Yhdellä jos toisella on mieliyhtyeensä tanssimusiikin alalla.
Meikäläisen suurin suosikki oli aikoinaan Korsuorkesteri, mutta se on lopettanut muutama vuosi sitten.
Nykyinen suosikki on Souvarit. Se soittaa mukavaa varttuneemman väen musiikkia.
Mikäon sinun mieliyhtyeesi ja miksi?
mieliyhtye tanssimusiikin alalla
4
<50
Vastaukset
- juuupajuuu
Niitä on monta.
Hannu Hautaniemi soittaa melkein samalla tyylillä kuin Souvarit.
https://www.youtube.com/watch?v=gcWLMkhYQ6M
Korsuorkesteria olen käynyt kuuntelemassa monta kertaa livenä ja Souvareiden kanssa olen sattunut samoihin paikkoihin muutaman kerran muuallakin kuin esiintymisaikoina. - vm_39__
Meikäläisen mieleen jäi vuosikymmenten takaa Humppaveikot, joka töräytteli reipasta humppamusiikkia A. Aimon laulaessa.
Toinen mieleenjäävä oli Yrjö Saarnion polkkayhtye, jonka logossa yhtyeen nimi oli koukeroisin fraktuurakirjaimin. - iglu
Useita mieleisiä löytyy, Mikko Mäkeläinen, Jamppa Tuominen, ja tietty
Souvarit on minunkin mieleen ollut jo kauan ja edelleen uskon heidän olevan minulle mieleisiä.
Pidän rauhallisesta esiintymistyylistä, ja artisti kruunaa lopun Lasse Hoikka ja Souvarit
olkaapa hyvät.
Äänentoisto on epätarkka kun äänitys tehty 'itseteosta'.
https://www.youtube.com/watch?v=D2vD-FPVp-8 - 11_27____
Dallapé jolle tänä vuonna tulee ikää 90 vuotta. Se soittaa edelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830