radio novaan

Olen kolmekymppinen nainen. Vuosi sitten kuuntelin vielä ratio novaa, koska musiikki oli suunnattu juuri ikäisilleni, musiikin vaihtuvuus oli surkea ja käänsin kanavaa. Vuoden tässä olen joutunut tyytymään ylex:n nuorekkaaseen linjaan. Nyt ihan piruuttain kokeilin novaa eilen ja huomasin, että sinne oli tullut ainakin heti ensi kuulemalta kymmenittäin hienoa klassikkoja soittoon, niitä joita en silloin vuosi sitten kuullut. Sealin musaa, Pandoraa, Tatua, Avril Lavignea monta muuta loistavaa uutta ja vanhaa kappaletta. VAI oletanko väärin? Ollaanko viikon päästä taas samassa jamassa? Kuvittelenko, onko kukaan huomannut,että soittoon on tullut hyviä biisejä, sellaisia, mitä ei ennen ole sieltä ämyreistä kajahtanut? Ehkä taas pian kyllästyn, mutta tällä hetkellä olen yllättynyt. Lieneekö syynä se,että kanava on menettänyt paljon kuulijoita viime vuoden aikana?
7715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ylexää itekin kuuntelen, mut jos siel ei tuu mitään niin vaihdan novalle. Musa on siel parempaa kun ennen.

Äänestä

nyt kokeilin novaa kun luin avausviestin. Kuulin Whitesnaken Here I go again. Todellinen klassikko, ei mitään turhia klassikoita, joita ennemmin sieltä tuli vaikka kuinka. Taitaa olla kyseessä vain poikkeuskappale

Äänestä
  • Tänään aloitin testini klo 13 jälkeen. Nyt on tullut jo Roxetten Joyride, Jonna Tervomaan - Yhtä en saa ja Phil Collinsin Croovy kind of love. Noita biisejä en ainakaan muista kuulleeni novalta moniin vuosiin. Juuri tälläiselle kolmekymppiselle tykkibiisejä. Mitähän ihmettä sielä novan musiikkitoimituksessa on tapahtunut? Ihmiset vaihtuneet, vai mitä?

    Äänestä

  • Ketjun avaaja kirjoitti:

    Tänään aloitin testini klo 13 jälkeen. Nyt on tullut jo Roxetten Joyride, Jonna Tervomaan - Yhtä en saa ja Phil Collinsin Croovy kind of love. Noita biisejä en ainakaan muista kuulleeni novalta moniin vuosiin. Juuri tälläiselle kolmekymppiselle tykkibiisejä. Mitähän ihmettä sielä novan musiikkitoimituksessa on tapahtunut? Ihmiset vaihtuneet, vai mitä?

    jos asut etelä-Suomessa niin ootko kokeillu SuomiPlus radioasemaa? sieltähän tulee kans kasaria aika paljon.

    Äänestä

  • Ketjun avaaja kirjoitti:

    Tänään aloitin testini klo 13 jälkeen. Nyt on tullut jo Roxetten Joyride, Jonna Tervomaan - Yhtä en saa ja Phil Collinsin Croovy kind of love. Noita biisejä en ainakaan muista kuulleeni novalta moniin vuosiin. Juuri tälläiselle kolmekymppiselle tykkibiisejä. Mitähän ihmettä sielä novan musiikkitoimituksessa on tapahtunut? Ihmiset vaihtuneet, vai mitä?

    Propagandaa!!! Paska se on edelleen!

    Äänestä

  • KMM kirjoitti:

    Propagandaa!!! Paska se on edelleen!

    Se oli vain alkuintoilua. Nyt kun kanavaa on kuunnellut kauemmin iltapäivällä, niin samat biisit jyllää. Eli muutama klassikko on soittolistalla vaihdettu, ei muuta.

    Kokeilen sitä SuomiPlussaa.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Se oli vain alkuintoilua. Nyt kun kanavaa on kuunnellut kauemmin iltapäivällä, niin samat biisit jyllää. Eli muutama klassikko on soittolistalla vaihdettu, ei muuta.

    Kokeilen sitä SuomiPlussaa.

    Viritäpä Classic FM. Siitä oppii oikeasti tykkäämään vaikka ei aikaisemmmin klassista ole kuunnelutkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


positiivisesti yllättynyt kirjoitti:

Olen kolmekymppinen nainen. Vuosi sitten kuuntelin vielä ratio novaa, koska musiikki oli suunnattu juuri ikäisilleni, musiikin vaihtuvuus oli surkea ja käänsin kanavaa. Vuoden tässä olen joutunut tyytymään ylex:n nuorekkaaseen linjaan. Nyt ihan piruuttain kokeilin novaa eilen ja huomasin, että sinne oli tullut ainakin heti ensi kuulemalta kymmenittäin hienoa klassikkoja soittoon, niitä joita en silloin vuosi sitten kuullut. Sealin musaa, Pandoraa, Tatua, Avril Lavignea monta muuta loistavaa uutta ja vanhaa kappaletta. VAI oletanko väärin? Ollaanko viikon päästä taas samassa jamassa? Kuvittelenko, onko kukaan huomannut,että soittoon on tullut hyviä biisejä, sellaisia, mitä ei ennen ole sieltä ämyreistä kajahtanut? Ehkä taas pian kyllästyn, mutta tällä hetkellä olen yllättynyt. Lieneekö syynä se,että kanava on menettänyt paljon kuulijoita viime vuoden aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu