotukea tarpeellisiin, välttämättömiin hankintoihin ja sairaudenhoitoon. Jos nämä on evätty lapsen tulojen perusteella, "korjausliike" on tiukempi taloudenpito ja budjetointi, ei äidin kukkarolla käyminen. Tässä voit ehkä neuvoa, eli miten saada rahat riittämään.
Lykkyä tykö! :)
Tämä ketju on herättänyt paljon ristiriitaisia ajatuksia mielessäni. Itselleni lapseni ovat rakkainta ja tärkeintä mitä olen elämältä saanut ja vaikka he eivät ole mitään enkeleitä ja joudun aina välillä tukemaan ja neuvomaan jne. aikuisinakin niin uskon en rakkauteni heihin ja heidän rakkautensa minuun on täysin rajatonta, pyyteetöntä ja ehdotonta. Olen aina ajatellut että ainoa sataprosenttisesti tuhoutumaton rakkaus on äidin ja hänen lastensa keskeinen rakkaus.
Jos asiat ovat todellakin niin kuin aloituksessa kerrotaan luulen ja kuvittelen että tässä äiti/lapsisuhteessa on jotain tosi pahasti vinksahtanutta. Keskinäinen riippuvuus, symbioosi, napanuora jota ei ole saatu poikki; vanhempi joka on tehnyt itsestään marttyyrin ja lapsi joka käyttää hyväksi? Vanhempi on tietenkin vastuussa siitä että tätä hyväksikäyttöä esiintyy, koska laillisestihan ei kai kukaan aikuinen ole vastuussa kenenkään toisen aikuisen veloista, ellei ole velkakirjoja jne, Pahannäköinen kierre johon olisi saatava stoppi.
Oisit vain sanonut että kuten silimuorikin tuolla kirjoitti ;).
:))
En ole lukenut ketjua ollenkaan, vain aloituksen.
Joten "komppaan siilimuoria".
mvh,
P
Sinua kiinnostaa enemmän oma äänesi kuin mitä toiset ovat mieltä mistään.
Älähän nyt höpsi, hänkin kuten moni muukin vastasi aloittajan aloitukseen. Tarviiko aina olla häijy?
Kuinka sä Paloma sitten kirjoitit "Tämä ketju on herättänyt paljon ristiriitaisia ajatuksia mielessäni", ellet ole sitä lukenutkaan?
Aloitustako tarkoitat?
Tekee vain mieli sanoa, että lukematta Paloman kommenttia komppaan häntä täysin.
Sinä nyt tunget joka väliin muka hauskoine tökkäyksines.
Aloituksesta ei käy muuta ilmi, kun, että äiti ei pidä lapsesta ja lapsi on työtön ja ruinaa rahaa ja syyllistää.
Kun ei tiedä miksi tilanne on tälläinen,mikä siihen on johtanut käy usein niin, että kommentoijat alkavat vastata omiin olettamuksiinsa.
Pidä lapsestasi. Rakasta. Jos voimasi eivät riitä, ota yhteyttä ihmisiin jotka auttavat, niitä tässä erittelemättä. Löydät apua kyllä.
äidikseen siis tukihenkilöksi, ohjaisin hänet rakkaudella udelleen koulutukseen tai työhön, josta hän itse oikeesti pitää, esm. KOKKI koulutus olisi varma työllistäjä,
Surullinen tapaus tämä alotuksen tekijä, onko puuttunu rehellisyys kasvatusmedoteista,
elämän pitää perustua totaaliseen rehellisyyteen ja itsekuriin,
lapset tarvii jo pienestä pitäen rakkautta, ohjausta työhön, ja kunnioitusta ihmisenä, heitä pitää kannustaa ja kehua ja luoda hyvä itsetunto pienstä alkaen,
l-- apset pitää kasvattaa pienestä pitäen työntekoon ja itsensä elättämiseen,
jos kaikki nämä on unohtunu tai muuten jääny lapsi tavallaan heitteille aikoinaan, niin nyt on myöhästä enää kasvattaa aikuisuuteen,
ellei sitten tämä 31 v ole viisaampi kuin äitinsä ja oivalla itsenäistyä ja alkaa elää omaa elämäänsä,
--kai hän on kouluttautunu johonki ammattiin, jos koulu on menny pieleen, niin hänen kannattaa hakeutua eri alan koulutukseen ja alkaa tehdä työtä aivan itsensä hyväksi,
uudelleen kouluttautuminen ei tuossa ijässä ole vielä ollenkaa myöhäistä,
Vähän samat ympyrät tässä on ollut parin viikon aikana minulla kuin aloittajallakin; Hän on jo aikuinen, mutta aina lainaamassa rahaa (oikein tyrkyttämässä sitä), jota ei koskaan makseta takaisin. Aina on ruoka loppu,ei varaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä jnejne.
Pidän kyllä silti ja ihan senkin vuoksi lapsistani. Ilman heitä olisin ollut lirissä. Yritän korvata heille takaisin kaiken.
Tehkää hänen kanssa budjetti, vaikka ruutuvihkooon jos ei ecxel taidot riitä. Rahahanat kiinni. Jos pitää auttaa, niin osta ruokakassillisen ihan peruskamaa, että pärjää.
Siitä saa se autettavakin hyvää oloa, kun huomaa että pärjää. Kun on ensin harmitellut vähän aikaa. Ja on eväänä loppuelämäksi.
Yhhyh! Miten minulle sitten olisi käynyt, jos omat lapseni olisivat laittaneet rahahanat kiinni ja jättäneet äitinsä nälkään ja ilman lääkkeitä?
Nytkin olen ollut kaksi päivää loisimassa lapseni nurkissa (kun täällä haisi märkä sementti). Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kyllä minulle excel (ei siis ecxel) opetettiin väkisin jo vuonna-95. Silti kirjoittelen kaikki epävarmat saatavani ja tulevaisuudessa maksettavaksi lankeavat vippini kynällä milloin mihinkin sanomalehden reunaan, mikä nyt siinä lähinnä sattuu olemaan.
Mitä jos sä kokeilisit suhtautua lapseesi sillä tavalla, että pidät hänestä. Et vaan pidä siitä mitä hän tekee, tai sanoo. Ero on suuri. Mua niin surettaa tuo, kun sanot että et pidä lapsestasi. Hänellä on vaikeaa just nyt, työttömyyden kanssa, eikä saa sulta enää rakkauttakaan, jotain nitä jokainen lapsi tarvii. Kaipaa. Vaikka olisi kuinka aikuinen. Viiskymppinenkin, kuule :/
Mutta vähän vastuun ottamista hänen pitäisi harjoitella. Täys muksuhan tuo tuntuu olevan. Jos meinaa jonnekin lähteä, kuuluu asiaan katsoa että pääsee takas kotiin. Mutta ehkä siitä olisi hyvä jutella rauhallisesti etukäteen, missä asioissa voit auttaa, missä ei.
Mutta siinä rakkaudessa ei saa pihtailla. Etkä sinäkään saasitä pojaltasi muulla tavoin kuin antamalla.
Ei ole ihan kiva tehtävä sulla edessä, istua alas ja puhua kuin äiti lapselleen. Varsinkin kun tuntuu että teillä ei ole tapana tehdä niin. Mutta ei äidin rooli ja tehtävä ole ohi ennen kuin haudassa... Voimia.
En lukenut ketjua kuin osittain ja paljon on hyviä neuvoja lyöty kehiin, aivan suotta ei tilanne miksikään muutu.
On mentävä lapsen lapsuudenoloihin ja lähteä sieltä etsimään lapsen ja äidin käytökselle selitystä. Mitä sieltä löytyy se on sitten taas eri juttu voiko virheitä enää kukaan korjata..
Se voi olla että olet oikeassa, että takana on joku suurempikin ongelma. Silti tuota tilannetta on minusta hyvä lähteä purkamaan jostain nurkasta, että he löytävät takaisin toistensa luo. Jos siitä lennossa ilmenee tarvetta kaivaa syvemmältä, niin mikä ettei. Mutta aika rankkaa aloittaa psykoterapialla, edes kahdestaan ilman ulkopuolista apua. Vois mennä syyttelyksi, ja kasvattaa lisää kuilumetrejä.
Enkä menisi aliarvioimaan tahdonvoimaa. Jos vain tahtoo saada asiat kuntoon, mikä tahansa on mahdollista. Sillä voimalla on monet syövät voitettu, sodat, avioliitot..
Niin oletkin, mutta vain siinä mielessä kun menet sen retkuihin. Lopeta se hyysääminen ja pistä kakarasi ottamaan vastuuta omasta elämästään.
Kuka voi uskoa että joka viikko vuodesta toiseen aikuisella ihmisellä ei omat rahat riitä menoihinsa. Siihen uskoo ainoastaan höyrähtänyt vanhempi.
On minunkin yksi penska yhteen aikaan jatkuvasti pummannut rahaa, mutta lopetin sen lyhyeen vaikka maksoikin takaisin.
