Pieru on merkki sielun epätasapainosta

Kun ihminen päästää ilmaa ulos, se tarkoittaa sisäistä sekasortoa.
Mitä kimeämpi pieru, sitä ahdistavampi olotila.
Mielen kimurantit kiemurat saavat vatsanahkan vapisemaan ja suoliston sekaisin.
Oletko koskaan nähnyt jonkun mieleltään tasapainoisen ihmisen päästävän raikuvan huutopierun tai edes vaivihkaa suhauttavan pienen, pehmeän ulosannin?
Et varmasti, sillä sen voi ainoastaan kuulla ja haistaa.

Sellainen ihminen, joka aamusta iltaan töräyttelee ilmoille sielunsa surkeaa tilaa, on hyvin yksinäinen:
Kukapa jaksaisi syventyä toisen hengentuotteisiin ja ottaa osaa tämän sisäiseen luomistyöhön, kun välillä on itselläänkin tekemistä oman sisimpänsä ristiriitojen kanssa painiessa.
Kannattaa muistaa aina väkijoukossa liikkuessaan:

Pierun kuullessaan on taas joku lähimmäinen pahan sisäisen taistelun uhrina.
Ääni on varoitumerkki.
Pahahenki on päästetty irti.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitenkäs nämä märkäpierut, joita joku päästelee ?

Äänestä

Multa meinas kerran päästä, mutta sain vedettyä takaisin, niin että narahti.
Niin lähellä kuitenkin kävi, että haisemaan alkoi

Äänestä

Kehotan sinua tutustumaan sekä ihmisen anatomiaan että mielen puolen asioihin, jotta et kuulosta niin perin juurin pöljältä.

Äänestä
  • Ainakin täällä esitetyt aivopierut ovat mielipuolten mieleen.

    Äänestä

Omo -info....miten voin auttaa ?

Äänestä
  • Homo -vastaanotin...auta ihmeessä homoa vaahtoamaan.

    Äänestä

Kunnon paskat housussa siinä ei pieru tunnu missään.

Äänestä

Piereskely on normaalia. Terve ihminen piereskelee 10-20 kertaa vuorokaudessa. Arvonsa tuntevat daamit eivät sitä tee, vaan pieru nousee päähän ja tulee migreeni.

Äänestä
  • Eli ex muijani ei ollutkaan haluton. Se vaan pidätteli pierujaan ja sillä oli oikeastikin päänsärky. Ajatella minkä kaasu satsin se olisi voinut töräyttää päin naamaani...
    Miksi en ymmärtänyt tuota silloin ja jatkanut puutteessa elämistäni?

    Äänestä

Minä käytän pierua tehokkaasti, joskus myös julkisesti.
Kun oikein ketuttaa, päästän äänekkään sanallisen pierun. Pieru on mielestäni ruma sana ja melkein haiseekin pahalta. Siksi käytän sitä kirosanana, jonka lausun joskus silmät salamoiden. - Sana on tehokas, ja useimmiten sen teho laukaisee myös oman harmistukseni. - Kun joku alkaa nauraa manaukseni kuultuaan, huomaan vähintäänkin hymyn kohoavan myös omille huulilleni.

Tuli mieleen vanhan kansan sanonta: "Joka pieruaan peittää, siinä on muutakin vikkaa". En ota kantaa.

Äänestä
  • Flatus = pieru, niillä on monta nimitystä. Lapset leikkivät tuossa pihamaalla, joku huusi kuka on laskenut "salapoliisin"? Äiskä manasi illalla vuoteessa iskälle "älä savusta peittoja salapoliisilla". Silloin me aikuiset tajuttiin, tarkoitti varmaan äänetöntä voimastuoksuista päästöä !

    Äänestä

  • Voihan pieru tätä tablettia, joka korjailee tekstejä miten sattuu.

    Sanonta kuului: joka pieruaan piettää, siinä on muutakin vikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tähdetkertovat kirjoitti:

Kun ihminen päästää ilmaa ulos, se tarkoittaa sisäistä sekasortoa.
Mitä kimeämpi pieru, sitä ahdistavampi olotila.
Mielen kimurantit kiemurat saavat vatsanahkan vapisemaan ja suoliston sekaisin.
Oletko koskaan nähnyt jonkun mieleltään tasapainoisen ihmisen päästävän raikuvan huutopierun tai edes vaivihkaa suhauttavan pienen, pehmeän ulosannin?
Et varmasti, sillä sen voi ainoastaan kuulla ja haistaa.

Sellainen ihminen, joka aamusta iltaan töräyttelee ilmoille sielunsa surkeaa tilaa, on hyvin yksinäinen:
Kukapa jaksaisi syventyä toisen hengentuotteisiin ja ottaa osaa tämän sisäiseen luomistyöhön, kun välillä on itselläänkin tekemistä oman sisimpänsä ristiriitojen kanssa painiessa.
Kannattaa muistaa aina väkijoukossa liikkuessaan:

Pierun kuullessaan on taas joku lähimmäinen pahan sisäisen taistelun uhrina.
Ääni on varoitumerkki.
Pahahenki on päästetty irti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu