Athanasius Aleksandrialainen

epaimen

Kristuksen kirkossa tahdottiin ymmärtää vanhat leilit räjäyttänyttä "Jeesus tapahtumaa" ja jotenkin käsittää, miten Isä ja Poika ovat keskinäisessä suhteessa ja mitä uskoa Pyhästä Hengestä.

Kaste on tässä ymmärtämisessä ollut ja on yhä aivan keskeinen asia. Matteuksen evankeliumin lähetyskäsky sisältää kolmiyhteyteen viittaavan trinitaarisen formulan, "kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".

Evankeliumien kertomuksessa Jeesuksen kasteessa ovat läsnä Isä, Poika ja Pyhä Henki

Ja tapahtui niinä päivinä, että Jesus tuli Galilean Natsaretista ja kastettiin Johannekselta Jordanissa.
Ja kohta kuin hän astui vedestä ylös, näki hän taivaat aukenevan ja Hengen tulevan alas hänen päällensä niinkuin kyyhkyisen,
Ja ääni tuli taivaasta: sinä olet minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin.
Markus 1:9-11

Toki Arius Aleksandrialainen tunsi myös hyvin nämä Raamatun kohdat, hän oli syvällisesti perehtynyt pyhiin kirjoituksiin. Näissähän ei varsinaisesti määritellä mitään keskinäisiä suhteita, mutta Arius määritteli, ja tähän otettiin vahvasti kantaa Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa 325.

Kyse oli kolminaisuusopista, trinitaarisesta opista, ja toinen aleksandrialainen oppinut, koko Kristuksen kirkon arvostama Athanasius, oli tässä väittelyssä kehässä Ariusta vastaan.

9

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Athanasius (297 - 2.5. 373) syntyi varakkaaseen kristittyyn perheeseen Aleksandriassa, Egyptissä. Tiedämme epäsuorasti kristillisyydestä siksi, että myöhemmin pakolaisvuosinaan Athanasius piiloutui isänsä haudan luo kristittyjen hautausmaalla. Hänen veljensä oli myös kristitty. Egyptin kansallisten kristittyjen mielestä Athanasius oli syntyperäinen egyptiläinen, kopti, kun taas jotkut pitävät häntä Aleksandriassa asuneen kreikkalaisen perheen jälkeläisenä.

    • Athanasiuksen pappisvirka alkoi hauskalla tavalla. Aleksandrian piispa Alexander (k. 328) oli näet kutsunut presbyteerejä luokseen aamiaiselle, kun hän katsoi ikkunasta ja huomasi poikia leikkimässä meren rantahietikolla. Lapset olivat siellä "kastamassa" ja leikin nähdessään piispa lähetti tuomaan heidät luokseen. Eräs leikkivistä pojista oli toiminut porukan "piispana", Athanasius.

      Sen sijaan että piispa Alexander olisi moittinut lapsia pyhillä asioilla leikkimisestä, hän tarttui tilaisuuteen ja kehoitti heitä valitsemaan elämässään pappisuran. Viisas teko - pojista ainakin Athanasius otti piispan kutsun vastaan ja lähti nuorukaisena Aleksandrian kuuluisaan katekeettakouluun oppimaan enemmän Jeesuksesta. Vuonna 328 hänestä suurella äänten enemmistölää valittiin edesmenneen piispa Alexanderin seuraajaksi Aleksandrian piispaksi. Leikistä tuli totta!

    • Piispa Aleksander asetti nuoren Athanasiuksen diakoniksi vuonna 319. Hänen edeltäjänsähän oli asettanut Ariuksen presbyteeriksi samaan kaupunkiin. Kun keisari Konstantinukselta tuli kutsu kaikille piispoille osallistua yhteiseen kirkolliskokoukseen toukokuussa 325, Athanasius kutsuttiin mukaan Nikeaan piispan sihteerinä.

      Athanasius oli Nikean kokouksen aikana 27 vuoden ikäinen eikä vielä missään merkittävässä kirkon työssä, mutta hän oli erittäin lahjakas teologi joka toimi piispansa taustavoimana.

      Nikean jälkeen Athanasius nousi Ariuksen opetusten tärkeimpien vastustajien joukkoon ja sai siitä päälleen keisarien vihat, viidesti yhä uudelleen määrätyn maanpakolaisuuden, virasta erottamisen, tuomioita ja hengenvaaraa. Tuo Nikeassa avoimeksi puhjennut taistelu oli hengellistä mutta sillä oli laajat vaikutukset Kristuksen kirkon ruumiiseen kautta Rooman valtakunnan.