Sanoin sille että paras olis jos olis lainaamatta, koska kaikki sen tienaamat rahat menee velkojen maksuun ja kierre on selvä, tai menkööt soskuun.
No nyt se pärjää omillaan ja maksaa jopa vuokraa mulle vaikka asustaa puolet ajasta kaverinsa luona.
Vuokraa se maksaa mulle sen takia kun sen kissa on tääl hoidossa ja sen osa tavaroista säilössä.
Niin ja jäi sanomatta että vaikka et pidä lapsestasi tällä hetkellä niin taiat sä kuitenkin pitää hänestä noin niinku yleisesti jos sen asiat olis kunnossa.
Onko lapsesi kiristyksen tai vainon kohde joillekin
- huumei, päihtei. rötöstelyä, kiristystä, panttivangiksi ottamist ym.
- minullakin olllut tuttavia ja sukulaisia, ihan tuntemattomiakin, jotka urakalla putsasivat maallisesta mammonasta kotiani ja mökkiä, osa noist ihmisistä uskontojen puitteiss.
Sai olla myös llapset ja omaisetkin väkivalllan ja tappouhkailujen kohde, osa väkivallasta törkeää raakaa seksismiä - onko lapsesi poissa tolaltaan - pelkää ja vihaa, elää kuolemanpelossa tms. elo alkoporukoiden tunteiden vuoristorataa ja lähimaisten mt-ongelmia ja voimakasta stressiä vaikkapa?
100% invaliditeettia vammoineen ja kärsimyksineen tuli mulle pienten lasten äitinä
osaksi noitten rötösporukoiden toiminta merkitsemään lopuksi elämää.
Ikävintä paitsi oma vajaakuntosuus, että millonkaan ei satu oleen just oikeantyyppisiä vakuutuksia, mitkä korvais mitenkään mitään vammoi tai hoidost koituneita kustannuksia.
Elämä vaan on semmost, sanotaan. Eikä väkivalta-uutisoinnissa edes loppua näytä häämöttävän - jos kertoo omist kokemuksista ja vv:n kohteeks joutumisesta, se on vain mielisairaan höpinää, jost muiden ei tartte välittää. Taallaan hekin oikeassa - missään eivät auttamaan kykene, kun maailma on mikä on. Valoneen ja varjoineen. Pimeine öineen..
Miksi aikuiset lapset lopulta ovat niin avuttomia - keiden armoilla maailmassa eletään?
Mitä he eniten vihaavat lapsissa? Avuttomuuutta, riippuvuutta, tms.
Tai kuvitelmaa että äidit on kaikkivaltiaita, istuu pankin päällä tai elämä olis yhtä auvoisaa
kuin vauvalla kohdussa tai budda-patsaan sisään muuratulla ihmissikiöllä?
Komppaan taas noita edellisiä jotka ovat kirjoittaneet siitä että on kaksi eri asiaa tykätä lapsestaan ja ei tykätä niin kauheesti kaikesta mitä hän tekee. Tarvii vain yrittää pitää noi asiat hieman erossa toisistaan. En minäkään aina tykkää kaikesta mitä mun jälkikasvu tekee tai sanoo ja on heissä tiettyjä luonteenpiirteitäkin joita vierastan, mutta ei ne ole heihin tuntemastani rakkaudesta pois. En uskoisi pystyväni koskaan, edes anonyyminä, sanomaan etten pitäisi lapsestani.
Tämä taas ei aivan tähän kuulu, mutta aina kun lapseni tekee jotain sellaista mikä ei kauheesti minua ilahduta yritän ajatella itseäni ja kaikkea niitä tyhmyyksiä mitä tuli tehtyä, huonoja päätöksiä, itsekeskeistä käyttäytymistä jne. ja tuntuu heti paremmalte: ei omena kauas puusta putoa ja ihminenhän se tuli minustakin ;)
Kyllä mä voin ymmärtää sen, että rakkaus omaan lapseenkin voi hetkeksi kadota. Kun on tarpeeksi ongelmia missä tahansa ihmissuhteessa, mieli tahtoo vain rauhaa, ja alkaa torjumaan toista.
Se on varmaan silleen kipeä asia, että silloin kun on lapsesta kyse, torjuu samalla jotain mitä ite on ollut luomassa. Eli mukaan tulee paljon muitakin tuhoisia tunteita. Sen täytyy olla on suorastaan romahdus. Kokenut sen vierestä tuttavan perheen kanssa, missä teini-ikäinen alkoi käyttämään huumeita.
Kuuleppas aloittaja nimim huonoäiti.Älähän huoli,kyllä meitä samanlaisia äitejä on tosi,toosi paljon.Kuvaamasi tilanne on todella inhottava.En minäkään voi sanoa pitäväni tuollaisesta lapsesta,enemmänhän se harmittaa just ,kun se on oma,mitäs sitä kukaan välittää muiden jälkikasvusta,EIKÄ SE TODELLAKAAN OLE SINUN KASVATUKSESTA KIINNI ,EIKÄ VIKA,ETTÄ HÄN ON TUOLLAINEN.Itselläni on 2 aikuista lasta,kasvuolosuhteet ja kaikki muukin ollut molemmilla samanlainen ,mutta ovat tyypiltään ,kuin ERI MAAILMASTA,toinen ok,toinen hankala.Eipä voi mitään.Itse en antais rahaa tuollaiselle,ottaisin etäisyyttä.Maailmassa on mukaviakin ihmisiä.
totta varmaan on sekin että äitejä aina kuormitetaan kuin aaseja taakkoineen
ja koskaan ei saa tuntea itseään hyväksi äidiksi - syvässä epvarmuudessa eloa, onko koskaan tehnyt oikein. En yhtään ihmettele että osa naisista on rääkyviä meksikonladyjä
- paronitkin ku on ollu sitä sorttia eik maailmaa voi muuttaa tai parantaa.
En silti sanoisi ketän lasta vihaavani vaikkei mikäään herranenkeli oliskaan.
Jokaisella eläkeikään ehtineellä on jo täysi oikeus nauttia elämästään, matkustella ja kaikkea sellaista. Ei ole enää velvollisuutta maksella lapsensa laskuja. Miten siihen pääsisit, sitä en osaa neuvoa. Yritä kuitenkin etsiä joku asiantunteva ihminen, joka voisi tukea ja neuvoa sinua. Voimia!!
Ymmärrän aloittajaa. Lapsi voi olla persoonallisuushäiriöinen, ei aina kasvatuksessa ole vikaa.
Kun lapsi tuottaa vain pahaa mieltä ei ole ihme että alkaa tulla negatiivisia tuntemuksia.
Täällä on hyvin täydellisIä äitejä ja vanhempia, olkaa onnellisia että lapsenne pärjää, se ei oikeuta asettumaan niiden yläpuolelle joilla menee huonommin.
Meillä on ollut erimielisyyttä lasten kanssa, varsinkin murrosikä oli vaikeaa aikaa. Onneksi he alkoivat pärjätä hyvin, mutta en olisi voinut mitään jos olisi käynyt toisin.
Poikamme menetys oli sellainen isku mistä ei toivu, olen onnellinen että välimme olivat hyvät silloin kun hän sairastui.
Kyllä äidin rakkaus on olemassa aloittaja, vaikean todellisen kriisin tullessa se tulee esiin varmasti. Tiedän kuinka vaikeaa on kieltää lapseltaan mitään, se on pakko tehdä vaikka sydän sanoisi toista.
Osanottoni, Hilma-Maria. Sen täytyy olla tosi rankkaa menettää omaa lastaan.
Sun kirjoituksesta tuli mieleen, että se on varmasti myös raskasta menettää omaa lastaan silloinkin kun hän on hengissä. Vaikka ei tietenkään niin lopullista. Mutta luulen että loppuelämän yksi todella kipeä asia kuitenkin, kummallekin, pojalle ja äidille. Ja pojalle vielä ehkä pahempi rasti... että äiti hylkää.
Ihminen tarvitsee laumaansa. Jos joutuu sen ulkopuolelle, suljetaan ulos, se on pahin mahdollinen rangaistus. Ja joskus voi tulla se päivä kun ei voi enää korjata asioita.
Osanotto lapsesi menetyksestä. Se on varmasti yksi elämän pahimmista kokemuksista.
Kuitenkin, ei kai täydellisiä äitejä ole olemassakaan, en minä ainakaan. Kuitenkin olen sitä mieltä että äidin ja lapsen välinen rakkaus on sellainen joka ei sammu koskaan, vaikka vaikeaa onkin äiti-lapsi -suhteessa. Ja että vanhenpana voit koittaa tehdä parhaasi suhteessasi lapseen ja jos omat voimat/taidot ei riitä, voi hakea apua. Jokainen vanhempihan haluaa että lapsesta tulee pärjäävä aikuinen ja jotkut lapset tarvitsevat siihen enemmän apua kuin toiset.
