Larsmon lestadiolaiset vs vanhoilliset

Yhtä-ollaan

Kuunnelkaapa kaikessa rauhassa Larsmon seuroja: http://www.lff.fi/web/guest/68
Minusta me vanhoilliset teemme väärin, jos pidämme heitä vääräuskoisina (kts. Päivämies 4.3.2015 s.13). Mitä mieltä olette?

61

2209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakkoruotsivani

      Siellä ei tainnut olla mitään linkkiä, josta olisi voinut kuunnella?

      Vaikka pakkoruotsista onkin puhuttu paljon ja monet meistä ovat päässeet tästä ihanuudesta osalliseksi, ei taito kuitenkaan riitä ruotsinkielisten saarnojen seuraamiseen.

      • EiNiinMustavalkoista

        Vanhoillisia on kaikissa puolueissa ja järjestöissä. Kommunistikin voi olla vanhoillinen esim. seksuaalietiikassa. Onpa pappejakin kommareissa ollut. Ite oon vanhoillinen, kun en huolisi automaattivaihteista autoa. Lesta voi olla hyvinkin uudistushenkinen.

    • seurat

      Mitä varten pitävät omia seuroja, kun voisivat tulla rauhanyhdistykselle Seuroihin 0tetais ilomielin vastaan

      • Kaappikellolainen

        Pitävät omia seuroja samasta syystä, kuin teidän ja meidän rauhanyhdistys pitää seuroja omalla paikkakunnallaan. Larsmossa ei ole "kilpailevaa" seurakuntaa. Kuunnelkaa ja katselkaa! Nykyisin näkyy myös videolähetyksenä. Tulkataan myös suomeksi.
        Kyllä nämä linkit aukeavat. Ei tietenkään online linkkiä silloin, jos ei tule lähetystä. Mutta siitä alapuolelta aukeaa tallennetut lähetykset.
        http://www.lff.fi/web/guest/68

      • ex-lestad
        Kaappikellolainen kirjoitti:

        Kävin lasrmon risohällin seuroissa kesällä huvikseen, Aivopestyä sakkia, mutta niinhän kaikki...

      • KummatOvatHuvit
        ex-lestad kirjoitti:

        Kävin lasrmon risohällin seuroissa kesällä huvikseen, Aivopestyä sakkia, mutta niinhän kaikki...

        Kenen huviksi kävit siellä?

      • Anonyymi
        ex-lestad kirjoitti:

        Kävin lasrmon risohällin seuroissa kesällä huvikseen, Aivopestyä sakkia, mutta niinhän kaikki...

        Kenen huviksi kävit?

    • Nomantik

      Luin kyseisen päikkärin jutun ja tuli heti mieleen Larsmon lestadiolaiset. Tiedän, että ne ovat hyvin konservatiivisia ja samankaltaisia, kuin me. Larsmon vanhoillislestadiolaiset edustavat rauhan sanan konservatiivisempaa siipeä. He eroavat meistä lähinnä vain sillä, että me olemme kaikki suomenkielisiä, he pääosin ruotsinkielisiä. Muuta eroa meissä ei olekkaan.

      • mitäTääh

        Minkä kyseisen? Mitään päikkärin juttua ei kukaan ole siteerannut?

        Mistä jutusta puhut?

      • yrjökustaa

        Taitaa Nomantik olla hieman sekaisin...

    • jkljkljkl

      Minä en ainakaan hyväksy Larsmon uskovaisten pitämistä vääräuskoisina.

    • Enpä_onnistunut

      löytämään noilta sivuilta yhtään tallennettua lähetystä. Lukuunottamatta videolinkkejä, joista kuului hengellisiä lauluja. Tosin en osaa ruotsin kieltä, vähäistä pakkoruotsitaitoa lukuunottamatta.

