En suosittele, johdon asenne ylimielinen.
Vastaukset 12
- OS_haisee
En suosittele. Opiskelen yhä alaa AMK:ssa ja kerran erehdyin täältä kysymään kesätöitä ja kutsu haastatteluun tulikin. No haastattelussa sitten erittäin ylimieliset ja vanhemman ikäluokan kaverit kyseenalaistivat kaiken aiemman osaamiseni, heidän mielestään verkkosivujen frontend/backend ei edes ole koodaamista ynnä muuta hassunhauskaa.
Oli sellainen olo haastattelussa, että kohta kiitän ja kävelen ulos. Firman tekemistä / toimintaa ei esitelty mitenkään haastattelutilanteessa vaan keskityttiin vaan lyttäämään, ihmettelin kovasti, että miksi edes kutsuivat haastatteluun.
Kuitenkin kesätöitä ei voinut tarjota mutta ilmainen harjoittelupaikka olisi lohjennut. Ja juuri tämä kuva minulle tästä paikasta jäikin; lyttäämällä osaamistason ja käyttäytymällä ylimielisesti on ehkä helppo nakittaa joku alalla aloitteleva kaveri hommiin ilmaiseksi ja sen jälkeen todeta, että soronoo.
Itse tein niin, että hain toiseen firmaan Jyväskylästä, josta välittömästi tarjottiin useamman kuukauden pestiä ja palkallisena.
Online Solutionion suuntaan en tule jatkossa enää edes sylkäisemään ja kehoitan muita tekemään samoin.- Anonyymi
Kokemukseni ovat samansuuntaiset. Johto on ylimielinen eivätkä näe mikä yritykselle olisi parasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokemukseni ovat samansuuntaiset. Johto on ylimielinen eivätkä näe mikä yritykselle olisi parasta.
Oma kokemukseni pohjautuu vuoteen 2012. Haastattelussa ilmapiiri oli vähättelevä ja lyttäysmeininkiä. Haiskahti myös sovinistisuudelle. Onneksi päädyin toisaalle harjoitteluun ja töihin. En suosittele kenellekään tätä kioskia.
- rehellisyyspisteet
Johtohan on vain rehellinen. Mitä sitä haastattelussa mielistelemään kun sitten töissä kuitenkin IT-alalla lytistetään kybällä. Kustannustekijöitähän ne koodarit johdon kannalta on.
- Anonyymi
Kyllä kunnon koodari on painonsa arvoinen kultaa
Nimimerkki kokemusta on
- Eiikinähakemustasinne
Jyväskylästä löytyy toinenkin ylimielisesti työntekijöihin suhtatuva yritys Soikea.
Ei ympyrä eikä edes ellipsi vaan soikea. - Anonyymi
Olen samaa mieltä, eivät osaa keskustella.
- Anonyymi
IT-alalle taitaa pesiytyä kaikki narsistit
- Anonyymi
Ei ole muuttunut 2023
- Anonyymi
Kokemusta myös kyseisessä lafkassa työskentelystä. En voi suositella kenellekkään. Sairas ilmapiiri
- Anonyymi
Yhdyn edelliseen kirjoitukseen
- Anonyymi
Joo, olin siellä harjoittelussa vuosikausia sitten ja jäi kyllä tosi ikävä maku tekemisestä. Tuntui paikalta jossa aika oli pysähtynyt ja työntekijöitä kohdeltiin ihan roskana firman omistajien osalta. Muut työkaverit olivat ihan mukavia ja tosi osaavia tyyppejä. Välillä ihmettelin, että miksi olivat siellä kun jossain toisessa paikassa vetäisivät vähintään tuplaliksaa ja oikeasti viihtyisivät töissä.
En tiedä onko meininki muuttunut vuosien välillä mutta silti suosittelen kiertämään kaukaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591160
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7930- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617