    • Näin olemme lyhyesti esitelleet Arius Aleksandrialaisen päävastustajan, Athanasius Aleksandrialaisen.

      siinä on kova neljän Aan kerho, joka kannattaa muistaa!

    • Minun mielestäni näissä jutuissa on aina yksi ongelma. Jälkipolville jää enempi voittajien historiaa. Voittajathan sen virallisen aina kirjoittavat. Tuskin yhdeltäkään nazilta pyydettiin historiankirjoitusta ennen teloitusta. Kuitenkin asia on kiistatta niin, että nazit olisivat kirjoittaneet historian omksi edukseen, jos Moskova olisi nyt kolmannen valtakunnan itäisen provinssin hallintokeskus.

    • Huom! Ns. Athanasiuksen uskontunnustus ei ole nimestään huolimatta Athanasius Aleksandrialaisen työtä. Se on ehkä yhdistetty häneen kolminaisuusopin korostamisen takia,

      Tunnustuksessa on vahvasti kirkkoisä Augustinuksen () ajattelun vaikutusta, Nykyisin ajatellaan, että sen on todennäköisesti laatinut pyhä Vincent Lérinsiläinen (k. 445) oppilaidensa kanssa 400-luvun alkuvuosikymmeninä Galiciassa nyk. Espanjassa.

      (Kutsun itse tätä "espanjalaiseksi uskontunnustukseksi" koska sen henki on kaukana Atahaniusken ihanasta teologiasta ja huokuu jo sellaista espanajalaista kiihkeää oikeaoppisuutta, joka ennakoi kristittyjen keskinäisiä vainoja.)

    • teuta

      Minulle Athanasius= ATHANASIUS EI KUKAAN MUU .
      Tietenkin aika ja tapa on näissä asioissa merkillinen , Voidaan tietenkin katsoa
      asiaa toiselta näkökulmasta (tarkoitan nyt lähinnä Raamatrtua koska ei ihminen
      voi oikeesti kirjoittaa kuin siitä ajasta missä eli )

      • Olemme tässä eri mieltä, ja siihen on tietysti täysi lupa.

        Epäilys siitä, ettei Athanasius Aleksandrialaisella ole mitään tekemistä "Athanasiuksen uskontunnustuksen" kanssa alkoi 1700-luvun taitteessa ja on yleisesti hyväksytty näkemys tänään.

        Virheeni on taas tuolla Galicia, Espanja.... "espanjalainen tunnustus" ... kun Vinski oli kotoisin eteläisestä Ranskasta Galliasta Ranskasta. (olishan se mukavampi kirjoittaa virheetöntä tekstiä, mutta korjataan kun vikoja löytyy)


      • teuta
        epaimen kirjoitti:

        Olemme tässä eri mieltä, ja siihen on tietysti täysi lupa.

        Epäilys siitä, ettei Athanasius Aleksandrialaisella ole mitään tekemistä "Athanasiuksen uskontunnustuksen" kanssa alkoi 1700-luvun taitteessa ja on yleisesti hyväksytty näkemys tänään.

        Virheeni on taas tuolla Galicia, Espanja.... "espanjalainen tunnustus" ... kun Vinski oli kotoisin eteläisestä Ranskasta Galliasta Ranskasta. (olishan se mukavampi kirjoittaa virheetöntä tekstiä, mutta korjataan kun vikoja löytyy)

        Nyt en ymmärrä minun athanasius on kirjittanut n.1500 vuotta ennen ja hän on ollut 325
        puolustamassa kirjoituksiaan ja käsityksiää , eikai niitä kukaan voi tehdä tehottomaksi ,
        "mennään siihen espanjaan ,kun Paavali kävi siellä ,,on kirjoitettu 63-64jKr. mitä siitä tiedät.

        Vaikka hän nimitti sitä maata Hispaniolaksi , ei siellä kukaan tarvinnut Paavalin Jumalaa
        eikä kristillisyytä Kanariallakin , , on kurkunleikkajat vaijennettu monta sataa vuotta sitten ,
        no niitä ei olltu löydettykään vielä silloin , sen ajan ihmiset sanoi ettei ROOMAsTA katsottuna
        ettei hispaniolan takana ole ketään ,,eipä olleet kaukana käynyt koska pertukal on takana
        siltä suunnalta katsottuna,


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      209
      7179
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4692
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4584
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3322
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1975
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1748
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1737
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1600
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1499
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1267
    Aihe