      Saattaahan se olla niinkin, että he siellä ovat samanlaisia uskovaisia kuin vanhoillislestadiolaisetkin. Kenellä meistä olisi "hengen erottamisen lahjat"? Eihän sellaisia lahjoja ollut vanhoillislestadiolaisuudessakaan ainakaan hoitokokousaikoina.

      Tietenkään ei ole tärkeää tietääkään, onko heillä samanlainen vain erilainen usko ja onko heillä Pyhä Henki. Eihän Jeesus käskenyt meitä nuuhailemaan ympäri maita ja mantereita etsiskelemässä samanuskoisia, vaan... No, kaikki muistavat.

      Olihan niitä taannoin sovintokokouksiakin. Heikki Saari farisealaisuudessaan stoppasi moiset hankkeet.

      • Lessus1

      • Kiitos_poik-

      • Kuuntelin_tuon
        Kiitos_poik- kirjoitti:

        keampa kuuntelemassa nyt Tampereen ja Helsingin seurojen päätyttyä.

        ensimmäisestä linkistä kuuluvan saarnan. Puhuja oli vanha mies. Hän puhui suomeksi, ja saarna tulkattiin ruotsiksi.

        Ensinnäkin havaitsin, että vielä pitkänkin ajan kuluttua ... siis pitkän ajan kuluttua pakkoruotsista... ymmärrän ruotsin kieltä.

        Toiseksi: En havainnut mitään, missä kohdassa/kohdissa saarna olisi poikennut vanhoillislestadiolaisuudessa kuultavista saarnoista.

        Ei sille nyt mitään voi, että pakostakin tulee ajatelleeksi, että nämä tuolla ovat uskovaisia ihmisiä. En tiedä, missä Larsmo on. Missä siis? Onko se samaa uskonnollisuutta kuin Pietarsaaren seudun rauhansanalaiset? Rauhansanalaisistakaan en paljoa tiedä. Muutamia olen tavannut. Ihmisinä he ovat ihan OK. Rauhansanalaisilla taitaa olla jokin kysymys- ja vastauspalsta netissä. Siellä on kysyville annettu hyviä(kin), oikein raamatunmukaisia vastauksia.

        Eihän näillä ihmisillä, jotka elävät Larsmon seudulla, ole juurikaan ollut elämässään muita mahdollisuuksia kuin seurata opettajiaan. Ja ehkä naapureita, läheisiä, sukulaisia. Semmoinen sosiaalinenkin sidonnaisuus.

        Joskus Heikki Saaren "hallituskaudella" oli sovintokokouksiakin, mutta Heikki-riepu farisealaisuudessaan halusi olla enemmän kuin Jumala...

      • larsssmolainen
        Kuuntelin_tuon kirjoitti:

        Googlettamalla löysin Larsmon. Näyttää olevan Pietarsaaren lähellä. Aiemmin on Larsmon lestadiolaisuudesta keskusteltu tälläkin palstalla:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12098843

        Kaunista seutua tuo Larsmo. Siellä voisi joskus poikkeilla. Ehkä larsmolaiset käyvät tänä vuonna Vaasan suviseuroissa, koska matka ei ole pitkä.

      • ESSEBO
        Kuuntelin_tuon kirjoitti:

        ensimmäisestä linkistä kuuluvan saarnan. Puhuja oli vanha mies. Hän puhui suomeksi, ja saarna tulkattiin ruotsiksi.

        Ensinnäkin havaitsin, että vielä pitkänkin ajan kuluttua ... siis pitkän ajan kuluttua pakkoruotsista... ymmärrän ruotsin kieltä.

        Toiseksi: En havainnut mitään, missä kohdassa/kohdissa saarna olisi poikennut vanhoillislestadiolaisuudessa kuultavista saarnoista.

