Talentia- kenen edunvalvoja?

ammattiliittoko

Talentiaa ahdistaa epäkohtia enemmän epäkohtien paljastuminen

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattiliitto Talentia on jo niin kauan politikoinut orwellilaisella psykokielellä että kärsii kroonisista käsitesekaannuksista. Liitossa kävelykeppejäkin kutsutaan hyvin editoiduiksi joulukuusiksi. Talentian iskulauseena käyttämä Riitta Granfeltin lausuma ”sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole juuri minkään arvoista, jos sosiaalityöntekijöille ei ole rohkeutta asettua asiakkaidensa "puolelle" (Talentia, 2012, 4) pitäisikin päivittää muotoon ”sosiaalityöntekijöiden on uskallettava asettua julkisesti kohtelustaan kertovia asiakkaita vastaan ja rangaistava näitä Talentian, Pelastakaa Lapset ry:n ja muiden sijaishuollon edunvalvojien avulla”.

Sosiaalityöntekijät tulkitsevat Talentian avustuksella itseensä kohdistuvaksi ajojahdiksi jopa asiakkaiden yhteydenottopyynnöt- siis työnsä ja siihen liittyvien velvoitteiden hoitamisen. Heistä joka kolmas onkin epäpätevä- eli valesosiaalityöntekijä. Muodollisesti pätevienkin osaaminen on usein valetta; käytettyjen menetelmien ideologioista tai vaikutuksista ei ole mitään tutkimustietoa ja ammattiekspertiisin sisältö muodostuu määrittelemättömästä huolen tunteesta ja hiljaisesta tiedosta. Asiakkaat ovatkin tottuneet siihen, että valesosiaalityöntekijän tavoittaa vain valehenkilöllisyyteen turvautumalla. Omaa sosiaalityöntekijää ei saa edes puhelimeen, ellei soittaja ole joku toinen-  mielellään sijaishuollon kumppanilta kuulostava.

Lue lisää:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talentiaa-ahdistaa-epakohtia-enemman-epakohtien-paljastuminen

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1333
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1071
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        67
        845
      4. 60
        651
      5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        51
        648
      6. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        541
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        30
        533
      8. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        507
      9. Miksi meidän yhteys vain

        Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
        Ikävä
        63
        503
      10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

        Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
        Ikävä
        16
        497
      Aihe