Isäni on hyvin perisuomalaisesta perheestä. Isän sisko ja isä ovat tehneet itsemurhan mielenterveysongelmien johdosta. Sukulaisillani on ollut masennusta ja muita mielenterveysongelmia. Isäni lapsuudessa hänen perheessä oltiin hyvin tunteettomia, eli mistään ei juuri iloittu, vaikka aihetta olisikin. Yleensäkkin suomalaisessa kulttuurissa "kannustetaan" tunteettomuuteen, ei osata iloita pienistä asioista, ja valitetaan kaikesta. Tämä kulttuuri on tehnyt minustakin sairaan. En enään osaa iloita. Enpä juuri valitakkaan, mutta tämä kulttuuri on turruttanut minut täysin. 17 vuotta olen elänyt perheessä missä ei iloita. Oletan että suomen itsemurhatilastokin johtuu pitkälti kulttuurista. Oon miettinyt ulkomaille muuttamista, mutta tuskin onnistun siinä. Koulu pitää käydä ja töitä löytää, ei onnistu noin vaan suomalaisella koulutuksella työllistyä vaikka italiassa. Oon jo pitkään ollut masentunu ja haluan nyt avautua, ja tuoda mitä sylki suuhun tuo. Tuskin olen ainut?
Suomalainen kulttuuri tekee meistä sairaita
1
<50
Vastaukset
- MeilläMyös
Mimun isäni on juuri tuollaisesta perheestä. Hän katsoi pahalla kun äiti jaksaa aina iloita arjen pienimmistäkin asioita, esimerkiksi koirasta joka heiluttaa jossain nurkassa häntäänsä. Äitini on siis koltan saamelainen, ja sen kulttuurin oppinut perinpohjin. Isäni on yli uskonnolisesti kasvatettu, perinteisen suomalaisesti. Varsinkin se että miehet ovat ylemmässä asemassa kuin naiset on heillä kova sana. Ja jos nainen ei sitä hyväksy, niin sitten piestään kunnes oppii.
Joten voinet arvata että tuli avioero aikas pian... ja se on minun kannaltani hyvä asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16410639Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t897510Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067387Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37356Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227331Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427279Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1136687Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296516Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885733Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485515