        Ei sille nyt mitään voi, että pakostakin tulee ajatelleeksi, että nämä tuolla ovat uskovaisia ihmisiä. En tiedä, missä Larsmo on. Missä siis? Onko se samaa uskonnollisuutta kuin Pietarsaaren seudun rauhansanalaiset? Rauhansanalaisistakaan en paljoa tiedä. Muutamia olen tavannut. Ihmisinä he ovat ihan OK. Rauhansanalaisilla taitaa olla jokin kysymys- ja vastauspalsta netissä. Siellä on kysyville annettu hyviä(kin), oikein raamatunmukaisia vastauksia.

        Eihän näillä ihmisillä, jotka elävät Larsmon seudulla, ole juurikaan ollut elämässään muita mahdollisuuksia kuin seurata opettajiaan. Ja ehkä naapureita, läheisiä, sukulaisia. Semmoinen sosiaalinenkin sidonnaisuus.

        Joskus Heikki Saaren "hallituskaudella" oli sovintokokouksiakin, mutta Heikki-riepu farisealaisuudessaan halusi olla enemmän kuin Jumala...

        Minä olen sama ajatellut kun olen kuullut teidän v.l saarnat, sama henki puhuu ja vaikuttaa saarnan kautta.
        Terv.Ähtävästä

    • Kaappikellolainen

      Tervetuloa Larsmossa (ja muuallakin) asuvat ystävät suviseuroihin Vaasaan. Me suviseuroissa käyvät ihmiset: mennään Larsmon kirkonmäelle kesäseuroihin Jumalan sanan äärelle pari viikkoa suviseurojen jälkeen. Saamme tuntea kirstittyjen välistä rakkautta, koska emmehän ole organisaatiosukovaisia.

      Kära vänner i Larsmo (och alla andra männsikor), välkommen till suviseurat i Vasa! Vi som brukar besöka i suviseurat, låt oss gå och lyssna Guds ord i Larsmo sommarmöte två veckor efter suviseurat. Vi får känna kärlek mellan kristna. Vi är ju inte organisation-troende människor.

    • liberaalipikkuesikoinen

      Pyhässä Kasteessa sinut on otettu Jumalan lapseksi. Tule ehtoollismessuun Luodon kesäseuroihin saat syntisi anteeksi Ehtoollisen sakramentissa.

      • ex-vl-mut-konservatiivi

        Löytyiskö sieltä konservatiivista, mutta anteliasta naista, eronneelle suomnekileiselle komeahkolle keskiikäiselle miehelle? Jos löytyy, tai on tiedossa, niin mitä kautta kannattaa lähestyä?

      • ToinenPikkusekoinen1

        Kasteessa lapsi otetaan Jumalan valtakunnan armohoitoon. Kaste on hyvän omatunnon liitto. Ehtoollisella ihminen saa synnit anteeksi. Papin julistama absoluutio on pätevä. Tulkaa kaikki Larsmon seuroihin viikonloppuna.

      • ToinenPikkusekoinen1
        ex-vl-mut-konservatiivi kirjoitti:

        Löytyiskö sieltä konservatiivista, mutta anteliasta naista, eronneelle suomnekileiselle komeahkolle keskiikäiselle miehelle? Jos löytyy, tai on tiedossa, niin mitä kautta kannattaa lähestyä?

        LFF:n piirissä on paljon vanhapiikoja.

      • ToinenPikkusekoinen1
        ToinenPikkusekoinen1 kirjoitti:

        LFF:n piirissä on paljon vanhapiikoja.

        Tämän lisäksi varsin varakkaita, kuten ruotsinkieliset yleensä rannikoseudulla. Tule hakemaan oman pois.

      • 6-1
        ToinenPikkusekoinen1 kirjoitti:

        Kasteessa lapsi otetaan Jumalan valtakunnan armohoitoon. Kaste on hyvän omatunnon liitto. Ehtoollisella ihminen saa synnit anteeksi. Papin julistama absoluutio on pätevä. Tulkaa kaikki Larsmon seuroihin viikonloppuna.

        No teillä sitten eroja, kun ehtoollinen on tuota tarkoittava ??

      • Anonyymi

        Kokeeko ei-uskova parannuksen sakramentin Larsmon ehtoollisessa?

    • pikkuinenkaleressu

      Kas kalervokin on osannut tällekin palstalle löytää...

    • karlebyfridsförening

      larsmon seurakunnan kappalainen marko sjöblom joka puhuu tämän vuoden kesäseuroissaa opettaa että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja että ehtoollisella saa synnit anteeksi

      • Niinhän se Raamtun mukaan on.
        1. Piet. 3:21
        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus
        Koska vainuudestistyntyneet pelastuvat ha heillä on kaste, asia on selvä ja sitten tuo ehtoollinen.
        Matt. 26:28
        Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Kaveri oli oikeassa, eikö vaan?

      • Epäilen opettaako Marko noin. Yleensä Marko pitäytyy perinteiseen lestadiolaiseen opetukseen ja välttää kiistanaiheita.

        Seuroihin kannattaa ilman muuta tulla. Seuroihin ei ole kutsuttu ollenkaan liberaalisia puhujia. Tässä ohjelma:

        https://www.lff.fi/kesaseurat-luodossa/

        *

      • onkummallisiavinoutumia
        Kesitas kirjoitti:

        Niinhän se Raamtun mukaan on.
        1. Piet. 3:21
        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus
        Koska vainuudestistyntyneet pelastuvat ha heillä on kaste, asia on selvä ja sitten tuo ehtoollinen.
        Matt. 26:28
        Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Kaveri oli oikeassa, eikö vaan?

        Kaste ei pelasta yhtään ketään, koitappas kesitas ottaa pulijuoppo kiinni ja kasta hänet, seura a sitten miten kävi jatkossa !

        eikä ehtoollisessa mitään syntejä saa anteeksi, siihen riittää anteeksipyynti ja katumus, ehtoollinen ei tee kumpaakaan, se on muistoateria kuten luulis kesinkin sen tietävän.

        Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon... ettekö tekin lue näin !?!

      • onkummallisiavinoutumia kirjoitti:

        Älä opeta minua kastamaan, olen tehyt sitä sata kertaa enemmän kun sinä. Kaste on yksi pelastuksen elementti, parannuksen jälkeen, jolloin lupaa lähteä seuraamaan Jeesusta.
        Valehteleeko Pietari; 1. Piet. 3:21
        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

        Jos tulkkaan; pelastaa NYT kaste. Se merkitsee sitä, että kasteessa pestään synnit, ja saasteinen elämä pois, ja seurataan Jeesusta puhtaalla omallatunnolla, ja peritään ylösnousemus Häneltä.

        Tätä ilman on koko Kerho. Elätte näiden pulijoppojen olemuskessa, ilman että voisitte pestä ne kasteessa pois. Mieti nyt vähän.

        On heikko tuo Raamatun tuntemuksesi, mutta ei se mitään, koko Kerholla se on samalla tasolla, ette edes tutki Jumalan Sanaa. Pidät Mattusta valehtelijana, ja saarnamiestäsi kuninkaana. Mutta kostotaan, mitä Jeesus iste sanoo ( Jeesus on se Jumalan Poika, Jumala Jumalasta) Matt. 26:28
        Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Näin pakanallis/saatanallinen on Kerho, että Jeesuskin on valhtelia, puliukko pelastuja.

      • kempeleestä_

        #Näin pakanallis/saatanallinen on Kerho, että Jeesuskin on valhtelia, puliukko pelastuja.#
        Menikö sinuun saatana vai onko niin, että itse olet se.

      • VL-rules
        kempeleestä_ kirjoitti:

        #Näin pakanallis/saatanallinen on Kerho, että Jeesuskin on valhtelia, puliukko pelastuja.#
        Menikö sinuun saatana vai onko niin, että itse olet se.

        Miksi?

      • Yksi-vain
        kempeleestä_ kirjoitti:

        #Näin pakanallis/saatanallinen on Kerho, että Jeesuskin on valhtelia, puliukko pelastuja.#
        Menikö sinuun saatana vai onko niin, että itse olet se.

