Hei, aloin kirjoittelemaan, kun olen joutunut alunperin lapsen sairauden takia ulosottoon ja perintätoimiston asiakkaaksi. Olen maksanut tuloista useamman vuoden nyt kolmanneksen ulosottoon. Nyt häämöttäisi loppu tänä vuonna, mutta menin arvostelemaan omaa ulosottomiestäni pomolle eli kihlakunnan voudile, jokavähän selvitti asiaa.Ulosottomies oli tehnyt päätöksen ulosmitata palkkatuloista 100%, koska oletti minulla olevanmuita tuloja samaan aikaan n. 2500. Olettamus ei perustunut muuhun, kuin viime vuoden tuloihin, joita nyt ei ollut samassa määrin. Seuraavalla viikolla virkamies ulosmittasi perheemme kodin, joka on ollut jo parivuotta maksujen vakuutena.Outo yhteensattuma vai mitä?Jotain tarttis tehdä virkamiesten henkilökohtaisille valtuuksile siinä tapauksessa, kun asia koskee näin suurta toimenpidettä.Valitan kyllä , mutta huonolta näyttää.Velkaa oli jäljellä parikymmentä tuhatta, jotka olisimme kyllä yötä kiristämällä saaneet maksetuksi tänä vuonna.
Ulosoton lainmukaisuus
Vieläveronmaksaja
582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Asunnon turvaava ulosmittaus on aika normaali toimenpide..
"jotka olisimme kyllä yötä kiristämällä saaneet maksetuksi tänä vuonna"
et sitten kuitenkaan kiristänyt vyötäsi
Niin tuossahan asunnon turvaava ulosmittaus on tehty jo pari vuotta sitten. Niinhän siinä lukee.
Eikö tullut mieleen ilmoittaa uo:lle tulojen muuttumisesta? Ja sitten piti repiä hihat ja vääntää valitus vain siksi, että uo-mies ei kristallipallostaan nähnyt sen hetken tulojasi? Mikä näitä p-aukisia oikeasti vaivaa? "Lapsen sairaus" muka johtaa vuosien uo-kierteeseen ja sitten jaksetaan mäkättää ihan normaaleista perintätoimista. Voihan v...u.
On todellakin velallisen vastuulla itse ilmoitella muutoksista tuloihin tai ylipäätänsä mihin tahansa muutoksiin mitkä nyt voisi vaikuttaa uo:n määrään.
Siis ulosmittasi vai tekikö turvaavan ulosmittauksen? Jospa nyt sitten kiristäisitte tosissanne vuoden verran vyötä ja sitten olisi kaikki ohi?
Itse en näe asiassa mitään outoja sattumia. Uo-miehen toimista voi aina valittaa kihlakunnanvoudille, tietty perusteet täytyy olla.