Aloittaja kärsii mutta ei lapsikaan liene onnellinen joten jottain tarttis tehdä. Ja siihen täällä on tullut hyviä neuvoja.Itse en voisi kuvitella tilannetta, jolloin hylkäisin oman lapseni vaikka voin kuvitella että joissain tilanteissa on parhaaksi ottaa etäisyyttä.
Lapsen ei mielestäni pärjätäkseen tarvi saavuttaa titteleitä, "Lääkäri, Lakimies". Ei edellytä 6000:nen euron kuukausiliksaa, vaan mielestäni pärjääminen on sitä, ETTÄ PÄRJÄÄ ITSENSÄ KANSSA ja elää omannäköistä elämää, omalla tyylillään. Ja toiseen ketjuun viitaten, kyllä sitä voi naukkailla kohtuudella. Tiedän että siinä puuhassa rentoutuu ja on jotku solmineen hieman päissään ne elämänmittaiset ihmissuhteetkin. Kukin on tietääkseni vapaa elämään tyylillään. Tyytyväinen ihminen on voittaja. Ja heikkouksien myöntäminen arvokas ominaisuus. Aina elämässä kritisoijia, en tarkoita ketään tässä yhteydessä, mutta pitää puolensa pitää.
Alotukseen !
Rakastan lapsestasi,
tahtoisin olla hänelle avuksi ja neuvonantajaksi !
-- Käskeppäs hänen ottaa yhteyttä omaan mummoonsa, hän varmasti kaipaa ja on tukena ja turvana hänen aikuistumiseensa ihmisenä,
-- ilmeisesti hän on jääny vaille äidin ja isäpuolen arvostusta, on ollu pelkästään pienempien lasten hoitajana ja kaikenlaisten isäpuolen ja äidin vaatimusten kohteena,
raukkautta ei ole nähnykkää, pelkkää huutoa arvostelua ja vaatimusta,
hänen rakkuden tarpeistaan ei ole piitattu pätkääkää,
on voitu jopa erottaa omista isovanhemmistaan ja heidän oikealta rakkaudestaan, jota varmasti olisi saanu heiltä.
korjaus =
Rakastan lastasi !
Ihan kaikenlaisia tunteita varmaan kokee lastaankin kohtaan
-sekin pitäis hyväksyä. Ero vois olla kyllä siinä, että aikuisen pitäs osata käsitellä tunteensa, Ettei toiminta yllä vihatekoihin vaikkia uinka polttavaa raivoa tai surua kantaa sisällään - nekin ovat vain tunteita. Lapsuus on lyhyt aika ja lapsen pitäisi se aika saada olla lapsi - ei aikuisten seksilelu tai vihankohde. Monet kyl hehkuttaa vanhoja sukuperintei
- mutta se jokin, kun ihmiset ei pysty ihmismäiseen käytökseen vaan purkavat raivoaan ja vihaansa kärsimien epäkohtiensa vuoksi kanssaihmisiin ja lapsiin koston ja raha/ym. hyödyn merkeissä - tavalla tai toisella sekin sit näkyy elämässä ja yhteiskunnassa aika kurjina asioina. Kuin tuhoisuudessa tai muussa . Sodanjälkeisen skupolven köyhän kodin 50-60-luvun tyttönä varakkaampien lasten taholta sai useinkin kuulla olevansa pelkkä kinkku tai sianperse ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä sattui ja koski, kuin huoran äpäräksi nimittelykin. Aikuisiällä tuskaa helpotti kun terapian ja joidenkin ystävällisten ihmisten avulla löysi omat tekevät kätensä. Maailman raakuus satuttaa välillä tosi kipeästi - niin isoja kuin pieniäkin. Siinä missä isättömyys ja äidittömyyskin.
Tee niin kuin minä tein. Aikamies poikani ilmaantuu aina välillä kotiin asustelemaan. Tulee kuulemma hermolomalle. En nyt erittele syitä sen paremmin. Nyt kuitenkin tuli mitta täyteen ja pistin tekstiviestin ,ettei minun kotini ole mikään täysihoitola. Hänellä on kämppä tuolla jossain .Päivät pitkät hän täällä makaili .Kuljeskeli sen verran ettei nälkään kuollut. Kylmiön lukko raksahteli ahkeraan.
Ilmoitti vaan takaisin ettei hän tiennyt että hänestä on meille liki 70v haittaa. Mamma tosin hieman torui minua siitä, mutta sanoin mikäli poika saa asua meillä ,minä muutan pois kotoani.