        Hänhän vastasi kysmykseen?

      • kastavainedelleen
        Kesitas kirjoitti:

        Älä opeta minua kastamaan, olen tehyt sitä sata kertaa enemmän kun sinä. Kaste on yksi pelastuksen elementti, parannuksen jälkeen, jolloin lupaa lähteä seuraamaan Jeesusta.
        Valehteleeko Pietari; 1. Piet. 3:21
        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

        Jos tulkkaan; pelastaa NYT kaste. Se merkitsee sitä, että kasteessa pestään synnit, ja saasteinen elämä pois, ja seurataan Jeesusta puhtaalla omallatunnolla, ja peritään ylösnousemus Häneltä.

        Tätä ilman on koko Kerho. Elätte näiden pulijoppojen olemuskessa, ilman että voisitte pestä ne kasteessa pois. Mieti nyt vähän.

        On heikko tuo Raamatun tuntemuksesi, mutta ei se mitään, koko Kerholla se on samalla tasolla, ette edes tutki Jumalan Sanaa. Pidät Mattusta valehtelijana, ja saarnamiestäsi kuninkaana. Mutta kostotaan, mitä Jeesus iste sanoo ( Jeesus on se Jumalan Poika, Jumala Jumalasta) Matt. 26:28
        Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Näin pakanallis/saatanallinen on Kerho, että Jeesuskin on valhtelia, puliukko pelastuja.

        Niin kukaan minun tiedossani ei ole tullut kasteessa uskovaksi, mutta jokainen on kastattanut itsensä uskonsa tähden.

        näin mailmalla muutama sata miljoonaa on asian kokenut ja suomessakin kaikki vapaat suunnat.

      • kastavainedelleen kirjoitti:

        Niin kukaan minun tiedossani ei ole tullut kasteessa uskovaksi, mutta jokainen on kastattanut itsensä uskonsa tähden.

        näin mailmalla muutama sata miljoonaa on asian kokenut ja suomessakin kaikki vapaat suunnat.

        Niin, ei kukaan? Sehän on mahdottomuss, koska kukaan kristitty ei aksta muita, kun uskoon tulleita.
        Joka uskoo se kastetaan.
        Kastetuita on jo vuodessa muutama sata miljoonaa nykyään.
        Mistä ajatus, että olisin sanonut, että kasteessa joku tulee uskoon?

    • joonakiviluoto

      Miksi vanhoilliset eivät tähän usko?

    • Tietotuusjselämä

      Sanoi Pietari, muttei hänkään voi mennä ohi totuuden, Jeesukseen. Hän sanoi, joka uskoo minuun pelastuu. Kaste, eikä varsinkaan vauvakaste pelasta ketään eikä se tee rituaalin ansiosta ketään Jumalan lapseksi.
      Mutta, te voitte pitää uskonne sellaiseen oppiin jonka ovat keksineet ihmiset.

      • korvarenkaat

        No jotkut rauhansanalaiset pitävät ainakin korvarenkaita.

      • Rauhansana

        Kyllä pääministerin rouvalla ,saa olla korvarenkaat.

    • vanhoilinen

      Lukekaa vahoilisten keskustelua uskomushoidoista: VL-foorumi, Arjen askareissa

    • kukateidätvapauttaa

      Miten usko Jeesukseen estyy korvarenkaan takia, kertokaa !!?

      entäs se kallis auto, eikö siinä ole sydän vähän isommin jäänyt sen alle kuin parin gramman korvarengas.. voi hyvänen aika näitä hölmöyksiä.

    • Vornez

      Larsmon lestadiolaisetkin ovat vanhoillislestadiolaisia. He tosin eivät ole SRK:n alaisia, joten samaa jengiä eivät ole siis, mitä ne vanhoillislestadiolaiset, jotka järkkäävät suviseuroja.

