Ongelma

Nyt tarvitsisin teidän metsänettiläisten apua erääseen ongelmaani. Tällä asialla on minulle suuri merkitys.

Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni pettää minua. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona ja kun kysyn, keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen, kuinka auto ajaa tiehensä. Lieneekö taksikaan? Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään, ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut häntä kovistella tästä asiasta ja luulen, etten edes halua tietää totuutta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Päätin jäädä väijyyn asuntomme lähellä olevaan pusikkoon. Pitkähkön odottamisen jälkeen kujamme päähän pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä. Näin tämän aivan selvästi kiikaritähtäimen läpi.

Ja nyt siihen varsinaiseen kysymykseeni: Kun päästin liikkuvat eteen, teki ase vinosyötön. Pitäisikö minun teidän mielestänne luopua kokonaan näistä vihreistä muovilippaista ja siirtyä takaisin peltilippaisiin, vai onko olemassa jokin vippaskonsti, jolla nämä koesarjan lippaat saadaan toimimaan virheettömästi? Kertokaa te, joilla on enemmän kokemusta tämänkaltaisista asioista.
2402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin,onhanse harmittava tilanne,ei tiedä koska taas on hollilla.Ne on tämän tyyppiset aseet tämmöisiä,suosittelen kaksipiippuista luodikkoa,on varma,nim.merk. kokemusta omaava.

Äänestä

Tämä sama viesti on ollu monta kertaa aikasemminki näillä palstoilla.. VANHA VITSI!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkki Savolainen kirjoitti:

Nyt tarvitsisin teidän metsänettiläisten apua erääseen ongelmaani. Tällä asialla on minulle suuri merkitys.

Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni pettää minua. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona ja kun kysyn, keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen, kuinka auto ajaa tiehensä. Lieneekö taksikaan? Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään, ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut häntä kovistella tästä asiasta ja luulen, etten edes halua tietää totuutta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Päätin jäädä väijyyn asuntomme lähellä olevaan pusikkoon. Pitkähkön odottamisen jälkeen kujamme päähän pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä. Näin tämän aivan selvästi kiikaritähtäimen läpi.

Ja nyt siihen varsinaiseen kysymykseeni: Kun päästin liikkuvat eteen, teki ase vinosyötön. Pitäisikö minun teidän mielestänne luopua kokonaan näistä vihreistä muovilippaista ja siirtyä takaisin peltilippaisiin, vai onko olemassa jokin vippaskonsti, jolla nämä koesarjan lippaat saadaan toimimaan virheettömästi? Kertokaa te, joilla on enemmän kokemusta tämänkaltaisista asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu