Minfossa nimimerkki Miss Holmes kirjoittaa:
"Toivon mukaan hän (Auer) ei hassaa kaikkea omaan hyvinvointiinsa, vaan ajattelee rahat saadessaan myös niitä, jotka ovat sivussa kärsineet ja jotka kuitenkin ovat omaa lihaa ja verta. Ja jotka toisaalta tulevat tätä taakkaa tavalla tai toisella kantamaan lopun elämäänsä."
Selittäkää nyt hyvät ihmiset minulle miksi A Auerin pitäisi ajatella niitten hyvinvointia, jotka ovat hänet vankilaan passittaneet ja järjetöntä kärsimystä hänelle aiheuttaneet?
Siis niitä jotka ovat asiasta taakan tehneet äitille ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle? Tietysti Auer on äiti, mutta on kai sentään äideilläkin ihmisoikeus ja teineillä puolestaan vastuu sanoistaan ja tekemisistään.
Eikös jo järki sano, että kun lapsi valehtelee korvat päästään, ei lasta siitä ainakaan palkita pitäisi?
Tässä maassa on lapsia, joilla on oikeita akuutteja huolia. Lapsia, jotka kantavat paljon suurempaa taakkaa kuin 10 vuoden takainen vanhemman kuolema. Miksei kukaan puhu näitten lasten tarpeista? Siksikö, että he eivät kirjoita julkisuuteen fiktiivistä sosiaalipornoa lasten julkisista kuntosaliraiskauksista ja äitin juoksentelusta dildo päässä alasti asuinalueella miesystävänsä kanssa...

Vastaukset 3
Vanhimmat
"vaan ajattelee rahat saadessaan myös niitä, jotka ovat sivussa kärsineet"
Kärsineet siitä, että äiti istuu vankilassa vai?
Sinnehän ovat syyttömän äitinsä halunneet ja onnistuneet siinä hyvin. Kärsineet? Älkää naurattako!
Rantakoski ja Miss Holmes ja Tara ja Valhalla Minfon parhaita kirjoittajia.