      • kolkikärryunakseli

        Osoite Vanholis lesdatiolaisten tiedekäsitykseen: VL-foorumi, Nuorten palsta

      • kottikärrynelina
        kolkikärryunakseli kirjoitti:

        Osoite Vanholis lesdatiolaisten tiedekäsitykseen: VL-foorumi, Nuorten palsta

        Onko tuo Väestöliittofoorumi joku uusi asia? Jaetaanko siellä ehkäisyvalistusta vl-muorisolle?

      • Kokolalainen

        Mitähän jos lukisit?

      • Anonyymi

        Ainakin pyhäjoen suviseuroissa kävi
        LFF.n väkeä.

    • Anonyymi

      bosundin seuroissa on ehtoollismessu rukoushuoneella ensimmäistä.kertaa onko lff eroamassa ev.lut kirkosta.

      • Anonyymi

        Valitettavasti LFF joutuu jättämään kirkon, koska likkeen piirissä olevat eivät saa vihkiytyä papeiksi. Liikkeestä loppuu yksinkertaisesti pappeja.

        Toivottavasti LFF ja SRK löytää tulevaisuudessa toiseensa, niin että SRK voisi lähettää pappeja LFF:n seuroihin. LFF:n lähetyskahvila Pietarsaaressa myöi muutama vuosi sitten SRK:n äännitteitä ja lehtiä, joten en usko että este on LFF:n puolella.

    • Oon ollunna Larsmossa yx kesä. Nasta mesta. Hyvää jätskiä kiskalla.

    • Anonyymi

      voi tätä pimeyden määrää !!

    • Anonyymi

      Mikä hemmetin Larsmo?

    • Anonyymi

      mikä on tilanne pedersören seurakunnassa missä rauhansanalaiset käyvät ehtoollisella kun seurakuntaan on tullut naispappi?

      • Yrittävät järjestää omia ehtoollisia Flynängenin ja Punsarin rukoushuoneilla käyttäen epäkkäällä olevia pappeja liikkeestä, mutta kaikki on vastavalitun kirkkoherran ehdolla. Jos kirkkoherra ei salli, ehtoollisista ei tule mitään.

        Teerjärvellä on myös nykyään vanhoillislestadiolainen pappi. Voi olla että osa käyvät siellä. Ennen siellä oli rauhansanalainen kirkkoherra.

        Selvää on kuitenkin että LFF on ajahtelemassa kirkon ulkopuolelle, kun liike ei salli teologit viihiytyvänsä papeiksi. Saa nähdä milloin.

    • Anonyymi

      vi svenska laestadianer i närvilä i karleby kommer inte att lämna kyrkan

    • Anonyymi

      kaste teidätkin pelastaa julisti eräs nuori puhuja kokkolasta larsmon kesäseuroissa perjantaina. näin me opetamme kokkolassa. ja hän kehoitti kaikkia kastettuja hakeutumaan ehtoollispöytään jossa me saamme synnit anteeksi

      • Anonyymi

        Miksi hän sitten julisti synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä jos uskoo että ehtoollisessa saa synnit anteeksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hän sitten julisti synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä jos uskoo että ehtoollisessa saa synnit anteeksi?

        Samasta syystä kuin pappi julistaa synninpäästön ennen ehtoollisenkäynti. Jos ei suko saavansa syynit anteeksi ehtoolisessa, on ainakin uskottava papin sanaa.

    • Anonyymi

      Mämmi, kermalla kastettu ja sokerilla ripoteltu auttaisi lessunkin järkiinsä.
      Yksi lusikallinen riittää satuolennoista ja satukirjasta eroon pääsyssä.

    • Anonyymi

      pastori hellstrand sanoi että katekismuksesta löytyy oikea oppi pyhästä kasteesta. ja pastori Dennis Svenfelt sanoi että kaikki kastetut voivat toimia rippi isänä ja äitinä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe