Selfietikku taipui liikaa?

Yleismies

Tänään Seksi-Sulo esitteli Essolla selfietikun kanssa ottamiaan kuvia, mutta parlamentin jäsenet eivät ollet niihin tyytyväisiä. Kaikki ihmettelivät sitä, miksi selfietikun kanssakin otetuissa kuvissa näkyi vain Sulon karvainen leuka ja sieraimet altapäin. Monet kuvista olivat vielä pahasti liikahtaneitakin.

Sulon meriselityksen mukaan syy on puhtaasti tekninen, sillä hänellä on käytössään vanhahko ja liian taipuisa selfietikku. Vaikka hän käytti kuvauksissaan lankalaukaisijaa, niin siitäkin huolimatta kamera pääsi usein tärähtämään, koska kauan käytetty selfietikku oli liian hutera rakenteeltaan.

Sulon kamerassa ei kuulemma ollut mitään vikaa, sillä hänen isänsä (kuoli vuonna 1980) vanhalla laatikkokameralla on aina saanut kirkkaita kuvia. Sulo oli teipannut laatikkokameran tiukasti selfietikkuunsa ja suunnannut sen kohti naamaansa, mutta aina ennen laukaisua tikku oli taipunut luonnottomaan kuvausasentoon, ja siitä johtui selfiekuvien heikko tekninen laatu ja kohdistusvaikeudet.

Me parlamentin jäsenet ehdotimme Sulolle, että hän ostaisi nykyaikaisen, pienemmän ja kevyemmän kameran, jotta notkeampikin selfietikku pystyisi taipumatta kantamaan kameran painon. Sulo ei pitänyt ehdotustamme ihan harkittuna, koska saattoreissuilla kuvattaessa selfietikku kuulemma toimii vielä kiitettävästi laukaisuhetkeen asti. Jokin muu ratkaisu pitäisi löytyä, jotta tikun kanssa otetut selfiekuvat onnistuisivat myös kotioloissa.

4

83

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O-Orvokki

      Sulo hölmöilee, ei laatikkokameran laukaiseminen onnistu selfietikun päässä. Tiedän, koska sain samanlaisen kameran lahjaksi jo viisivuotiaana, ja olen ehtinyt harjoitella kuvaamista sillä.

      • Sulo käytti lankalaukaisijaa

        Taisit vähän huolimattomasti lukea avauskirjoitukseni, koska et huomannut sitä, että Sulo käytti kuvatessaan lankalaukaisijaa. Minäkin harrastin nuorena valokuvausta tavallisilla kameroilla ja käytin monesti lankalaukaisijaa, mikäli en muuten yltänyt kameran laukaisinnappia painamaan. Tällä lisävarusteella tavallisen laatikkokameran laukaisukin onnistuu hyvin myös selfietikun päässä, joten Seksi-Sulon kuvausmenetelmässä ei ollut mitään hölmöä.


    • eppu2

      Ei sitä kameraa pidä sovitella Sulon naaman korkeudelle, vaan naama kameran korkeudelle.
      Sellainen kamera kun istuu hyvin pöydällä, niin laittaa sen siihen ja rupeaa säätämään naaman korkeutta.

    • henejii

      tottahanyttoki se taipuu, kun sen kanssa on dösäs leikitty

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      456
      925
    2. 56
      589
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      573
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      555
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      165
      535
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      232
      514
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      72
      467
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      446
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      91
      440
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      430
    Aihe