Onko jollekin käynyt jo niin, että (lähi)esimies työnantajan edustajana on antanut kirjallisen varoituksen, jossa syyttää työntekijää tuhansien eurojen väärinkäytöksestä (kavallusko?) ilman asianmukaisia menotositteita ja päätösprotokollia.
Työntekijällä on tietenkin olemassa asianmukaiset tilinkäyttövaltuudet ja tunnisteet tilin käyttämiseksi, että periaatteessa tuo olisi teknisesti mahdollista.
Mutta kun EI OLE TAPAHTUNUT NIIN!!! Kaikki on dokumenttien mukaan tapahtunut LAILLISESTI ja OIKEAOPPISESTI.
Pitäisikö nyt asia työntekijän tutkituttaa poliisilla, kun kerran esimies on väitöksen varoitukseen kirjannutkin vai miten kannattaisi edetä.
Kertokaapa siis kokemuksianne, jos on tiedossanne!
Varoitus töissä
Tutkintapyyntö
2
200
Vastaukset
- kirjallisenakaikki
Onko sinulla kaikki kirjallisena, niin todisteet kuin väitteetkin? Jos on niin voitte aina palata niihin tarvittaessa ja ne ovat sinun todisteena.
- älä.ota.vastaan
Yksityinen työnantaja vai kunta?
Työsuojeluvaltuutettu ja pääluottamus, mitä he sanovat?
Mitä ammattiliitto sanoo?
Jos kunta, tee kantelu aluehallintovirastoon. Aluehallintovirasto tuskin tekee muuta kuin siunaa toisen byrokraatin tekemiset. Voit kuitenkin se jälkeen viedä asian hallinto-oikeuteen.
Jos yksityinen, vie paperit poliisille. Siitä se sitten etenee rikos- tai riita-asiana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663323Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811344
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51646