Meille on tulossa karjalankarhukoira.Ekaksi koiraksi joka asuu meillä.Ennen esim isän koirat asuivat mummolassa tms.Itse en ole tykästynyt tähän karjalankarhukoiraan sitten ollenkaan.On metsäkoira eikä niinkään seura- tai harrastekoira.Olen kauan haaveillut koirasta ja nyt meille tulee tuo rotu joka ei ole vain mieleeni.Kaikki koirat ovat toki ihania mutta mutta.Ongelma on se että onko minulla mahdollisuuksia pyytää omaa tai toista koiraa (sisäkoira)?Miten vanhemmat saisi edes kuuntelemaan minua?Meillä on toki kolme kissaa jotka pelkäävät vain räksy- ja isoja koiria .Eivät muuten välitä paitsi hämmästelevät.En halua tuomita kkk rotua :)Täytän pian 12 vuotta.Vastatkaa!Olen varmasti todella lapsellinen :D
Vaikea tilanne!Help!
chilD
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitäpä jos kuitenkin yrittäisit? Ole pennun kanssa paljon, leikitä, kouluta, saa se kiintymään sinuun. Älä unohda sitä häkin nurkkaan, silloin siitä ei ole mitään iloa. KKK on sinulle liian vaikea lenkkikaveri kuitenkin, joten tavallaan ymmärrän pettymyksesi.
Näytä ensin että pärjäät myös KKK pennun kanssa. Voihan olla, että kun huomaavat ettei aikuinen KKK ole välttämättä lapsen paras lenkkikaveri, voivat hyvinkin suostua harkitsemaan sinulle sopivampaa seurakoiraa. Mutta sen sijaan jos torppaat pennun tulon heti etkä kiinnostu siitä, tuskinpa harkitsevatkaan toista koiraa. :)
Hei! Epäilenpä että toista koiraa ei perheeseenne samantein tule. Joten miksi et opiskelisi koiran elämää kkk:n silmin katsottuna? Vaikka se ei ehkä olekaan joka hetki änkeämässä syliin, niin ei se mikään tyhmä otus ole. Sille voi siis opettaa periaatteessa kaikki samat asiat jotka mille tahansa muullekin koiralle. Oikeesti hei, niin nämä itsenäiset metsästysrotuiset on usein vielä paljon älykkäämpiä kuin nuo seura- ja palveluskoirat, sillä ne ajattelevat asiat omilla aivoillaan. Vaikka niiden opettaminen ehkä vaatiikin enemmän sinulta(ja kaikilta perheessänne), niin se hetki kun asiat loksahtaa paikalleen, on hetki josta voi olla ylpeä.
Minun koirani, jossa on kkk:ta, erottaa vasemman ja oikean. Eli kulkee sitä puolta tiestä jolla pyydän, sekä kääntyy risteyksessä siihen suuntaan mihin pyydän. Huippuna sellainen että voin ohjeistaa koirani kulkemaan 3. lähekkäin olevan risteyksen läpi etukäteen. Ja koira tekee juuri sen minkä pyydän(vaikka koiran ei joidenkin mielestä pitäisi edes käsittää mitä puolet ovat tai mikä risteys on). Lisäksi se on erittäin musikaalinen "laulaen"(ulvoen) musiikin tahdissa. Tuntee toista sataa esinettä ja asiaa. On palvelualtis, ainakin kotona jne. Mutta sylikoiraa siitä ei saa sitten millään, ainoastaan iltaisin saattaa kömpiä viereeni sohvalle kanssani katsomaan telkkaria.
Eli ota nyt vaan kaikki mahdollinen irti perheeseen tulevasta koirasta ja sen seurasta. Kun vietät aikaa sen kanssa, niin opitte molemmat toisistanne paljon ja yhteenkuuluvuutenne kasvaa. Jonakin päivänä kun olet nuori aikuinen ja olet hommaamassa ensimmäistä omaa koiraasi, niin ehkä päätätkin että tuo meidän sesse oli kyllä niin fiksu että sellaisen haluan itsellekin.
Kaikki koirat tykkää touhuta oman perheen jäsenten kanssa, ja olla rapsuteltavana yms. eli kyllä sen kanssa voi tehdä monenlaista. Kaikki koirat ovat myös "seurakoiria" omille perheen jäsenille. Ehkä kkk:t ei niin välitä vieraista ihmisistä, mutta kyllä ne oman perheen jäsenistä tykkää ja haluavat samalla tavalla olla hoidettavina ja paijattavina kuin joku tipsukin ymv.