Paperitapetin poisto kipsilevystä

Olen poistamassa yhden kerroksen verran paperitapettia kipsilevystä, höyrypesurinkin omistan, mutta mietin ettei vain höyry vie mennessään kipsilevyn pintaa.

Siis seinässä ei ole kuin yx kerros ja onneksi on paperitapetti.

Onko kukaan poistanut vastaavaa?
1114062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Monestikin olen poistanut ja onnistuu juuri tuolla pesurilla jos ei muuten lähde. Kokeile kastella pesusieni ja kostuta sillä eka. Suojaa lattia pyyhkeillä, sillä vettä saattaa valua seinää pitkin parketin alle. Kipsilevyn päällä on paperi ja joskus sitä voi lähteä mukaan. Pakkeloitava ne kohdat josta pintapaperi irtoaa. Ei liian läheltä pesurilla niin ei oo vaaraa. Anna kostua kunnolla niin pitäisi irrota helposti.

Äänestä

Paremmin lähtee tapetinpoistoaineella (olen kokeillut höyryäkin). Laimennettava neste irrottaa paremmin kuin valmis hyytelö. Jos tapetti on palstautuva, niin revi ensin pintakerros pois. Se lähtee helposti repimällä, kun alkuun pääsee. Tapetin poisto on onnistunut näin kipsilevyltä, jota ei ole pohjamaalattu. Kannattaa hankkia myös terävä ja leveä lasta, jolla voi tarvittaessa kaapia irti kostunutta tapettia.

Äänestä

Ja mikäli se tapetti saadaan asiallisesti pois, niin ehdottaisin sutimaan pohjamaalin siihen seinään (koskee myös kivi ym. seiniä). Helpottaa jatkossa pirusti tapetin poistoa. Olen itte sen virheen tehnyt, että tasoitettuun seinään tapetti päälle ja sudenkorjuun hetkellä tasote jää siihen tapettivuotaan kiinni. Mahd. halpa pohjamaali käy hyvin, ettei kustannuksiakaan paljoa tule.

Äänestä
  • Mies muisteli että se kipsilevy onkin pohjamaalattu, jeee!

    Äänestä

Nou hätä, jos siitä kipsilevystä hieman pintakartonki irtoilee sieltä täältä niin tasoitat vaan ne kohdat ja kevyt hionta tasoitteen kuivuttua sekä ennen uutta tapettia pohjamaalaa seinä esim. Tela3 tai vastaavalla niin seuraavalla kerralla tapettien irroitus on huomattavasti helpompaa.

Äänestä
  • Mitenkähän tuo linkki lihavasta varkaasta liittyy tapetin poistoon?

    Äänestä

Hyvä ja halpa konsti on suihkuttaa/ kostuttaa tapetti suihkepullolla. Suihkepulloon vettä ja loraus fairya. Anna vaikuttaa kunnolla. Tapetti irtoaa helposti. Huom. Suihkuta vaan reilusti. Meillä kipsilevyyn ei tullut mitään vaurioita.

Äänestä

Jos sulla on akkuhappoa niin penslaa sillä kevyesti tapetit. Muista käyttää suojalaseja ja hanskoja. Akkuhapon kun antaa vaikuttaa niin tapetti irtoaa melkein kuin itsestään seuraavana päivänä. Käytännössä lähtee kovalla harjalla pois. Syntynyt silppu on helppoa imuroida pois.

Äänestä
  • HelppoKonsti. Kun sinulla kerran on haponkestävät rukkaset, niin vedä käteen.
    Se happo, jota akuissa käytetään, on rikkihappoa ja näinollen ei pidä sekoittaa tapetinpoistoon.

    Äänestä

  • Jokaasemallajoku kirjoitti:

    HelppoKonsti. Kun sinulla kerran on haponkestävät rukkaset, niin vedä käteen.
    Se happo, jota akuissa käytetään, on rikkihappoa ja näinollen ei pidä sekoittaa tapetinpoistoon.

    Olen varsin tietoinen että akkukapasiteettia on rikkihappoteknologioihin H2SO4. Olenhan sentään laborantti. Ja mällit lentää parhaiten kun on kumihanskat kädessä. Kokemusta on tästäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitollinen kirjoitti:

Olen poistamassa yhden kerroksen verran paperitapettia kipsilevystä, höyrypesurinkin omistan, mutta mietin ettei vain höyry vie mennessään kipsilevyn pintaa.

Siis seinässä ei ole kuin yx kerros ja onneksi on paperitapetti.

Onko kukaan poistanut vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu