Lopetin kisojen katselun sinun joukkuemäen hyppyyn! sinun olisi kaiketi hyvä lopettaa hyppääminen, että säilyisi mielessä me huippu- suorituksesi. Muuten huono paluusi jää päällimmäisenä mieleen!
Ilkka
Turusta
Ilkka
Turusta
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lahden betonissa vain parhaat pärjää,mutta Janne ei kuulu niihin
Janne voi tehä vielä Kasait.
Who knows?
Tosin se edellyttää tekniikkamuutoksia.
Jannen toistuvat paluut lienee nähtävä sitä taustaa vasten, että hyppääminen on ollut kolmattakymmentä vuotta Jannen ammatti. Mitäpä itse kukin ei tekisi toimeentulonsa eteen?
Pitää lisäksi suhteuttaa tuoreimmat saavutukset tämän hetken kansalliseen tasoon. Kuka oli paras Suomen edustajista Falunissa sekä normaalimäen että suurmäen henkilökohtaisissa kilpailuissa? Kenet kotiin jääneistä kilpailijoista olisi pitänyt lähettää Faluniin Jannen asemesta?
Ymmärrykseni mukaan Jannella on myös edelleen potentiaalia parantaa suorituksiaan tämäntalvisista ja pitää paikkansa kansallisessa kärjessä – riittipä se sitten mitalisijoille kv. seurassa tai ei. Väistyköön Janne lopullisesti sitten kun meiltä löytyy tarpeeksi monta häntä parempaa hyppääjää!
Odotan mielenkiinnolla, nähdäänkö parin lähivuoden aikana isoissa kisoissa edustajinamme samalla kertaa kaksi sukupolvea: isä Janne ja poika Mico Ahonen!
Mutta kun Janne ei osaa muuta , toisaalta hän näyttää esimerkkiä tenavalleen jossa isiukon unelmat voisivat käydä toteen .
Sinä et osaa mitään.
LOL.